Treeni-ikävä

Raskausviikkoja tänään tasan 34 eli kuusi viikkoa laskettuun aikaan. Kuten olette edellisistä jutuistani lukeneet niin tämä raskaus ei ole mennyt liikkumisen osalta kuten olisin toivonut. Olen siis joutunut olemaan liikkumatta ja kipujenkin takia liikunta ja ylipäänsä liikkuminen on ollut erityisen vaivalloista. Jos satunnaisia lyhyitä lenkkejä, venyttelyä ja rullailua ei oteta huomioon niin olen joutunut viimeisen lähes puoli vuotta ottamaan rauhallisesti.

Tänään neuvolassa vaaka näytti lähes 20kiloa enemmän painoa... ja ei, kaikki ei ole tullut vain siksi, että olisin joutunut lopettamaan sen liikkumisen, vaan ruokailuilla on suurempi merkitys. Myönnän sen, olen suistunut aivan raiteilta!

Kuva viime elokuulta, kun näin itseni liian isona...

Silti osa totuutta on tuo liikunnan puute, olen suistunut vanhoihin tottumuksiin, koska ei mulla oikein ole ollut muutakaan tekemistä. Ja kun on aikanaan tottunut siihen, että syö iloon, suruun, turhautumiseen, ikävään, tylsyyteen ja kaikkeen mahdolliseen, niin siihen on tälläisessä tilanteessa näköjään liiankin helppo luisua takaisin. Olin ajatellut olevani jo kyllin vahva mieleltäni, mutta ilmeisesti jossain syvällä sisällä asuu edelleen se tyttö, joka syö salaa ja häpeillen ja yrittää hallita tunteitaan tällä keinoin. Olin saanut liikunnan hyväksi osaksi elämääni, se missä ennen söin, "nykyisin" treenasin ja kun liikunta vietiin pois, en osannut ottaa tilalle muutakaan kuin syömisen.

Tätä olotilaa on ikävä! Kuva otettu 9.8.2014

Tällä hetkellä mulla on valtava ikävä treenaamista, ihan sen kaikissa muodoissa! Salille on ikävä, se voimakas tunne jalkatreenin jälkeen, kun just ja just pääsee rappuset ylös kotiin kolmanteen kerrokseen tai just ja just jaksat palautusjuoman nostaa huulille... sh´bam tai zumba, se hien määrä ja hymy kaiken aikaa korvissa... tiukka aerobinen, kun hiki vaan valuu ja valuu... tanssitunti, kun tajuat koreografian ja se vihdoin alkaa luonnistua... ne kaikki endorfiinit ja itsensä ylittäminen kerta toisensa jälkeen. Onneksi mulla toisaalta on kaikkea tätä ikävä, koska jos ei olisi niin palaisinko ikinä treenin pariin tämän raskauden jälkeen? Ehkä palaisin, mutta olisiko sinne näin kova hinku? Tuskin.

RV 34, kolmas lapsi tulossa...

Puhumattakaan siitä, mitä se liikunta tekee mun ajatuksille... kuinka paljon paremmaksi itseni tunnen ja kuinka paljon helpommin annan itselleni positiivista palautetta. Kuinka paljon rennompi olen mieleltänikin kun saan poisteltua höyryjä vaikka lenkillä...Se kokonaisvaltainen hyvä olo ja itsensä kunnioitus mikä liikunnasta tulee. Ja se ikävä olo NYT, kun näen itsessäni vain kaiken huonon, koska olen jälleen kerran suistunut tähän... Suistunut tai pakotettu... koska vielä seuraavat viikot mennään sillä tahdilla, että vauvalla on hyvät oltavat... Mutta josko sitä vaikka noita ruokailuja alkaisi suistamaan jo oikeille raiteilleen...

Viikot vierikää... eikä vain siksi etten malta odottaa näkeväni uutta tulokasta, vaan myös siksi, että saan itseni pala palalta, pikkuhiljaa takaisin.

AcroYoga

Eilen astelin hieman ennen kolmea Nelosteatterin ovesta sisään erittäin jännittyneellä mielellä. Toki olin myös innoissani tulevasta, mutta kyllä se silti pisti hieman jännittämään. Edessä oli kolmen tunnin AcroYogan alkeis"kurssi" ja yksi haaveiden täyttymys. Mietin ihan tosissani, että saan olla koko kolme tuntia nostelemassa muita kun eihän kukaan nyt tälläistä reilua 70kiloista saa ilmaan vaikka mikä olisi! Mutta kuinkas sitten kävikään!?!

