Maanantaisin!

Kuinka monella alkaa jokin kuuri aina maanantaisin tai sitten huomenna? Lukeudun näihin itsekin, vaikken varsinaisia pikaihmediettejä ole harrastanut enää pitkään aikaan, niin olen aloittanut elämäntaparemontin ties kuinka monta kertaa elämäni aikana. Aina maanantaina tai sitten seuraavana päivänä, vasta näiden herkkujen jälkeen...

Eilen illalla tapasin ystäviäni hyvä ruuan merkeissä ja toki puhetta tuli myös painonpudotuksesta, ihanne vartaloista, itsensä hyväksymisestä jne. Ja itse sanoin etten voi edes kuvitella aloittavani mitään remonttia tällä hetkellä... mun on nyt pakko keskittyä muihin juttuihin ja itseni muuten kuntoon saamiseen ennenkuin voin keskittyä paino-asiaan...

Aloin sitten illalla kotona miettimään tätä asiaa hieman enemmän... ja mitä enemmän mietin että MINUN EI TARVITSE, sitä parempi olo minulle tuli. Minun ei tarvitse miettiä asiaa, minun ei tarvitse aloittaa mitään huomenna tai ensi maanantaina, vaan voin olla miettimättä koko asiaa. Ehkä tämän kautta lähtee käyntiin jokin isompi ratas, mikä johtaa moneen pienempään muutokseen. Pienistä muutoksista syntyy helposti isompi virta.

Mutta nyt minun ei TARVITSE tai minun ei PIDÄ mitään... vaan minä SAAN ja VOIN!

1.2.2016

Tämän vuoden ensimmäinen kuukausi takana.. se mun herkuton ja syömisen siistimisen aika. En hei sortunut! Ja loppupeleissä aika sujui aika kivuttomasti. Muutaman kerran oikein väsyneenä ja sairastaessa tuli mielitekoja, mutta ei tosiaan mitään ylitsepääsemätöntä. Siitä taputan itseäni olalle oikein kunnolla. Kun vastuksena oli kuitenkin mieli ja keho, mikä oli tottunut saamaan lähestulkoon päivittäin jotain ylimääräistä.

Keho on puhdistunut, vatsa toimii kivasti, mieliteot on tosiaan hävinneet ja etenkin ne sellaset "pakko saada, heti, nyt!"-olotilat on kadonneet. Painosta puolestaan on kadonnut tasan 2kiloa!!! Siis kaksi joulun aikana kerrytettyä neste-kiloa, jotka katosivat jo heti ensimmäisten päivien aikana... Pakko myöntää, että sain tästä itselleni ahdistuksen aiheen ihan tosissaan. Siis KAKSI onnetonta kiloa ja pelkkää nestettä! Mun ravintotietämys on sen verran hyvä, että tiedän, että enemmän olisi periaatteessa pitänyt tapahtua jos katsotaan kaloreita... mutta toisaalta mun katsanta kokonaiskuvaan ja muihin vaikuttaviin seikkoihin on myös sen verran kivalla kantamalla, että tajuan ettei mun kroppa luovuta tällä hetkellä varmaan mitään mihinkään. Vajaa viisi kuukautta sitten ollaan vasta synnytetty, hormonit toimii vielä ihan miten sattuu... tunnen, että mulla on kropassa jonkin asteinen stressireaktio käynnissä ja kroppa varmasti olettaa olevansa hädänalaisena ja pitää kaikesta kiinni.

Nyt varmaan herää kysymys tästä stressireaktiosta... juu, siitä en halua tässä kohtaa puhua tämän tarkemmin, mutta isoja asioita on nyt mielellä, eikä kaikki niinkään positiivisia. Tämä vaikuttaa tällä hetkellä kaikkeen mun tekemiseen ja olemiseen, joten en yhtään ihmettele ettei painokaan valu alas. Ja toisaalta, ei anneta sen nyt tässä kohtaa ahdistaa tämän enempää. Tärkeämpää kuitenkin oli riuhtaista itsensä siitä valtavasta sokerikierteestä irti ja herättää kroppaa siihen kunnolliseen ravintoon. Ja sillä tiellä jatketaan... kunhan ensin syön yhden mun ehdottomasti lemppari-leivoksen eli runebergin tortun... mutta vain yhden ja sit taas jatketaan tällä hyväksi havaitulla tiellä.

