Weekend starts here!

Perjantaissa mennään taas! Mihin nää viikot ihan tosissaan menee? Tällä viikolla ollaan oltu puolessa välissä mun 11viikkoa kestävää sokerittomuutta... toki olen juonut palautusjuomia ja syönyt proteiinipatukoita silloin tällöin. Niin ja itse tehtyä omenahilloketta söin tänään aamupalapuuron kanssa... olen siihen omenoiden sekaan säilöntävaiheessa ripauttant ihan hivenen sokeria parantaakseni sitä säilyvyyttä (ehkä noin 3rkl koko kattilalliseen omenoita). Eli ihan täysin sokeritonhan tää mun sokeriton ei ole, mutta periaatteessa kaikki YLIMÄÄRÄISET sokerit ovat olleet poissa ja täytyy kyllä sanoa, että olo paranee kaiken aikaa. Tosin en tiedä johtuuko kaikki pelkästään tästä sokerittomuudesta vai ylipäänsä siitä, että viimeisten viikkojen aikana elämä on taas näyttänyt parhaimpia puoliaan ja valanut muhun uskoa mukavasta tulevaisuudesta.

Sharon... mun ja 2veen makuun hieman liian makea, mutta vanhimmat äijät tykkäsi!

Tänään uskaltauduin sitten vaa'alle tuon edellisviikon vatsataudin jäljiltä... Tähänastiseen matalimpaan tulokseen verrattuna painoa oli tänään 1,3kiloa vähemmän!!! Kokonaisuudessaan pudotusta tällä hetkellä 23,2kiloa!!! Painohan kävi viime viikolla noin kilon alempana kuin mitä se tänään oli ja ihan ymmärrettävästä syystä. Oletin kuitenkin, että paino hiipisi tällä viikolla takaisin, mutta ihan näin ei nyt kuitenkaan käynyt. Toki painoa tuli takaisin, mutta kyllä sitä näköjään jonnekin jäikin. Olen kuitenkin syönyt kuluneella viikolla kuin hullu (siis ihan normaalia ruokaa). Kait se edellisviikon tahaton paasto on pistänyt nälän liikkeelle. Mutta toki elimistö voi olla vielä hivenen sekaisin tuollaisen "rääkin" jäljiltä, joten ensi viikon punnituksesta en odota mitään jättimenestystä, vaikka toki samoilla linjoilla jatkeetaan. Ja jos nyt näissä lukemissa pysyttäis niin 100g kun putoais niin olisin tasalukemissa ja 200g niin uusi kymmenys pääsisi pyörähtämään käyntiin! Tosin tämähän nyt on se ennen joulua-tavoite, joten vaikka tästä vielä hieman takapakkia otettaisiinkin niin peli ei tosissaankaan olisi vielä menenetty! 

Maisa ja Kaarina

Liikunnat on tällä viikolla menneet lähes niinkuin olin suunnitellutkin, yhden lenkin (sen keskiviikkoisen) jätin siis väliin, mutta muuten ollaan pysytty ruodussa! Tänään vielä salille ja huomenna suuntaan Helsinkiin. Luvassa ihana äitin vapaapäivä rakkaiden ystävien seurassa ja heidän lähtiessä juhlahumuihin suuntaa tämä auton nokan kohti kotia. Sunnuntaina olisi tarkoitus käydä vielä vetäsemässä joku core-tyyppinen treeni sekä joko sh'bam tai bodyjam... pitkästä aikaa tanssillista ryhmäliikuntaa ja ensimmäistä kertaa nykyisellä salilla tuollaista tyylisuuntaa siis!

Mukavaa viikonloppua siis ihmiset siellä toisella puolella! Ai niin, ja taidan kohta antaa Tonin kirjoittaa teille useamminkin (tai sitten luovutan blogin hänelle), koska niin mahtavaa palautetta olette hänelle (tai meille) antaneet hänen isänpäivän kirjoitukseen. <3

Dear Santa!