Tunti aloitettiin hieman lämmittelemällä, sillä nelosteatteri on jäätävän kylmä paikka... lämmittelyjen jälkeen siirryttiin yksinkertaisiin harjoituksiin, missä etsittiin oman kropan keskipistettä ja muutenkin luotiin pohjaa tekniikalle ja luottamukselle.

Pikkuhiljaa siirryttiin vaikeampiin ja vaikeampiin akrobaattisiin juttuihin. Välillä lennettiin ja välillä lennätettiin! Näistä kertoo paremmin nämä "tuhat kuvaa" kuin yksikään sana! Mut tunnistaa joko mustasta Niken paidasta tai sitten pinkistä Niken topista.. Jos siis ei esim. hiusten väristä huomaa... ;)

 

Kolme tuntia hujahti aivan hurjalla vauhdilla. Tunti oli hidastempoinen juurikin siksi, että tekniikat saatiin kuntoon ja varmasti tehtiin kaikki oikein ja niin ettei kenellekkään pääse käymään mitään. Hitaasta temmosta huolimatta tunti ei missään nimessä ollut hetkeäkään tylsä tai pitkäveteinen. Kolmen tunnin jälkeen kroppa oli väsyneen oloinen vaikkei se missään kohtaa äärimmillään ollutkaan. Mieli sen sijaan oli huikea. Loppuun tehtiin vielä muutama harjoite terapeuttista hierontaa ja tämän jälkeen tuntui kuin olisi leijunut. Tykkäsin aivan hurjasti! Oli aivan huikea tunne olla toisen ihmisen varassa pää alaspäin ja rentotua. Mieletön kokemus! Ja nyt halajan tätä lisää. ;)

Uudistusta ja itsensä ylittämistä!

Öhm... Äsken mietin pää sauhuten, että siitä ja tästä ja tosta tahtoisin kertoe teille, mutta nyt kun tämä kone on tässä edessä niin en enää muista yhtään mitä piti kirjoittaa. 

Keskiviikkona kahvakuulailin Huuman haaste-porukan kanssa. PT-Mira oli saanut selän tositosijuntturaan, joten kaipasi mun apua tunnille näyttämään liikkeet. Ja miehän menin, eipähän tarvinut ihmetellä minkä treenin itse tekisi tai mille tunnille menisi. Tämän tunnin päälle vetäsin vielä LatinPassion tunnin. Näiden kahden tunnin jälkeen olo oli kaikkensa antanut. Iltapala oli onneksi rakkaan mieheni toimesta riittävän tuhti, mutta terveellinen! :)

Kun näin ekan kerran ton yllä olevan kuvan niin totesin vaan, että jotain täytyy tolle perssiille tehdä... ja selkälöllöille... ja alleille! Mutta hiljaa hyvä tulee... se on loppuelämä edessä, eikä tässä millään dietillä olla eikä tulla olemaankaan. Itseäni vastaan tässä taistellaan... ja olen kovasti opetellut vertaamaan itseäni "entiseen minään" enkä muihin ihmisiin.

Huomena on edessä ihana ja jo jonkin aikaa odotettu haaste ja itseni ylitys. Meillä on tanssistudion järjestämä AgroYogan alkeiskurssi, jota tulee vetämään Timo Kurvi. Olen jo pidempään haaveillut pääseväni tälläiselle tunnille, kun olen kuunnellut ystäväni juttuja AgroYogan ihanuudesta. Sen melkein 30kiloa painavampana en edes uskaltanut haaveilla siitä, että kokeilisin jotain tälläistä, mutta nyt musta tuntuu, että pystyn siihen. Maltankohan yöllä edes nukkua kun odotan huomista kolmetuntista. Veikkaan kyllä, että huomisen jälkeen tiedostan taas ihan mukavasti sellaisia lihaksia kropastani, mitä en siellä edes tiennyt olevan. ;)

Tuo videon pariskunta on ehkä jokusen tunnin treenaillut tuota lajia... eli ei varmasti kannata odottaa, että alkeiskurssilla saavuttaisi tuollaista taituruutta, mutta ehkä jotain lentoa on tiedossa kuitenkin! :D

Tänään on ollut fiilis kyllä ihan kohdillaan, ihan jo aamun ihanan kampaaja-hetken takia. Se on jännä kun uskaltaa antaa itselleen luvan erottua massasta ja tehdä jonkun pienen asian, just niinkun ITSE haluaa. Miettimättä juurikaan mitä muut sanoo tai ajattelee... Tämä pieni asia on ollut mulle tänään uusi hiusväri! Taputin itseäni oikesti olalle kun uskalsin tehdä tämän, enkä kadu hetkeäkään! Kuka nyt ei pinkistä tukasta tykkäisi!?! ;)

Edessä on muuten vapaa viikonloppu ja meinaan ottaa sen rentotumisen kannalta. Mitä nyt tuli luvattua lapsille luistelua ja pitäis itsekin jossain välissä treenailla... sunnuntaina viimestään olis ainakin bodybalancen vuoro. Onhan näitä, mutta huomenna aamulla nukun pitkään... tai ainakin kahdeksaan, ehkä! ;)

Viikonloppuna olen...