Ei anneta yhden kuukauden määrittää sitä mihin loppuelämä on menossa. Helmikuussa toivottavasti olisi ainakin yksi odottamisen arvoinen juttu edessä... ja josko tähän omaan tilanteeseenkin saisi jotain selvyyttä. Pusuja alkaneeseen viikkoon! <3

Kun äiti itsensä kadotti...

Mietin TODELLA pitkään julkaisenko tätä kirjoitusta ollenkaan, asia on mulle kipeä ja tiedän kuinka vahvoja mielipiteitä kyseisen asian tiimoilla pyörii. Haluan kuitenkin olla rehellinen ja kertoa jos jokin mieltäni painaa, se kun vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. Mietin myös kuuluuko tämä asia tänne mun blogiin ollenkaan, mutta taas palasin tuohon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Mun ajatukset on olleet viime aikoina aika sekavat. Pakko myöntää, että kolmas lapsi on pistänyt koko tän maman ihan sekasin. Olen ollut äiti jo kohta 9 vuotta mutta vasta tämän kolmannen kohdalla tunnun hurahtaneen äitiyteen. Ensimmäinen lapsi muutti toki kaiken, mutta se joku babyblues/vauvamasennus vei osan mun huomiosta. Toisen kohdalla meinasin taas lipsahtaa sinne bluesin maailmaan, mutta itse lapsen hoito meni jo rutiinilla. Nyt edellisestä vauva-arjesta oli jo 5vuotta... Itsellä ikää viisi vuotta enemmän... varmemmat mielipiteet... viimeinen lapsi... ja tahto tehdä KAIKKI oikein. Tavallaan paikata kaikki aiemmin tehdyt "virheet".

Jo raskausaikana kaikki ei mennyt kuten olin etukäteen ajatellut, mutta sain kaiken aikaa hoettua itselleni, että sitten kun vauva syntyy paikkaan kaiken. Olen täysin hurahtanut vauvaan, hän on ihana ja lumoava. En haluaisi luopua hänestä edes hetkeksi... hetkikin erossa tekee kipeää. Tunti poissa vauvan luota on tuskaa, vaikka mun poissaolot tällä hetkellä rajoittuu noin kolmeen-neljään tuntiin viikossa, jotka käytän itseni huoltamiseen liikkuen. Nämä ovat siis fustra, tanssitunti ja lenkki/balance/sh'bamiin tms. Olen aina aiemmin sanonut, että äiti on paras äiti kun pitää myös itsestään huolen ja nyt olen unohtanut sen itse!

Viimeisen muutaman viikon aikana olen joutunut toteamaan ettei tässäkään kohtaa kaikki mene kuten olisin halunnut. Vauva-arki on ihanaa ja nautin tuosta pötkylästä aivan suunnattomasti... Ainoa asia mikä tässä arjessa stressaa on imetys. Se on stressannut mua jokaisen lapsen kohdalla, mutta nyt entistä enemmän. Minä en ole se äiti, joka olisi täysin sinut imettäessään vauvaa missä tahansa, se on minulle niin intiimi hetki, vaikka kyseessä on täysin luonnollinen asia. Kunnioitan niitä äitejä, jotka ovat asian kanssa täysin sinut ja kunnioitan niitä äitejä, jotka täysimettävät puoleen vuoteen asti. Itse en ole siinä syystä tai toisesta kertaakaan onnistunut.

Tämän kolmannen kohdalla asiat on nyt niin, että monen asian summana (joita tähän sen enempää avaamatta) osittaisimetyksellä mennään. Koska näin en stressaa asiasta ollenkaan. Alkuun oli kamalaa, se hetki kun ajattelin epäonnistuneeni tälläkin kertaa ja tunsin syyllisyyttä etten pystynyt tätäkään äitiyden mittaa täyttämään. Satuin vielä lukemaan eräältä palstalta ettei kannattaisi tehdä lapsia ollenkaan jos ei pysty heitä edes imettämään (kommentti ei ollut minulle, satuin vaan lukemaan tällästä ketjua)... ja stressaantuneen äiti-ihmisen kyynelkanavat oli auki.