Tämä elämäntaparemontti on muuttanut mua ihmisenä jongin verran.... se heijastuu kaikkeen ja kokoajan jopa kaupallisessa mielessä. Aiempina jouluina olen aina haaveillut aattoillasta uusi kirja kädessä, vihreät kuulat ja glögi herkkuna sekä uusi yöpuku päällä. En edelleenkään sano ettenkö haaveilisi tästä tai niistä GreenGaten kupeista ja kipoista joita tykkään keräillä. Mutta tänä vuonna katseet kohdistuu myös johonkin muuhun.

Nimittäin liikuntaan ja sen tuomiin tarpeisiin. Ja enenevissä määrin niihin aattoa seuraaviin päiviin, jolloin ollaan kaikki perheenä yhdessä. Samoin lahjatoiveet (enemmänkin haaveet) ovat täysin erilaisia. Kirjoitin jo syyskuussa täällä asioita, joita tarvisin ja edelleenkin ne on ostoslistalla. Nyt haluamis/tahtomis/tarvitsemis-listalle ovat nousseet myös luistimet. Siis perinteiset kaunoluistimet, sillä tälläisiä en omista... kamala myöntää! Lasten kanssa olisi kuitenkin ihana päästä jäälle... mies on tähän asti hoitanut isomman jätkän luistelu-opetuksen, mutta nyt näitä on kaksi, enkä usko miehen käsien enää riittävän. Ja muistan sen, että tykkäsin luistelusta, silloin kun sitä vielä kavereiden kanssa harrastin ajassa ennen lapsia. Apua, osaisinkohan enää edes luistella!!!

Kuva Google

Tämän lisäksi listalle nousee vähän väliä urheiluvaatteita. Toki usein toistuva liikunta kuluttaa vaatteita, mutta myös pienenevät mitat luovat oman osansa. Onneksi monia housuja ja paitoja saa helposti pienennettyä saumurilla, mutta esimerkiksi urheiluliivit ovat toista maata. Niitä ei ihan niin vaan pienennetä... plus, että vaikka omaan näitä melko ruhtinaallisen määrän, alkavat ne jossain kohtaa vain "lahota" ja nyt aletaan elelemään just sitä vaihetta...

Kuva Nike

Joten rakas Joulupukki, älä tuo mulle urheiluliivejä kun et tiedä kokoa... äläkä luistimia kun nekin pitää sovittaa! ;) Mutta tuo mulle vaikka lahjakortti urheiluliikkeeseen. Niin ja se kirja (joka voisi olla vaikka tämä) ja ne vihreät kuulat. ;)

Selkä!

Voi tiedättekö? Mulla on sittenkin olemassa yläselkä!!! Se on tänään ilmotellut itsestään enenevissä määrin.... Mikä mahtava tunne! Mun täytyy tässä kohtaa tehdä teille lukijoille sellainen paljastus, että en muista koska viimeksi (jos peräti ikinä!) on yläselässä tuntunut treeni tältä! Ilmeisesti maanantain combat ja eiliset mave-kulmasoutu-yhistelmät sun muut liikkeet on tehonneet. Kyllä se siis taitaa se combat pysyä mun treenissä vielä pitkään! :D Pyörsin siis puheeni heti kättelyssä! Mutta se miksi tämä asia on niin mun mieleen, on se, että selkä on mulle yksi alue kropasta mitä en tykkää treenata. Olen sen kanssa ihan yhtä laiska kuin vatsalihasten kanssa. TIEDÄN, aivan käsittämätöntä. Ja TIEDÄN myös sen tosiasian, että koska en pidä näiden treenaamisesti ovat ne siksi myös huonossa kunnossa ja oikeastaan huonon kunnon takia en niitä tykkää treenata. Sellanen oravanpyörä siis, johon pitäisi saada muutos ja pian! Ja koska tiedostan tämän mun enemmänkin mielen heikkouden, olen jo ottanut itse itseni puhutteluun ja meinaan muuttaa asennettani! Ja puhuttelun tuloksena meinaan tosissaan ottaa itseäni niskasta näiden muutaman asian suhteen. Tästäkin syystä odotan innolla sitä Fustra-tuntia, joka viime viikolla täytyi perua sairastelun takia... mutta siitä luvassa lisää jo ensi viikolla.