* ollut jumissa, lihaksista....

* venytellyt

* ollut sh'jam (sh'bam ja boyjam mixattuna) tunnilla 1h 45minuuttia

* nukkunut

* kantanut koko joulun pois

* syönyt ihanan ja rauhallisen aamiaisen 8vee kihlajaispäivän kunniaksi

* katsonut muutamankin elokuvan

* vaihtanut makuuhuoneessa järjestystä

* syönyt anoppilassa ihanan aterian

* löhöillyt lasten kanssa sohvalla

* pelaillut koko perheen voimin lautapelejä

Ollaan siis vain oltu ja nautittu... kerätty voimia tuleviin kiireisiin viikkoihin.

Olen ollut jotenkin alakuloinen ja haikealla mielellä. En oikein tiedä tälle syytä. Tuntuu etten saa sitä hyvää draivia millään päälle taas. En tarkoita etteikö esim. liikunta tuntuisi hyvältä tai ettenkö olisi nauttinut näistä vapaista. Jotenkin kuitenkin se sellainen meno ja meininki puuttuu tällä hetkellä mun tekemisestä. Tänään Nunnia ja Konnia leffa sai mulle kyyneleet silmiin... 

Ehkä alan vain olla täynnä tätä pimeyttä. Tulisi sitä lunta niin hieman valostuisi! Ja tää ihan koska, ei se kesä ja lämpö tule sieltä yhtään sen nopeammin on meillä sitä talvea tai ei... niin noh, tai voihan se tietysti tulla, mutta ei sitä kesää kannata ainakaan ensi viikolle odotella. Alkaa vaan tämä pimeys painaa mieltä.

Tai ehkä mulla on ikävä tätä olotilaa... ;)

Jostain pitäisi kuitenkin kaivaa se positiivinen ja hyvä draivi tähän tekemiseen... Kokeilla uusia juttuja ja saada positiivisia kokemuksia! :) Niitä kohti siis.

Tämän viikon kohokohdat ja dilemma

Joo meillä on ykäilty ja kaktuskurkkuiltu ihan tosissaan tämän viikon... tai vain toinen juniori ykäs, mutta seki riitti meille. Itse olen kärsinyt tosi karheasta kurkusta ja tuntuukin kuin olisin nielaissut vähintäänkin kuivan kaktuksen. Olen nukkunut öisin 8-10tuntia, lapset on vetäneet ihan ahkerasti sellaisia 10-12tunnin unia ja pienin juniori on vetänyt tähän päälle vielä parin-kolmen tunnin päikkärit, eli ihan kunnossa ei tää perhe ole ollut. Yritetäänkin ottaa mahdollisimman rauhallisesti tässä... mun tämän viikon kohokohdat ovat siis olleet eilinen 100metrin matka lähikauppaan ostamaan maitoa sekä tämän päivän yhdessä autolla tehty isompi kauppareissu. Josko me jo ensi viikolla päästäisiin normirytmiin.

Tältä täällä on näyttänyt... Huomatkaa Viljamin tosi mukava ja rento kotiasu: FARKUT!

Tässä kun mulla on ollut aikaa miettiä tätä mun omaa elämää ja treenaamista ja tavoitteita ja ja ja... niin olen kohdannut yhden suuren dilemman, mikä nyt vähän vaikuttaa jatkoon. En tiedä yhtään osaanko selittää tätä teille niin, että ymmärrätte mistä on kyse, mutta yritän kuitenkin. Kun siis minähän haluaisin painaa kilomäärissä sen 69kg, että olisin ns. normaalipainoinen. Tähän kilomäärään on matkaa se n.7-8kg, nyt kun tämä paino on pysähtynyt tähän 76-77kiloon. Periaatteessahan, kuten olen teillekin sanonut niin tuo paino ei ole enää niin suuri asia, mutta toisaalta siihen olen kuitenkin pyrkinyt ja tähdännyt, joten en aio haaveestani ja unelmastani tässä kohtaa enää luopua.