Kunnes tajusin ettei äitiys ole suorittamista.. ja saattoi joku mulle takoa järkeäkin päähän.  Kuten monessa muussakin asiassa ajauduin tässäkin suorittamaan. Kun lopetin suorittamisen ja stressaamisen alkoi koko muukin arki rullaamaan paremmin.

Miksi kirjoitan tästä täällä? Siksi, että on erityisen tärkeää muistaa mikä vaikutus meidän omalla mielellä on. Olen viimeisessä reilussa viikossa palautunut synnytyksestä enemmän kuin aiempien 10 viikon aikana yhteensä. Kroppa on alkanut ottamaan treeniä vastaan, selkä on alkanut parantua, näen itsessäni muutakin kuin kilot, liikunta kaiken kaikkiaan on alkanut tuntua kivalta, uni on parantunut... ja sitä kautta olen alkanut tuntemaan itseni myös jaksavammaksi äidiksi. Äidiksi joka on iloinen ja jaksaa tehdä lasten kanssa asioita, aiemman 8-12 tuntia päivässä imettävän väsyneen ja kiukkuisen äidin sijasta.

Tiedän kuinka hyvää äidinmaito on vauvalle, ja olen käynyt tämän asian kanssa päässäni valtavan taistelun, joten en halua vastaanottaa saarnoja päätöksestäni. Haluaisin, että kaikkien valintoja kunnioitetaan, koska jokaisella on varmasti omat taustat joiden mukaan päätöksiä tehdään. Ja äitiyden (kuten minkään muunkaan) ei mielestäni muutenkaan pitäisi olla mikään taistelutanner, missä on vain ja ainoastaan yksi oikea tapa toimia. Ainoa asia mistä mun mielessä jokaisen ihmisen pitäisi pitää huoli, on oma jaksaminen ja se, että pystyy näkemään elämässä enemmän positiivisia asioita. Uskon vahvasti, että tätä kautta ne lähimmät ihmisetkin voivat paremmin.

Pienin askelin kohti parempaa oloa.

Olen pikkuhiljaa pyrkinyt taas kohti parempaa hyvinvointia. Uudenvuoden lupauksien myötä ja niiden avulla olen askel askeleelta lähempänä hyvää oloa. Matkaa toki on edessä, enkä odotakkaan mitään "ihmeparantumista" vaan pyrin kaiken aikaa eteenpäin. Tämä kokonaisvaltainen huono olo on kertynyt pitkin matkaa koko syksyn ajan, joten ei sitä aivan hetkessä pyyhitä kehosta pois. 

Olen pyrkinyt syömään pääsääntöisesti kunnolla. Aamiaisesta lähtien päivä menee putkeen, kunnes edelleenkin huomaan iltaisin puputtavani leipää. Tällä viikolla tosin tein siinäkin paremman ratkaisun kun ostin juureen tehtyä ruisleipää... eipähän ainakaan hiiva enää sekoita vatsaa. Kasviksia ja marjoja olen taas lisännyt aivan selkeästi, näitä olen kyllä syönyt koko "matkan" ajan, mutta en siis riittävästi.

Liikuntaa olen lisäillyt pikkuhiljaa ja rauhallisesti, lähinnä kropan kolotuksia kuunnellen. FoamRollausta, tanssia ja bodybalancea. Näillä mennään niin pitkään kun hyvältä tuntuu. Hypyt tekevät vielä tiukkaa ja selkä ei edelleenkään tunnu hyvältä hypätessä, joten sitä hieman varon (ei mulla kyllä kuntokaan antais tällä hetkellä myöten hyppiä). Balancessa selän kireyden huomaa erityisesti kierroissa, joten niiden kanssa mennään varoen... myös takareiden venytyksissä ensimmäisnä kiristää alaselkä... ;) Mutta lupaus 2-4tunnista liikuntaa/viikko olen nyt pitänyt kiinni. 

Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota myös vatsan ja suoliston hyvinvointiin. Ja tietenkin sitä kautta kokonaisvaltaiseen oloon. Matkassa mukana lisäravinteista tällä hetkellä muutama vanha hyväksi havaittu ja muutama uusi tuttavuus, joita nyt kokeilen.

AloaVera-juoma... Oman kokemuksen kautta olen huomannut tehon ja toimivuuden. En huomaa tämän tuotteen voimaa niinkään voimakkaasti silloin kun sitä otan, vaan silloin kun EN ota... Tasapainottaa minulla vatsaa hyvin. Sitäpaitsi onhan se arjen luksusta aloittaa jokainen aamu shotilla! ;)

Möller... koska en vaan syö tarpeeksi rasvoja oikeassa suhteessa... olen miettinyt olisiko joku toinen saman kaltainen tuote parempi, mutta jotenkin mut vakuuttaa se, että tämä on toiminut jo vuosikymmeniä ja kymmeniä. Tosin muutaman muun valmisteen kokeilu houkuttaisi kovastikin. Samalla tästä saa hivenen A-, D- ja E-vitamiinia.

Uutuuksina kokeilussa Arctic Nutritionin D-vitamiini ja tyrnimarjavalmiste. Tuote on ollut mulla kokeilussa vasta viikon verran, joten varsinaisia vaikutuksia en voi vielä sanoa. Mutta voisiko D-vitamiinin ja Suomen arktisesta luonnosta poimittujen tyrnien teho mennä paljon metsään?

Toinen uutuus on Solgarin Cran Flora. Solgarin tuotteita olen käyttänyt ennenkin ja arvostan näissä paljon niiden puhtautta ja laatua. Kun laitan lisäravinteen suuhuni haluan tietää mitä se sisältää ja mitä puhtaampi tuote on sen parempi. Cran Flora on karpalo-valmiste, joka pitää sisällään myös c-vitamiinia ja probiootteja. Ainakin tällä hetkellä kun mun vastustuskyky on matalalla ja suolisto sekaisin esim. antibioottien jäljiltä niin koen probiootit erityisen tärkeiksi. Ja karpalo, noh siitä on ainakin apua virtsateiden tulehduksissa ja onhan tutkimukset osoittaneet sen toimivan myös hampaiden hyvinvoinnissa sekä sydän - ja verisuonitautien ehkäisyssä. Toinen Solgarin tuote käytössäni on magnesius ja sitä en vaihtaisi (ainakaan tällä hetkellä) mihinkään. 

Tässä kohtaa täytyy tietenkin taas muistaa, että nämä on taas MINULLE sopivat tai MINULLA kokeilussa olevat tuotteet. Se mikä toimii minulle ei välttämättä toimi sinulle. Olemme yksilöitä ja näin ollen jokaisen tulee löytää omat tuotteet ja omat tavat lähtä etsimään henkilökohtaista hyvinvointia. Eikä aina purkkiin tarttuminen ole paras tai vaadittu keino.

Nyt kun olen taas alkanut kiinnittämään näihin kaikkiin asioihin huomiota niin uni on myös parantunut. En vieläkään voi väittää olevani kaiken aikaa pirteä tai etteikö aamuisin herääminen olisi työn ja tuskan takana, mutta pikkuhiljaa tässäkin asiassa.

Kaiken kaikkiaan olen kiitollinen siitä, että positiivinen oravanpyörä on taas pyöräisty liikkeelle ja nyt sen suunta on vain eteenpäin. Mukavaa sunnuntain jatkoa ja hyvää uutta viikkoa. 

It´s all about me!

Maanantai, harmaata...