Harvapa meistä tälläisen kanssa syntyy, valitettavasti!

Tänään piti ehtiä lenkille... ei se ehtimisestä olisi ollut kiinni. Mutta nämä on niitä äitiyden tärkeitä kysymyksiä taas... lähdenkö lenkille kaatosateeseen nuorimmaisen kanssa? Noh, en. Enpä taida. Ja tälläkin hetkellä istun tässä koneella, kyllä! Koska nuorimmainen vetää sängyssä päikkäreitä ja isompi leikkii (nätisti omiaan, en raaski häiritä, koska olen "muutaman" kerran kuullut siitä kuinka en osaa leikkiä tietynlaisia poikien juttuja). Ja näiden kahden kanssa en pääse lenkille. Ei minun 5vee jaksa kävellä mun lenkkiä mun tahdilla, eikä hänen tarvitsekkaan. (Jos olisi lunta, voisin ottaa pulkan mukaani ja lenkki onnistuisi!) Miehen tultua töistä minä pakkaan kynttilät kassiin ja lähden pitämään kutsuja. Näen siis aikuisia ihmisiä!! Wau! Muuallakin kuin salilla, voiko tälläistä olla??? ;) Ja kun tulen sieltä kotiin on miehen vuoro saada hetki itselleen ja päästä salille... joskus näinkin! Muistan itsekin sen ajan ennen lapsia kun ihmettelin miten perheelliset ei aina ehdi/pysty tehdä sitä mitä tahtovat just silloin kun tahtovat... Noh, olin silloin nuori enkä oikein tiennyt asiasta mitään. Lasten kanssa ei yksinkertaisesti aina ole kaikki mahdollista, eikä tarvitsekkaan olla. Esimerkiksi keskiviikko aamuisin vaikka kuinka tekisi mieli mennä salille, niin en pysty! Koska en saa lapsia hoitoon ja piste. Näiden realiteettien puitteissa pitää mennä ja muistaa se, että vaikka olisin mitä muuta tahansa, ensisijaisesti olen äiti, enkä vaihtaisi sitä mihinkään!

We<3It

Isku ja vastaus

Tiistaita elellään, rauhallisesti tänään. Kävin eilen kokeilemassa ensimmäistä kertaa nykyisellä salillani bodycombatia ja siis elämäni toista kertaa tuota kyseistä lajia. Ensimmäisen kerran fiilikset voitte lukea tästä. Oli se edelleenki mulle hieman arvoituksellinen laji... tahtoisin niin kovasti osata kaikki tekniikat kunnolla! Mutta olen siltikin meinannut antaa tälle lajille mahdollisuuden, nyt ennen joulua käyn tunnilla kerran viikossa, josko se tekniikkapuolikin sieltä alkaisi paranemaan. Sitten jos se vielä näiden yhteensä 7 käynnin jälkeen tuntuu "oudolle" niin sitten mietin uusiksi tarvitseeko mun pitää tuo laji omassa repertuaarissani. Onhan tuo combat hyvä laji, en minä sitä sano. Takuuvarmasti tuo hien pintaan ja nostaa sykettä. Kädet etenkin saa melkosen treenin tuon tunnin aikana ja hartiat/yläselkä myös. Vatsarutistuksiakin tulee mkavasti. Kaikin puolin tuo olisi oikein hyvä laji mun valikoimassa, mutta katsotaan nyt mihin tämä kokeilu johtaa. Tahdon kuitenkin harrastaa sellaisia lajeja, jotka "tuntuvat mukavilta" ja minun omiltani sekä sellaisilta missä pystyn haastamaan itseni aivan todenteolla. Siltikin tahtoisin, että combat olisi se laji, missä voisin kokea todellisia onnistumisia ja nostaa omaa kuntoani. Kaksijakoinen laji siis minulle, mutta kokeilu jatkukoon.