Olenkin nyt alkanut miettimään, että millä tavalla tästä etenisin fiksusti kohti tuota tavoitepainoani. Olen tähän asti käynyt aika ahkerasti kuntosalilla ja kasvattanut näin lihasmassaani tässä samalla. Lihasta kasvatellessa paino tosin ei laske samalla tahdilla kuin ehkä jollakin muulla metodilla. Olenkin miettinyt, että vähentäisinkö hetkeksi (n.2-3kk) salitreenit yhteen kertaan viikossa ja keskittyisin enemmän muuhun liikuntaan sekä siihen kilojen pienentymiseen. Eli A. jatkanko samaan malliin kuin tähän mennessä, eli kiinteydyn, mutta saavutan tuota tavoite-kilomäärääni hitaasti vai B. keskitynkö hetkeksi pudottamaan painoani sinne kutosella alkavaan lukuun hieman nopeammin ja jatkan sen jälkeen kiinteytymistä? Mistään pikadieetistä ei kuitenkaan olisi kyse, vaan edelleenkin pääpaino olisi siinä rasvan tiristelyssä ilman pussikeittoja tai muita.

Tuota b-vaihtoehtoa tukee myös tämä kevään ja kesän pikkuhiljaa lähestyminen... koska Suomessa kesä on niin lyhyt niin olisihan kaikki mahdollineen liikunta ihana suorittaa mielummin ulkoilmassa kuin sisällä huhkien. Toki tiedostan myös sen, että lihasmassa kuluttaa enemmän kaloreita kuin rasva ja tästä syystä vaihtoehto a kuulostaa fiksummalta. Olisi toki ihana saada tämä elämäntaparemontti jo siihen pisteeseen ettei enää tarvitsisi varsinaisesti laihduttaa tai pudottaa niitä kiloja vaan voisi keskittyä siihen painon ylläpitoon ja kiinteytymiseen. Ääääääh, kun tää on vaikeeta...

Mitäs mieltä te olette tästä asiasta, hyviä ja asiallisia neuvoja otetaan innolla ja mielenkiinnolla vastaan. :)

TyyliLyylin paljastukset...

Viikonloppu on menny ihan lepäillessä ja perheestä nauttiessa. Flunssa on vielä sen verran päällä ettei tässä ole uskaltanut lähteä rehkimään lenkille tai repimään salille ettei tauti sitten yhtään enempää pitkittyisi. Ihan tylsäähän tää on ja kroppa alkaa muuten huutamaan jo treeniä, mutta toisaalta lepo on tehnyt hyvää ja on se kroppakin ollut tässä kovilla hoitaessa pöpöjä poies! Tänään sitten puolestaan isimies heräsi ihan tukkosena ja oireet täsmää mun tautiin... Eli nythän homma on siis niin, että kun ollaan kaikki sairastettu vuorollamme niin neljäs viikko pyörähtää käyntiin! Sehän nyt oliskin ollut ihan hullu juttu jos oltais kaikki sairastettu kerralla!!! ;)

Mutta viikonlopun kuvia... joo, tää alkaa vaikuttaa nyt joltain ihan muulta kun elämäntapamuutos-blogilta! 

Perjantai-illan luokkakokous look... olihan sielä PAKKO käydä!

Lauantaina kauppareissulle

Lauantaina

Lauantain shoppailulöytö-neule!

Siinä niitä asukuvia sitten viikonlopulta! Syy siihen, miksi näitä aina toisinaan tänne blogiin lätkin on yksinkertaisesti se, että näitä tyylijuttuja silloin tällöin kysellään! Ei sillä, että minä mikään fashionista olisin, mutta lähinnä siinä mielessä, että kuinka kadotetut kilot ovat vaikuttaneet pukeutumiseen! Ja aina jaksan toitottaa, että ovathan ne! Omistan ihan tuhottoman määrän huiveja! Siis niitä riittää aivan mielettömät määrät, noin äkkiseltään laskin, että käytössä on tällä hetkellä parisenkymmentä ja toinen samanlainen määrä sillai hieman harvemmin käytössä. MUTTA tähän on ihan silkka syy. Silloin isompana pukeuduin lähes poikkeuksetta mustaan tai aivan tummiin väreihin ja pidin sitä jo silloin ihan tylsänä ja ikävänä kombona, mutta en halunnut pistää päälle muutakaan etten vahingossakaan näyttäisi VIELÄ isommalta kuin mitä olin. (Tässä voin kuitenkin kaikille kertoa, että käyttäkää rohkeasti niitä värejä, olette minkä kokoisia tahansa, ei se musta NIIN paljon hoikenna!) Ja koska se musta kuitenkin tuntui liian tylsältä mun persoonaani niin sitten piristin sitä huiveilla, jotka myöskin veivät aika kivasti huomiota muusta asusta ja kantajan koosta! Eli siis niitä huivejahan kertyi ja kertyi ja niitä kertyy edelleen, koska olen monen vuoden aikana oppinut rakastamaan huiveja! Mutta kuten TAAS edeltä on huomattavissa olen päässyt tästä totaali-mustasta eroon! Eilen jopa haaveilin sähkönsinisistä ja mintun-värisistä farkuista!!! Joo, ja haaveilen niistä kyllä vieläkin... ;)