Tai sitten voi aloittaa aamun vaikka pinkillä juomalla! Tällä hetkellä mulla on kokeilussa Biosteelin tuotteet, mitkä on "pikkusen" parempia ja pikkusen puhtaampia tuotesisällöltään kun useat muut treeni/palautusjuomat. Mulla on tällä hetkellä kokeilussa ennen treeniä ja treenin aikana juotava lisä. Mie tosin olen ottanut tästä itselleni aamunherättäjän... kivasti buustaa aineenvaihdunnan käyntiin ja antaa energiaa päivään. Ja just tällästähän mie tällä hetkellä tarvitsen enemmän kun mitään. Kaiken lisäksi tuote on hyvinkin luonnonmukainen ja makeutettu stevialla. Tätä mainosta ei ole maksettu, mut suosittelen siltikin kokeilemaan. Suomasta tätä tuotetta saa yhdestä paikasta, ja jos alkoi kiinnostamaan niin laitelkaa mulle viestiä niin saatte yhteystietoja! :D

#drinkthepink

Noh, mutta kuten jo edellä sanoin niin energiaa tää ihminen tällä hetkellä tarvis enemmän kun mitään. Olen alkanut järjestelemään ajatuksiani ja olemistani niin, että ehtisin oikeasti kiinnittää huomiota myös itseeni! Keskenmeno ja sairastelut on tosissaan saanut mun mielen ihan pohjamutiin ja vieläkin musta tuntuu et yleiskunto on aivan kateissa. Toki uskon siihen, että ihminen on kaiken kaikkiaan kokonaisuus ja, että huono psyykkinen olotila voi vaikuttaa myös fyysiseen olotilaan ja päinvastoin. Jotenkin vain tuntuu, että vaikka tahtoisin kuinka ajatella positiivisesti ja kaivaa sen mielettömän draivin kaikkea kohtaan, niin en saa sitä tehtyä. Mulla on kaiken aikaa sellainen olo etten enää keksi keinoja miten saada asiat rullaamaan oikealla tavalla. Tuntuu, että olen hieman heittänyt hanskat tiskiin, vaikka just sitä mun ei nyt kuuluisi tehdä.

Perjantaina ostin itselleni uuden vihkon, minkä avulla päätin alkaa pistämään omaa ajatustani ja ajatteluani kuntoon. Sinne kerään kaikkia positiivisia asioita, sellaisi minulle tärkeitä ja minua määrittäviä asioita. Se on vihko mun omia ajatuksia varten, ja samalla tutkimusmatka mun omaan itseeni. Siihen samaan vihkoon kertyy mietelauseita, oman itsensä tutkimista sekä positiivisuus/kiitollisuus-päiväkirja. Vielä en tiedä mitä kaikkea vihko tulee pitämään sisällään, mutta pääasiallisesti sen tarkoitus on jäsentää mun ajatuksia, parantaa mun oloa ja ihan vaan kuunnella.

Pyrin tällä kaikella siihen, että jaksaisin paremmin, voisin hyvin ja löytäisin asioista taas niitä positiivisia puolia. En osaa sanoa kestääkö positiivisuuden löytäminen ja oman itseni tutkiskelu päivän, viikon vai loppuelämän, kun eihän sitä etukäteen tiedä. Elämästä ei koskaan tiedä, mutta sen tiedän että haluaisin voida paremmin ja jaksaa enemmän. Haluaisin tehdä asioita ja nauttia niistä. Pienin askelin eteenpäin, sellaista valtavaa loikkaa odottaen! :)

Mukavaa alkanutta viikkoa ihmiset! Yrittäkää jaksaa hymyillä harmaudesta huolimatta!

Ihan huomaamatta!

Taas on sunnuntai. Viikko taputeltu päätökseen ja akut ladattu seuraavaa varten. Kulunut viikko vierähti aivan yhtä huomaamatta, kuin edeltäjänsä ja ensi viikolla alkaa jo lokakuu. En oikein osaa edes kertoa mihin tämä syksy tässä on vierähtänyt.

Samalla tavalla, aivan huomaamattani tulin liikkuneeksi tällä kuluneella viikolla noin 5 ja puoli tuntia. Ihan asiaa sen kummempia ajattelematta. Tuli tehtyä 50minuuttinen salitreeni, bodybalance, tanssitunti, huolto-tunti, tunnin zumba sekä äsken jorattu bodyjam. Kaikkien jälkeen tunsin suurta kiitollisuutta siitä, kuinka kivasti mun keho toimiikaan. Se ei todellakaan ole aina toiminut näin hyvin. Ja tänään ihan huomaamattani tajusin liikkuneeni noinkin paljon vaikken asiaan ollut sen enemmin kiinnittänyt huomiota. 