Kuva Googlesta

Ja mitä combatiin tulee, yöllä heräsin aivan jäätävään päänsärkyyn... koko kropassa tuntui humisevan ja pään sisällä kohisi. Veikkaampa, että viikon sairastelun ja lauantaisten tanssituntien jäljiltä niskat ja hartiat olivat sen verran jumissa, että eilinen iskeminen sai  ne aukeamaan siinä määrin, että päätäkin alkoi jomottaa. Tunne oli samalla aikaa aivan kammottava ja kipu mojova, mutta samalla tuntui kun veri olisi päässyt pitkästä aikaa kunnolla virtaamaan koko kropassa. Kaikkea tälläistä tää nykyinen elämäntapa ja sen sisältämiin liikuntoihin tuleva katkos saa aikaan. Särkylääke auttoi ja uni tietenkin. Nyt aamulla olo oli kuin uudesti syntyneellä.

Tänään luvassa aika normipäivä... ulkoilua (jo ihan siksi, että tuolla paistaa aurinko!!!), kalakeittoa, askartelua, salitreeni miehen kanssa, tanssitunti... Sara oli kysynyt miten arki on muuttunut mun liikkumisen myötä ja mihin me käytetään nykyään vähemmän aikaa? Noh, ihan ensinnäkin ollaan nykyään paljon menevämpiä. Se ei tarkota siis sitä, ettei osattaisi olla myöskin kotona, mutta tottakai yli 20kiloa kevyempi äiti jaksaa mennä ja tulla lastenkin kanssa aivan eritavalla. Ulkona jaksan touhuta lasten kanssa ja sisälläkin olen enemmän lasten mukana touhuissa. Arki on myös aika säännöllistä, sillä pidän nykyisin aika tiukasti kiinni ruokailuajoista. Toki poikkeuksiakin on, enkä ole mitenkään tiukkapipoinen sen asian suhteen, mutta pyrin kuitenkin rytmittämään useimmat päivät ruokailujen mukaan. 

Toki tämä liikkuminen on tuonut mukanaan myös sen, että tarvitsemme paljon enemmän lastenhoidossa apua. Siksi onkin ihana, että on olemassa lapsiparkit, joihin lapset voi huoletta jättää oman treenin ajaksi. Meillähän lapset eivät käy varsinaisesti tarhassa, joten tästä lapsiparkkeilusta ei olla oltu huolissamme yhtään. Näemme sen niin päin, että näissä tilanteissa meiän lapset oppivat samoja sosiaalisia taitoja kuin muut lapset tarhassa. Toki myös isovanhemmat ovat astuneet suurempaan rooliin lasten elämässä, mikä ei myöskään ole yhtään huonompi juttu. Aikamoista aikataulutustahan tämä toisinaan vaatii. Kuten eilenkin... pappa tuli hakemaan Veetiä painiin noin viiden aikaan. Minä kaappasin Viljamin matkaani puoli seitsemän aikaan salille combatin ajaksi. Mieheni odotti Veetin kotiin ja otti hänet puolestaan mukaansa defendo-treeneihin. Mutta maanantai on aika poikkeuspäivä, muina päivinä ei tarvitse ihan noin paljon säätää näiden asioiden kanssa. Ja maanantai on tästä hyvä päivä, että tiistaina aamusta ei ole tarvis lähteä ihan aamusta mihinkään. Ja uuden salin myötä tälläiset "säätämiset" ovat vähentyneet roimasti! Saadaan nykyään vietettyä aikaa paljon enemmän perheenä ja se jos mikä on hyvä!