Viime aikoina on myös ollut jotnkin pinnalla se, että kuinka näiden julkkis-äitien vatsat voivat näyttää niin hyviltä... ei siis venymiä eikä raskausarpia eikä mitään muutakaan. Toki treenillä ja oikealla ruokavaliolla saa ihmeistä aikaan, mutta eiköhän näissä ole photoshopilla aika mojova osuus! En tosin myöskään kiellä sitä tosiasiaa, että kaikille ei vain tule raskausarpia, minä vaan en kuulu tähän jouukkoon. Päätinkin tehdä teille masupaljastuksen... 2,5vuodessa vatsanahka on pysynyt ihan suht kivasti mukana kutistumisessa ja noin suorana seisoessa nahka on "kiinni" muussa tavarassa. Toinen juttu se on sitten kun tekee esim. staattisia pitoja tai muuten vaan kumartuu... silloin se vatsanahka "irtoaa" tuolta muusta kamasta ja ottaa ihan oman tilansa... Siitä TE ette saa kuvaa vaan mun ihanista arvista. Ihanista siitä syystä, että olen sinut niiden kanssa! Olen monesti kuulluut myös ihmisten sanovan sitä, että katuvat vatsanseudulla olevia tatuointeja... minä en kadu! Mun molemmat maailman tärkeimmät ihmiset, omat rakkaat lapset ovat jättäneet nämä jäljet ja ne merkitsevät mulle sitä, että olen tosissaan saanut jotain hienoa aikaan!

Siinä se nyt on revenneenä ja kaikessa komeudessaan!!!

Ja jottei tää nyt jäis kummittelemaan mun omaan mieleen... Siis se tosiasia kuinka paljon tuossa kropassa onkaan vielä töitä, niin laitan tähän loppuun tälläisen toisenlaisen kuvan! Mun suosikki-farkut, maailman ihanimmat päällä ja tositosi pidetyt... ne on nykyään isot! Tästä on ihan maximissaan vuosi kun ne on ostettu... luulen, että olen ne ostanut joskus viime keväänä/kesänä... Ostohetki ei nyt ole se pääasia, vaan se, että puolen vuoden-vuoden sisällä muutosta on tapahtunut!

Joo, on niitä raskausarpia sielä selässä asti...

Eilen juteltiin Tonin kanssa tästä mun pienenemisestä... Olen tullut siihen tulokseen, että haluan tosiaan saavuttaa sen 69kiloa, mutta aikataululla ei enää ole niin suurta väliä! Haluan elää terveellisesti, mutta siltikin niin, että voin joskus halutessani ostaa sen suklaapatukan tai syödä mummilla pullan! Kun tekee tätä hommaa itseään ja loppuelämäänsä varten ei ole mikään tarvis elää "liian tiukasti". Etenkin tässä kohtaa kun on tehty näin paljon ja aletaan olemaan jo omalla mukavuusalueella. En todellaakaan siis tarkoita sitä, että nyt heitän pyyhkeen tiskiin ja lähden mäkkäriin, eikä moni teistä varmasti ymmärrä miten voin olla tämän kokoisena omalla mukavuusalueella... Se miksi haluan tehdä tämän näin on se, että mun mielestä tämä tälläinen ei ole mikään projekti. Minulle laihdutus ei ole mikään kuuri. Minun mielestäni mun kroppa ei tule olemaan missään kohtaa valmis. Jos jossain kohtaa voisin sanoa olevani valmis, niin silloinhan se tarkoittaisi sitä ettei tarvitsisi enää tehdä mitään asian eteen. Se milloin saavutan mitäkin ei enää tunnu niin tärkeältä, kuin se, että mulla on päivittäin hyvä olla. Se minkä verran painan ei enää niin suurissa määrin määritä mua ihmisenä. Se milloin olen laihtnut tasan sen 30kiloa on vähemmän tärkeää kuin se, että ylitän edelleen itseni päivittäin ja nautin treenaamisesta. MUTTA nälkä kasvaa syödessä, joten en pysty teille lupaamaan ettenkö jossain kohtaa kiristäisi vyötä ihan tosissaan, jotta saavuttaisin näitä kaikkia minulle tärkeitä tavoitteita. Enkä myöskään vähättele sitä tosiasiaa, että HALUAN jonain päivänä painaa sen 69kiloa ja sanoa olevani "normaalissa painossa". Olipahan sekava kappale, mutta ehkä te ymmärrätte mun pointin... :)