BodyBalance

Tanssitunnin jälkeen kävellen kotiin

Zumban jälkeen

Näiden lisäksi ihan huomaamattamme käytiin eilen metsässä! Mieli rauhottui, lapset kirmasivat pitkin metsää ja purkivat energiaansa sekä oppivat tunnistamaan muutaman sienen. Löydettiin paljon hienoja kärpässieniä sekä n.15litraa kangassieniä, mitä sitten lauantai-iltana ryöppäiltiin. Lisäksi mies keräili kehnäsieniä omiin herkkuihinsa. Näiden lisäksi tämän viikonlopun saldona oli melkein viisi kiloa omenasosetta pakkaseen. (Ja lauantaina meidän suunnalla oli lapsilla vielä koulupäiväkin, missä oltiin koko perheen voimin)

Näin syksyn tullen olen taas ihan huomaamattani myös löytänyt sisäisn mummoni ja villasukkia on pukannut oikein ahkeralla tahdilla.

Ja kuten otsikkokin kertoi... ihan huomaamattani olen alkanut löytää sitä tasapainoa ja rauhaa tähän meidän ja mun elämänään. Pikkuhiljaa ja rauhassa ollaan edetty ja paljon on vielä matkaa, mutta hitaasti ja varmasti mennään. Huomaan itsekin nauttivani tällä hetkellä asioista ja elämisestä, vaikka toki toiset päivät ovat parempia kuin toiset!

Mustikkapiirakkaa ja hyvinvointia!

Tiistai... yhdeksäs päivä ilman pahoja herkkuja... ei sillä, että laskisin! ;)

Vasta eilen ja tänään on tullut sellaisia oloja, että "mitähän sitten sais syödä?" Olen kuitenkin pysynyt tiukkana ja tiedän, että kunhan näistä pääsen yli niin saan taas otteen omasta herkuttelustani eikä niin, että herkuttelu vie ja mie vikisen. Tiedän, että kiusaan tällä asialla hieman itseäni, mutta tiedostan myös sen, että jos jatkan mässyttelyä samalla tahdilla kuin kesällä niin ei aikaakaan kun huomaan olevani jälleen se satakiloinen minä.

Lauantaina tosin teki mieli leipoa ja kahvin kanssa oli ihana syödä jotain hyvää. Tein itse mustikkapiirakan minkä makeutin vain pienellä ripauksella hunajaa.

PIKKUSEN PARANNELTU MARJAPIIRAS

Pohja
100g          maitorahkaa
100g          voita
1dl            ruisleseitä
n.1,5dl      vehnäjauhoja

Liota leseitä hetki rahkan seassa. Lisää muut aineet ja nypi sekaisin. Taputtele taikina piirakkavuokaan.
Kaada päälle reilusti marjoja (mulla tässä mustikoita) ja piirakan päällinen.

Päällinen
1prk          kermaviiliä
1              kananmuna
                aitoa vaniljaa (joko tangosta tai esim. Urtekram saa meiltä ainakin Prismasta tai sitten täältä)
1rkl          hunajaa

Paista 200asteessa noin 30 minuuttia. Ja millä upposi jokaisen perheenjäseneen. :D

Onhan tuossa noita vehnäjauhoja ja muuta, mutta on tuo pikkusen terveellisempi versio. Rahkainen pohja tekee tuosta melko kostean ja itsehän rakastan rahkan makua ihan sellaisenaankin niin pohja ei mielestäni vaadi mitään makeutta. Miksei siihenkin tietysti voisi lorauttaa esim. hunajaa jos oikein makeata haluaa. Ruisleseet puolestaan tekevät pohjasta tukosamman, joten tälläinen piirakka meni kivasti välipalasta.