Google

Noh, mihin me sitten käytetään vähemmän aikaa? Apua! Luulenpa, että ihan oikeasti vain makoiluun, löhöilyyn ja laiskotteluun! Ollaan siis oltu melkoisia sohvaperunoita! Telkkaria meillä katsotaan nykyään aivan mielettömän paljon vähemmän! Toki ei me nähdä sukulaisia tai ystäviäkään nykyisin niin usein. Käydään ulkona (baareissa) nykyään todella harvoin, mennään mielummin ajoissa nukkumaan, jotta jaksetaan seuraavana päivänä olla lasten kanssa ja treenata. Jostakin se aika on otettava ja nyt ollaan päätetty, että liikunta ja perhe sekä sen hyvinvointi ovat etusijalla. Tämä projekti kuitenkin vaikuttaa meidän kaikkien loppuelämään, joten suuriakin uhrauksia on joskus tehtävä. Tosin, että ei me oikeastaan kaivata sitä sellaista joka viikonloppuista menemistä tai sohvan nurkassa kaiken aikaa makoiluakaan. Jokainen tekee omat valintansa. Motivaatiota se toki vaatii ja kuten jo sanoin, uhrauksiakin, sillä kaikkea ei voi aina saada. Toki joskus on ihana repäistä ja rikkoa omaa arkea, kunhan vaan palaa takaisin ruotuun tämän jälkeen. 

Google

Toisinaan tämä projekti saa mut tuntemaan hirvittävää huonoa omaatuntoa. Siis sitä, että olenpa minä nykyään itsekäs. Vaikka loppupeleissä ajattelen toki mun perheen hyvinvointia, minkä tulisikin tässä vaiheessa elämää olla se pääasia. Näen tämän asian vain niin, että kun ajattelen itsekkäästi sen tunnin-pari päivässä ja pidän itsestäni huolta olen parempi ja jaksavampi äiti sekä miellyttävämpi vaimo aika monta tuntia enemmän. En kaipaa varsinaisesti muuta omaa aikaa, kun nämä treenit. Haluaisin myös uskoa, että tälläisellä elämäntavalla pystyn antamaan lapsilleni hyvät eväät tulevaisuuteen. Ja haluaisin myös ajatella, että sitten kun näen ystäviäni olen mukavampaa seuraa... koska olen itsevarmempi ja nautin just siitä hetkestä, ihan vain siksi, että se ei ole jokapäiväistä vaan rikkoo hieman mun normaalia arkea.

We<3It

Tulipas pitkä sepostus, kiva jos jaksoit lukea tänne asti. Ja jos tuli jotain mieleen niin kommenttia vaan tulemaan ihan reippaasti! :)

Isänpäivän iltana: Miehen näkökulma...

Yleisön pyynnöstä nyt avaan vähän "sivustaseuraajan" näkemystä. 
Olen yrittänyt olla mahdollisimman paljon Tean tukena tässä elämänmuutosprojektissa, koska olen itsekin sitä kaivannut. Painoa on kertynyt aikasen paljon itsellekin. Samanlaisia saavutuksia ei ole kertynyt kuin tuolle rakkaalleni mutta parhaimmillaan pari vuotta sitten vaimon tuella 17kg putosi josta valitettavasti suurin osa hiipi vaivihkaa takaisin kun liikunnan kipinä vaan katosi vuodeksi... Nyt vaimon tulosten kannustamana olen taas saanut itsestäni jotain irti ja löytänyt uuden harrastuksen defendosta ja se mistä olen 3vuotta puhunut toteutui kun liityin huuman jäseneksi... Eli teinivuosien rakas kuntosaliharrastuskin teki paluun ja nyt on kova polte saada itsensä kuntoon. Kannusteena vaimon lisäksi on toiminut kovasti myös se, että millaisen kuvan lapset saa meistä, koska sehän tunnetusti vaikuttaa lapsen omaan aktiivisuuteen jos kotona ollaan vaan sohvaperunoita! Oma terveys on myös aika kova vaikutin, vaikka näin perusterveenä harvoin olen kipeänä (viimeksi 3v sitten sairaslomalla) niin reilu viikko sitten saatu verenpainelääkitys herätti alle 30v ylipainoisen lopullisesti! En todellakaan aio moisen edessä nöyrtyä vaan vaimon rinnalla laitan itseni kuntoon, että saan nauttia terveellisestä elämästä perheen kanssa. Siinä vähän itsestäni ja nyt asiaan.