Mukavaa sunnuntaita teille ihanaiset!

Näillä mennään!

Maanantai... ihan uudenlainen viikko edessä! Jännä viikko, mitä olen odotellut jo pitkään, en vain tiennyt sen tulevan näin pian ja yllättäen! Tätä viikon alkua siivittää myös se, että pikkumies Veeti puolestaan sairastaa ja kotona siis ollaan neljän seinän sisällä... juuri kun olin ajatellut, että nyt otetaan tätäkin naista niskasta kiinni, niin omaakin kurkkua kaihertaa! Toivotaan ettei tule kunnolla päälle... aattelin illalla jäädä töiden jälkeen vetämään oman salitreenin ja sittenhän sen näkee iskeekö tauti kunnolla vai ei!

Eilisen aptekkireissun saldo!

Eilen en sitten mennyt bodyjamiin... koska nyt mulla on oikeasti hyvä syy! Yksi ihana mies pyysi mua leffaan! Aattelin, et asiat tärkeysjärjestykseen, kun eihän sitä ihan joka päivä treffikutsua saa ja suostuin... eihän sitä koskaan tiedä mitä tälläsestä treffailusta kehkeytyy! Jos vaikka oliskin kyseessä mun elämäni mies! ;))) Hih, no joo, olihan se mun elämäni mies! Käytiin katsomassa 21tapaa pilata avioliitto, et osataan olla jatkossakin pilaamatta tätä omaa liittoa, tänä vuonna kun sitä virallistettua yhteiseloa tulee täyteen se 5vuotta! :D 

Eilen ilma oli sen verran harmaa ja meidän perheen pikkumiesten äänet kateissa jo aamusta (lämpöä tuolle Veetille nousi tosin vasta illalla) niin jätettiin laskiaismäki ihan suosiolla väliin... Ja koska kaupassakin piti käydä taasen tekemässä koko viikon ruokaostokset!

Ai, aika harmaata ja märkää???

Äiskän kauppa-look... koon 31mustat farkut alkaa olemaan jo isot... TAAS! ;)

Ai mitenniin meillä syödään hedelmiä??? Ja isi tahtoi miehekkäämmän sheikkerin ja valitsi samalla meille mansikan makuista Heraa... ;)))

Eilen tein myös yhden ison jutun ja lähetin tänne hakemuksen. Tahtoisin lukemaan ravintovalmentajaksi. Katsotaan kuin naisen käy! Isoja juttuja on siis luvassa tälle vuodelle, jos vain kaikki menee kuten toivoisin! Ja vastahan minä muutama viikko sitten marisin kun ei ollut työtä ja kaikki tuntui vaikeelta näiden asioiden tiimoilta! Ilmeisesti asioilla on vain tapana järjestyä kun oikein kovasti toivoo ja on oma itsensä! :)

O-Ou!

Nyt taidan tehdä vielä makaronilaatikon, lämmittää teetä, kaapata nuo minimuruset kainaloon sohvalle ja alkaa latautumaan työiltaan! Jännää jännää...

T. Hyvinvointikeskus Huuman uusi asiakaspalvelija, Hypoxi-hoitaja Pauliinan toinen käsi! ;)

Sekalainen sunnuntai!

Sunnuntai. Aamu. Kahvi on loppunut. Yritän korvata sitä teellä. Siinä ne päällimmäiset ajatukset tällä hetkellä... Ai, niin ja Toni on töissä... oli eilenkin... tää viikko on mennyt liikuntojen osalta ihan penkin alle! Olen käynyt salilla kerran!!! Siis KERRAN! Ja kolmesti Hypoxissa... ja pitänyt 2tanssituntia ja ollut omalla tanssitunnilla... Mutta salitreenit on jääneet väliin... ajanpuutetta ja muuta... mutta loppupeleissä ihan vaan omaa saamattomuuttani! Ei sitä käy kieltäminen, ei enää nykyään. Tänään illalla on bodyjam ja sinne aion mennä, sikäli mikäli mies tulee ajoissa töistä kotiin, siitäkään kun ei voi olla ihan satavarma.