Tänään meillä sataa ja tuulee... oikein syksyinen ilma. Olen tänään huomannut omassa olossanikin sitä syksyistä positiivista alakuloa. Sitä kun kesän muistot ovat mielessä vielä kirkkaina, mutta kuinka oma koti ja arjen askareet alkavat tosissaan viedä mukanaan. Se sellainen hyväntuulinen puuhastelu ja eräänlainen hidastaminen. Omiin nurkkiin vetäytyminen ja talveen varautuminen. Mun mielessä syksy on tälläinen. Lämmön ja turvallisuuden tyyssija. Paikka missä on hyvä olla. Aika jolloin on sallittua vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle katsomaan elokuvaa kynttilöiden loisteessa. Mutta toisaalta se hetki jolloin on sallittua lähteä jumpalle tai salille sisätiloihin, se vuodenaika jolloin ei tarvitse nauttia ulkona olemisesta ja varastoida kaikkea mahdollista valoa itseensä.

Toisaalta joka syksy meidän perheessä elämä on tietyllä tavalla hektistä. Joka syksy näihin aikoihin Toni on keikalla Loviisassa ja niin on tänäkin syksynä. Niin multa on viety auto ja ollaan poikien kanssa kolmisin, vähän kuin nalkissa kotona huomiseen aamuun asti. Toisaalta nautitaan hetkistä, uusista asioista ja halataan kovasti. Sitä kun ei aina muista tehdä aivan tarpeeksi.

Pikkuhiljaa, pienin askelin nautin elosta ja olosta. Pyrin kaiken aikaa muistamaan sen hyvän olon ja fiiliksen. Pyrin tekemään kaikki asiat nauttien ja muistaen, että jos en jotain tahdo tehdä niin minun ei ole pakko. Haluan tänä syksynä muistaa, että liikkumisen ja syömisen tulisi olla nautinnollista. En sano, että olisin tyytyväinen siihen etten mahdu vaatteisiini, mutta haluan kadottaa ne kesän aikana tulleet kilot hyvällä mielellä ja kivalla tekemisellä, enkä veren maku suussa. Haluan nauttia elämästä ja voida hyvin! Haluan haastaa itseäni tekemään niitä asioita, joista pidän ja joiden parissa viihdyn. Aion jopa palata tanssitunnille, ja sitä jos mitä mulla on ollut ikävä!

Hyvällä mielellä tähän viikkoon! :)

Torstai on toivoa täynnä!

Oon jumissa! Siis niin kropan puolesta kun päänkin puolesta!

Tiistai-illan yläkroppa-painotteinen treeni ja keskiviikko aamun kahvakuula ovat tehneet tehtävänsä! Lihaksisto on treenatun olosesti jähmeä. Päätä on jomotellut eilen ja tänään, kun jumisten hartioiden hiukan auettua päähän taitaa virrata verta... ;)

Oon sitten tosiaan muutenkin jumissa... Voin kertoa, että oon aika loman tarpeessa. Vaikka tykkään ihan mielettömästi työstäni ja teen sitä äärettömän mielelläni, ni NYT alkaa olemaan aika lomalle. Vuoden oon tahkonnut, syksy meni kiireessä töissä ja opiskellessa samalla... kevät puolestaan on ollut pitkien päivien siivittämä ja oon oikeestaan tehnyt koko vuoden hommia ilman minkäänlaisia lomia. Nyt musta vaan tuntuu ettei mulla oikeen ole enää mitään annettavaa, kun oon niin poikki. Loma alkaa ens viikon torstaina... 

Ai mitkä silmäpussit???

Lomalla haluan nukkua ja rentoutua! Haluan tehdä asioita mistä nautin ja ihan oikeasti ladata akkuja. Kolme viikkoa tulee menemään kyllä nopeasti, mutta yritän sinä aikana ladata akut ihan täyteen ihanista asioista ja kiirreettömyydestä. Ja josko vaikka se aurinkokin meille näyttäytyisi niin, että siitä saisi imettyä itselleen lämpöä ja energiaa!

Ennen kun lasken itseni totaaliseen lomamoodiin, on kuitenkin edessä liikunnallisia hetkiä ja muutama viiminen työ-rutistus. Niiden antamalla energialla mennään! ...tulipas tästä nyt valitus-stoori...