Alkuun pitää kliseisesti sanoa, että en voisi olla ylpeämpi Tean saavutuksista sillä itsensä lisäksi hän on tosiaan laittanut perheen elämäntavat kuntoon.  Päättäväisempää ihmistä asian suhteen ei voisi olla kuin hän, sillä moni olisi varmasti jo moisen painon vuoristoradan jälkeen luovuttanut ja jatkanut mässäämistä. Ei voi sanoa, että olisin itse ollut aina kaikista kannustavin kun on itsellä tuota taipumusta roskaruokaan. Mielenkiintoista on ehkä väärä sana kuvaamaan sitä mutta on ollut mielenkiintoista seurata tuota kehitystä ja niitä hyviä ja huonoja päiviä tässä projektissa. Välillä on kiukuttanut kun ei tulosta synny ja on meinattu sortua makeaan ja välillä on juhlittu rahkalla ja ananaksella kun kehitystä on tapahtunut. Moista selkärankaa en kyllä ole ennen nähnyt, itse olisin jo luovuttanut. Kiitollinen pitää olla tuollaisesta ihmisestä joka oman taistelun lisäksi tsemppaa muitakin ja pitää meidän perheen liikkumassa, vaikkei muut aina siitä alkuun innostutakaan niin lopussa aina kiitos seisoo ja terve puna on poskilla ulkoilun jälkeen!

Sen verran vielä kerron projektista, että miten se on muuttanut Teaa ja meidän perhettä. Kun alettiin vuosia sitten seukkaamaa Tea oli oikein pirteä ja elämäniloinen ihminen joka tosin jo silloin ennen tapaamistamme oli kärsinyt painon heittelyistä ja sen myötä jonkinasteisesta masennuksesta... Sitten ensimmäisen raskauden tuomat kilot muutti tuota ihmistä huonompaan suuntaan (eiköhän siinä näin jälkikäteen ajateltuna ollut babybluesiakin) ja silloin alkoi eka projekti mikä tosin tyssäsi sitten toiseen raskauteen. Sen jälkeen oli taas kiloja kertynyt reippaasti ja mieli oli sen mukainen... Sitä aikamme katseltua alkoikin tämä nykyinen projekti ja nyt olen ollut siitä erittäin iloinen sillä alan kokoajan enemmässä määrin tunnistamaan sen elämäniloisen ja reippaan ihmisen. Tosiaan ei ole ihan pötypuhetta se että terve ruumis ja terve mieli liittyvät yhteen. Henkinen puoli jää usein pienemmälle huomiolle näissä muutoksissa mutta meillä siihen on koitettu kiinnittää myös huomiota ja ollaankin saatu aika hyvin heräteltyä tuo kadonnut itsetunto. Ennen kun ei meinannut saada Teaa lähtemään ulos edes lasten kanssa, saatika sitten yleisille paikoille ihmisten sekaan. Nykyään tämäkin jo onnistuu ja rouva käy jo yksin kaupassakin! Tämä projekti on tuonut myös ruokailupuolelle ihan uutta tuulta ja terveelliseempiä kokeiluja... Enpä olisi joskus aikaisemmin edes ajatellut syöväni kasvissosekeittoa mielelläni tai lisääväni rasvattomaan rahkaan goji-marjoja! Koko perheen syödessä samoja ruokia ollaan huomattu miten hienosti tervelliset ruuat maistuvat myös lapsille. Kaikin puolin terveelliset elämäntavat ovat olleet tervetullutta tällaiselle tietokoneistetulle pikaruokasukupolvelle. Lisäksi se miltä tuo rakas vaimo nykyään näyttää... On ilo silmälle kun talossa pyörii hoikka sporttityttö. Oon vaan miettiny minne se pyöreä herkuttelija katosi :) Ei kyllä ole ollut ikävä.