Yhtenä iltana kokeilin prodepatukkaa iltapalan lisänä Monnan "ohjetta" mukaillen. Toimi!

Olen ollut tällä viikolla myös aivan turvoksissa... perjantaina en meinanut mahtua hypoxin pyörän "mekkoon", kun vatsa pömpötti niin julmetusti! Kaloreita olen kyllä lisännyt tällä viikolla kuten jo aimminkin kirjoittelin... kaidalla tiellä olen siltikin pysynyt... jos eilistä ruuaksi tehtyä ruispohjaista kanapizzaa ei lasketa! Eilisillä syntymäpäivilläkin join kahvia ja söin oman omenani, en muuta. Syömisistä olen ylpeä, vaikka tuntuukin, että saan taas syödä ihan "kaiken aikaa", kun kalorita on vähän nostettu! Siltiki paino oli tippunut ja näytti tänään tasan 76kg!!! Eli pudonnut on viikossa taas 600g ja kokonaisuudessaan on pudonnut 27,1kg! Alan ihan tosissaan uskoa, että sinne -30kiloon päästään ennen huhtikuuta... ja alan ihan tosissaan jopa uskoa, että se 69kiloa ei ole mahdotonta saavuttaa! Vaikkakin mitään aikataulua tälle painolle en ole asettanut. Oma olo alkaa kuitenkin olemaan niin hyvä, että tuon painon saavuttaminen ei enää ole tärkein tavoita. Sen voin saavuttaa joko tänä vuonna tai sitten ensi vuonna, mutta kuitenkin sen haluaisin saavuttaa, etenkin henkisestä syystä, että voin sanoa olevani normaalin painoinen! Vaikka lukuhan se vain on! Ja tärkeintä tässä tällä hetkellä on kuitenkin jo tuo edellä mainittu hyvä olo sekä ylipäänsä ulkoinen olemus, ei niinkään se paino enää.

Mun mielestä tää alue on yksi ihmisen kauneimmista alueista, solisluut siis... ja nyt mullakin näkyy sllaiset, tykkään tosi kovasti!

Tällä viikolla on tullut uusia juttuja työrintamallakin, mutta niistä en kerro vielä sen enempää, kun mitään aivan varmasti lukkoon lyötyä juttua ei vielä ole. Mutta sellaista kuitenkin, että iso kivi vierähti harteilta ja olo helpottui kummasti! Stressi ihan selkeästi alkaa kaikota ja ehkä siitäkin syystä olen ollut jotenkin uupunut tässä viikonloppuna. Hyvällä mielellä kyllä, mutta jotenkin aivan vetämättömissä taas, mutta josko se tästä helpottisi pikkuhiljaa, kun saa tätä elämää hivenen balanssiin! :)

Tänään meinasin vähän fiksailla noita mun saliohjelmia. Tahdon mukaan muutamia haastavampia liikkeitä ja uudenlaisia ärsykkeitä lihaksille. Olin meinannut tehdä tämän vasta viikon päästä, mutta periaatteessahan sillä ei ole väliä aloitanko sen nyt vai viikon päästä. Viikko olisi vielä hypoxejakin jäljellä ja sitten se ihanuus loppuu! Harmi, mutta ehkä on hyvä vähäksi aikaa "rauhottaa" tilannetta ja antaa kropan toimia ns. omillaan ja keskittyä siihen muuhun treenaamiseen. Olen hieman harkinnut josko muuttaisin saliohjelman kaksijakoiseksi eli tekisin alakropan ja yläkropan omina päivinään ja sitten keskivartalon molempina päivinä vähä liikkeitä vaihdellen. Tätä olen miettinyt ihan siitä syystä, että saisin treeniohjelmaan mukaan yhden aerobisen treenin lisää... näin kevään lähestyessä tahtoisin meinaan taas alkaa juoksemaan ja jossain vaiheessa siirtää juoksumatolla tehdyt treenit ulkoilmaan. Mutta vielä en ole ihan varma tästä... luulen, että se selviää sillä hetkellä kun ehdin istumaan alas ja alkaa suunnitella näitä juttuja.

Sellaista mulla tällä viikolla... toivottavasti teillä on sujunut hivenen paremmin! Ja toivottavasti mullakin sujuu ensi viikko pikkusen enemmän putkeen! Mutta nyt nautitaan vielä kiireettömästä sunnuntaista!

Mitäs tänne?