Positiivista elämää ja kulunut ihana viikko!

Maanantai. Aamu. Rauhallinen hetki. Aurinko paistaa. Mun kaikilla pojilla alkaa neljän päivän päästä kesäloma. Juhannusviikko. Musta tuntuu, että tämä viikko tulee menemään aika kivassa flowssa.

Edeltävä viikkokin on ollut aika ihana. Jotenkin tuo valoisuus ja silloin tällöin pilkahteleva aurinko saa mielen virkeäksi. Olen tosin ollut jostain syystä aika stressaantunut ja luulen, että koko talven, kevään ja alkukesän kiire ja muu hässäkkä on aiheuttanut sen, että odotan enemmän kuin kuuta nousevaa neljän viikon päästä alkavaa lomaani. Toki jo tämän viikon jälken hommat hieman muuttuu kun pojat jäävät lomalle ja mies on kotona. 


Edeltävällä viikolla on: 

*nautittu kesäfiiliksestä töissä:

*vedetty ryhmäliikuntaa:

*tehty toimistohommia:

*hypoxoiduttu:

*shoppailtu (ei taas lähtenyt lapasesta ei...)

*leivottu ja sain ihania apulaisiakin hommaan... he tosin keskittyivät enemmän astioiden puhtaanapitoon... ;)

*vietetty kummitytön rippijuhlia: 

*nautittu perheestä ja voitu hyvin (lapset oli viime viikolla torstaista lauantaihin mummilla ja papalla hoidossa. Me nautittiin miehen kanssa kaksinolosta, vaikka eipä se oikein siltä tuntunut kun tehtiin töitä jne. Lauantaina oli ihana kuitenkin saada pojat kotiin temuamaan):

Kuten edellisessäkin postauksessa kirjoittelin olen tietoisesti alkanut ajattelemaan asioista positiivisemmin  ja kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että nauttisin elämästä ja sen pienistäkin asioista. Jotenkin huomaan tämän vaikuttaneen muhun jo melko lyhyessä ajassa aika paljon. Toki on hetkiä kun mikään ei vieläkään tunnu miltään ja asiat kiukuttavat, mutta ihan selkeästi omalla ajattelutavalla on vaikutusta asioihin. 

Pyrin edelleenkin hidastamaan meidän perheen elämää ja ottamaan aikaa vain meille. Pyrin tietoisesti siihen, ettei meillä taisteltaisi niin kovasti vaan nautittaisi toisten kanssa tekemisestä.  Pyrin myös siihen, että koti olisi kunnossa, jotta tänne olisi mukava tulla eikä oman kodin epäjärjestys aiheuttaisi lisää epäjärjestystä mun päässä.

Hidastaminen ja elämästä nauttiminen! Niihin pyrin ja niitä asioita haluan nyt vaalia. Aloin talven aikana taas suorittamaan asioita ja jossain kohtaa heräsin siihen ettei oikein mikään tuntunut miltään ja olin kaiken aikaa väsynyt ja kiukkuinen. Huomasin kotona tiuskivani ihan pienestäkin ja iltaisin mietin kyynelet silmissä, että miksi taas näin! Se sellainen ei ole normaalia eikä kunnon elämää!

Olen nyt alkanut keräämään elämääni positiivisia asioita ja positiivista fiilistä. Sellaisia asioita ja ihmisiä joista saan voimaa ja minkä avulla jaksan. Olen vihdoin ja viimein ymmärtänyt, että minä itse vaikutan eniten omaan elämääni ja minä itse teen ne valinnat. Minä itse päätän kuka ja mikä on mun elämässä tärkeää. Eikä mun tarvitse miellyttää kaikkia tai tehdä asioita joista muut pitää. Minä voin olla minä ja tärkeintä mulle on se, että olen itse tyytyväinen ja onnellinen. Näin mun kaikista läheisimmät eli mies ja lapset saa musta sen kaikkein parhaan vaimon ja äidin. Näin minä jaksan parhaiten ja nautin elämästä!

Mukavaa Juhannus-viikkoa ihmiset! Nauttikaa ja voikaa hyvin!