T. Toni

Tanssitunnin saldo ja venyttelyn lyhyt oppimäärä

Eilen aamulla vihdoinkin pääsin liikunnan pariin ja tanssitunnille. Kaksi tuntia tekniikkaa ja kaikkia ihania maassa tehtäviä juttuja, piruetteja, hyppyjä jne. Ihan mahtava tunti ja mielettömät mustelmat... laitan teilla pari kuvaa ihan "varoittavana" esimerkkinä, siitä mihin kuntoon voi itsensä saada tehdessä takaperin kuperkeikkoja ja siitä samaa kautta takaisin menoja tai sitten vaikka kärrynpyöriä hartioiden yli... ja voin kertoa, että kuvat ei vielä kerro edes koko totuutta! ;) Mutta ei haittaa, rakastan sitä lajia ja en vaihtaisi mistään hinnasta pois! Niin ja suosittelen kaikille tanssia vaikka mustelmia saisikin!

Kyynärpäät

Hartia... mikä itseasiassa näyttää tässä kuvassa aika normaalilta...

Oikein naiselliset kintut, ei muuta kun hamonen päälle... älkää välittäkö säärikarvoista!

Mutta sitten itse asiaan, eli venyttelyyn. Illalla tein sellaisen mulle normaalin venyttelyn ja ajattelin jakaa sitä hieman teidän kanssa ihan kuvien kera. Kuvat ei välttämättä ole laadullisesti parhaita mahdollisia, mutt kyllä niistä liike näkyy.

Aloitetaan lattialiikkeistä ja jalkojen venytyksistä. Näissä on tärkeätä istua istuinluilla ja pitää selkää suorana. Taivuttaa voi niin pitkälle kun jalat ja selkä antaa myöten ja jos venyy hyvin niin silloin voi rentouttaa päätä ja yläselkää. Tällöin useammalla meistä yläselkä hivenen pyöristyy, mutta alaselän tulisi edelleen olla suorassa ja "liikkeen" lähteä sieltä. Istumasta siirryn aina hieman ylöspäin ja lopuksi teen niskanvenytykset seisoviltani ja pyöräyttelen muutaman kerran hartiat ympäri. Tämän setin jälkeen olo on aika mukava ja vetreä. Toki jos venyttelen oikein pitkään niin lisäilen tähän vielä muutamia ihania liikkeitä, mutta tämä on tälläinen perusvenyttely, melko nopea tehdä ja käy just sopiviin lihaksiin.

Jalat suoraan edessä, takareisi venyy

Polvet sivuilla, lähentäjät venyy

Muista venyttää molemmat puolet

Kylkitaivutus hoituu samalla istualteen. Muista venyttää suoraan sivulle, älä käännä yläkroppaa eteen tai taakse.

Ja vielä keskelle. Jalkaterät ei saa kääntyä sisäänpäin, tällöin jalka menee lonkasta tai polvesta väärään asentoon.

Kantapäätä ylös ja varpaita itseenpäin, pohje tykkää

Lavat venyy kun työnnät jalkaa eteenpäin ja vedät selkää taaksepäin

Lonkan koukistaja, muista kääntää lantiota kunnolla itsesi "alle"

Pakaran venytys.. siis alemmassa jalassa pitäisi tuntua. Tässä liikkessä jokaisen kannattaa etsiä alemmasta jalasta oikea kulma itselle sopivaan venytykseen.

Etureiden venytys, vedä jalkaa itseesi päin

Vatsa venyy, pidä lantio suorassa ja lattiassa. Muista hyvä kannattelu niin selässä kuin pakaroissakin ettei selkä pääse menemään notkolle ilman tukea.