Pari päivää onkin vierähtänyt ihan hujahduksella... Mitä meillä on sitten ollut meneillään? Eipä juuri mitään ihmeitä... normaalia arkea ja elämää... Hieman matalalentoa tosin! Mie olen jotenkin muutaman päivän stressannut ihan tosissani näitä mun työ ja opiskelu-juttuja... Olen nyt tullut siihen tulokseen, että josko saisin jostain työn mikä mahollistaisi kerran kuussa käymisen Helsingissä opiskelemassa, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Tahtoisin opiskella ravintovalmentajaksi... Koulu kestäisi 6kk (+2kk kesäloma siinä välissä)... se maksaisi kyllä hieman alle 3000e, mutta ehkä sen kärvistelis, kun on tähänkin asti kärvistellyt! Tää koulutushan alkais siis jo maaliskuussa... Mutta tosiaan se työpaikka puuttuu... Noh, ihan pikkujuttu! ;) Ilman työtä ja siitä saatavia tuloja joudun kuitenkin jatkamaan haaveilua. Tosin toivon, että löytäisin työn niin saisin tämän homman rullaamaan mahdollisimman nopeasti... Olo kuitenkin on ihan mielettömän hyvä, kun on tehnyt jonkin sortin päätöksiä, vaikka mikään ei kuitenkaan ole millään tasolla varmaa! Olinkohan nyt taas tarpeeksi sekava? ;)

Mitäs me ollaan sitten parina päivänä tehty... Ei mitään ihmeitä! Joten ei siis mitään ihmeitä kerrottavanakaan... eilen illalla tein kotitreenin, josta teen erikseen ihan oman postauksensa... Joten keskitytään tässä postauksessa johonkin ihan muuhun... eli nyt alkuu vaikka ruokaan! ;) Mitä tässä on parin päivän aikana mussuteltu?

Rahkaa, ananasta ja pähkinöitä, lisänä teetä. Äidin luokse on helppo ottaa omat eväät mukaan.

Aamupuuroa, samalla tutulla mieltä lämmittävällä tavalla!

Iltapala rahkaa... banaania, persikkaa, rahkaa ja kauraleseitä!

Ja mihinkäs muuhun aiheeseen ruuasta päästään kuin ihmisen painoon!?! Ihan loogista, eikö? Tänäänhän oli siis minun ja vaa´an tapaaminen jälleen... Paino näytti 77,1kg. Eli edelleen sen 300grammaa enemmän kuin alimmillaan silloin ennen joulua! MUTTA nyt oli viikossa kuitenkin tultu 800grammaa alas, että ei hätiä mitiä! Kyllä se sieltä tippuu, pikkuhiljaa, toivottavasti ainakin niin ettei lihakset kärsisi juurikaan! 

Ja miltäs minä sitten olen näyttänyt tässä parina päivänä?!? Viluiselta ja hämmentävää kyllä omaan silmäänikin hoikalta! Voinko sanoa näin??? Se on oikeasti ihan hämmentävää, kun peilistä katsoo paljon isompi ihminen kun mitä sitten esimerkiksi valokuvat näyttävät! Taidan ihan oikeasti alkaa uskomaan itsekin niitä valokuvia, ja vain niitä hyviä sellaisia... ;)

19.1.2013

Parkatakki on ollut ihan paras kaveri tässä parina päivänä!

Venyttelyä kotitreenin jälkeen... ILME!!!

Ja siis minähän en koskaan katso venytellessä telkkaria, en koskaan!

Juu, siis EN KOSKAAN!

Eilen olikin sellainen käydään kylässä päivä... ensin mun äidin luona ja sitten Tonin porukoilla... kylässäkin on nykyään ihan kiva käydä, kun suurin osa ihmisistä tietää tän mun tavan elää ja mulle ei tuputeta mitään tarjottavia. Vaikka kyllä poikien pappa tarjos mulle eilen karkkikippoa, mutta sanoi siihen heti, että "ai mut siehän et otakkaan". On paljon mukavampi ja helpompi olla kun ei joka kerta tarvitse erikseen kieltäytyä ja sitten alkaa selittämään, että miksi ei ota.

Mutta eipä mulla muuta... Tänään on vielä luvassa zumbaa ihan virallisen tanssikoulun tunnilla! Odotan sitä aika kovasti, enkä tietenkään yhtään vähempää senkään takia, että yksi ihana ystävä lähtee sinne mun kanssa. Tai siis minä lähden hänen kanssaan, vai miten se nyt meni!!! ;) Mitäs teidän viikonloppuun on kuulunut?