Selän pyöristys. Samalla saat käsiin venytystä kun työnnät sormia kauemmas itsestäsi

Jalat sekä alaselkä venyy ihanasti, kun vedät käsillä kevyesti itseäsi polvia kohti

Ojentajaa ja voi tsiisus mikä ilme! Yritä pitää pää mahdollisimman suorassa.

Yläselän pyöristys

Rintakehän avaus, muista peukut taakse

Ja vielä niskan venytystä

Niska tykkää tästä, kunhan ei liiaksi pakota sitä venymään

Tässä siis minun perusvenyttelyni tälläisenä kuvapläjäyksenä! Muistattehan vieläkin jättää niitä kysymyksiä ja ideoita tuonne parin postauksen päähän... siellä ei ole vielä kun kahdelta ihmiseltä juttuja ja lisää kaipailisin, että saan tehtyä teitäkin kiinnostavia juttuja tänne. :)

Perjantai on toivoa täynnä!

Vai miten se meni? ;) Vatsaan ei ole sattunut tänään yhtään ja olen ollut pirteä kun Duracell-pupu! Onko toi nyt ihme kun on neljän yön aikana nukkunut reilun 40tuntia!?!  Pyykkiä on pesty jo vaikka millä mitoin ja kämppäkin alkaa näyttää jo inhimilliseltä... mies toki on sitä pitänyt kunnossa mun sairastellessa, mut tiedättehän te ettei se aina ole ihan sama jos yksi ihminen hoitaa kahden hommat ja että se "naisellinen kosketus" puuttuu. Tänään otan kuitenkin vielä sillai varovaisesti, mutta huomena ajattelin jo liikahtaa tanssitunnille, teen sielä sitten sen minkä tämän taudin jäljiltä jaksan. 

Kävin sitten kuitenkin tänään (salaa) puntarilla... se mitä se näytti oli uskomatonta, mutta ihan vain ja ainoastaan tän sairastelun ansiosta. Jos nyt pysyisin tässä lukemassa niin matkaa uudelle kymmenelle olisi tasan 200g. Mutta tämähän ei TOSIAANKAAN ole virallinen punnitus. Mutta loi tää muhun uskoa siitä, että toi on ihan saavutettavissa oleva tavoita. Tajusin sen, että eihän siihen tavoitteeseen ole edes pitkä matka ja valoin tällä itseeni uskoa siitä, että tulen onnistumaan. Se mitä tuo vaaka näyttää sitten viikon päästä on lähempänä sitä totuutta missä tässä liikutaan ja se myös kertoo sitten sen totuuden, kuinka pitkä matka siihen tavoitteeseen todellisuudessa on.

We<3It

Se on muuten jännä huomata itsessään ihmeellisiä ajatuksia. Olen laihtunut nyt sen 22kiloa (ei tämän päivän vaan edellisen punnituksen mukaan) ja jälkikäteen mietin, että vaikka tämä matka on vaatinut paljon uhrauksia ja motivaatiota, niin onhan se loppupeleissä ollut aika helppoa. Ehkä just siksi, että motivaatio on ollut niin korkealla! Siltikin huomaan ajattelevani edessä olevista noin 8kilosta (jotka siis haluaisin vielä tiputtaa) ja kiinteytymisestä, että en ehkä IKINÄ tule saavuttamaan niitä. Vaikka tosiasiahan on se, että olen jo hyvinkin pitkällä tässä asiassa ja jos olen saavuttanut jo näin paljon niin eihän nuo "viimeiset" kilot voi olla niin pahoja ja kiinteytyminenhän tulee siinä sivussa hieman kuin varkain. Ja koska mun tahti on ollut tähänkin asti maltillinen niin en aio muuttaa sitä yhtään, sillä teen tätä juttua koko loppuelämäni, enkä vain tätä hetkeä.

We<3It

Muistakaapahan jättää edelliseen postaukseen jutun aiheita ja kysymyksiä! Mun luottolukijat siellä on jo hyviä juttuja kysellytkin! Kiitos teille niistä! Mutta laittakaa nyt ihmeessä muutkin jotain tulemaan! :)