Tauon jälkeen...

2010 kesäkuu juuri synnäriltä tulleena: "Valtosten pääluku taitaa nyt olla tässä... Tai JOS vielä joskus niin aikasintaan vasta viiden vuoden päästä."
2015 syksy: Mie poksahdan!

Olen voinut huonosti, ollut väsynyt, epäuskoinen, onnellinen, liikunta on ollut kamalaa huonossa voinnissa, ruoka on ollut pahaa (paitsi meloni ja porkkanat)... Vasta viimeinen viikko on ollut helpompi, mutta sitä edeltävät 9-10 viikkoa meni aika pitkälti kotioloissa ja jotenkin pärjäillessä. Tällä viikolla olen yrittänyt palailla liikunnan pariin ja syödä kunnollisesti.

Identiteettikriisi on nostanut hieman päätään. Olen maailman onnellisin tästä pienestä ihmeestä, mikä meille on vielä kerran suotu... mutta olo ei ole oma. Tällä kertaa olen ollut enemmän valmis tähän koko touhuun kuin edellisillä kerroilla. Edellisetkin kaksi raskautta ovat suunniteltuja, mutta tämä viimeinen on erityisen tarkkaan harkittu ja kovasti odotettu. Viime lokakuisen keskenmenon myötä tästä raskaudesta tuli jollain tapaa erityisen tärkeä. 

Samalla kun olemme tarkkaan harkinnet asiaa, olemme punninneet kahta edellistä raskautta ja mun omaa, ei niin ihanaa oloa niiden aikana tai niiden jälkeen. Se miten mun oma olo on heittänyt näissä kahdessa edellisessä laittoi meidät todenteolla miettimään lähdetäänkö kolmatta edes yrittämään. Toki asiaan vaikutti myös mun ikä (kahden viikon päästä jo 32v.) ja sanoinkin, että nyt on sen aika mulla, jos vielä yksi halutaan. Ikä toki on myös tuonut lisää kokemusta ja jollakin tapaa kasvattanut mua ihmisenä. Lisäksi mun tukiverkko on tällä hetkellä täysin erilainen kuin edellisien raskauksien aikana... edellisiä olen odottanut ns. yksin, tällä hetkellä mun ympärillä on äitejä ja raskaanakin lähipiiristä on 5 mun lisäksi (laskinkohan edes oikein). Eli näitä raskaus ja äitiys asioita voi jakaa ihan huoletta, eikä tarvitse miettiä, että ei tuota nyt yhtään kiinnosta, kun ei itse ole samassa tilanteessa. Loppupeleissä kuitenkin tämä raskaus on hyvinkin pitkälti se asia mikä on päällimmäisenä mielessä. Ja näinhän sen kuuluukin olla... mulle kuuluu tällä hetkellä raskautta ja äitiyttä ja niin se vain menee.

Lähtökohta on siis melko erilainen... siltikin pelkään sitä heittääkö mun jaksaminen ja oleminen taas. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan luottavaisin mielin. 

Toinen asia mikä saa mut varpailleni on tämä paino... se kun on edellisien raskauksien aikana noussut aivan liikaa ja tottakai taas mietityttää mitä tästä tällä kertaa tulee. Se on tavallaan sääli, että jo 2 raskautta on mennyt niin että olen vain ja ainoastaan ahdistunut painostani enkä ole antanut itselleni lupaa nauttia raskaudesta. Nyt pyrin toisenlaiseen ajatteluun, mutta huomaan kuitenkin löytäväni itseni liian usein vaa'alta ja miettiväni painoa... eihän se nyt voi olla ainoa asia mikä tässä päässä pitäisi pyöriä. 

Mutta luottavaisin mielin ja äärettömän lämpöisin sydämin kanssa jatketaan meidän perheessä tätä kevättä. 

Pääsiäisenä!

Mulla oli aivan huippu viikonloppu! Neljän päivän vapaat tuli nyt enemmän kuin tarpeeseen ja yritettiin koko perheen voimin ottaa näistä kaikki ilo irti!

Perjantai oli pitkä... siivottiin suuren kaavan mukaan, pestiin ikkunat ja puunattiin koti lattiasta kattoon...

Iltapäivästä olikin sitten hyvä hakea mun äiti meille vahtimaan poikia, kun me miehen kanssa suunnattiin treffeille. Nää sisälsi meillä matkan Porvooseen, kolmen ruokalajin illallisen ja toistemme seuran! En voi liikaa painottaa sitä, että meidän kiireisen arjen keskellä nää kahden keskeiset hetket on enemmän kuin tervetulleita piristyksiä!

Oltiin hyvissä ajoin kotona, koska tiedettiin seuraavana aamuna olevan aikainen herätys! Mullahan oli siis lauantaina syntymäpäivät... lapset ja Toni herättivät mut laulamalla ja lahjalla sekä kortilla ja ihanalla ISOLLA aamiaisella. Tästä lähdettiin pihakirppikselle ja hieman kaupoille. Nautittiin hyvästä ruuasta ja ihanasta ilmasta!

Lauantaina myös ylitin itseni ja ostin elämäni ensimmäisen kynähameen... ja vielä kuosillisen! En olis ihan heti itsekään tällästä uskonut päälläni näkevän, mutta ei se ehkä kuitenkaan ihan paha ole... ;)

Sunnuntaina pakattiin koko perhe autoon ja ajettiin Repovedelle! Ollaan jo useampana vuotena puhuttu, että siellä olisi mukava käydä, mutta ollaan jotenkin ajateltu, että pojat on vielä liian pieniä. Nyt kuitenkin oli oivallinen aika lähteä kokeilemaan miten  hyvin lapset jaksaa. Maasto on paikoitellen haastavaa jyrkkien mäkien, isojen rappujen ja melkoisten pudotusten takia, mutta kolmisen kilometriä lapset jaksoivat tarpoa. Loppumatkasta Viljami tosin matkasi isin harteilla. ;)

Repovesi oli UPEA! Jopa ihan noin "lyhyen" matkan varrella näki suomen luonnon kaikessa hienoudessaan. Ja jopa minä ylitin itseni ja tuon huikean riippusillan... mun korkeanpaikankammo meinasi alkaa lyömään jalkoja loukkuun, mutta sain kun sainkin itseni ylitettyä! :)

Sunnuntai sujuikin pihalla ja parvekkeella. Polkupyöräni on saanut keväthuollon ja oppipa tuo vanhempi lapsukainenkin ajamaan pyörällä ilman apupyöriä! Sunnuntaina prepattiin myös ruokia viikolle... syntyi nakkikeittoa, vihreää sosekeittoa ja raakasuklaata. 

NO NAM!

Vihreä sosekeitto sisältää: perunaa, parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa, punasipulia ja pinaattia sekä mausteita. Ja on muuten ihan mielettömän ihanan makuista, vaikka tuo myrkynvihreä väri ei välttämättä ole se houkuttelevin... :D

Raakasuklaa sisältää 50g kaakaomassaan, 50g kaakaovoita, 0,5dl kaakaojauhetta, ripauksen kaakaonibsejä, n. 30g kookosöljyä, n.3rkl hunajaa sekä pekaanipähkinöitä ja cashew-pähkinöitä. Näitä sai työkavrit tänään maistella, synttärikakun sijasta. 

Siinä meni meidän pääsiäinen... syötyä tuli ja tänään onkin tehty ankara paluu arkeen ja riehuttu sh´bam tunnillakin hiki lentäen! 

Mutta nyt mukavaa viikon jatkoa mussukat!

Ruokaa ja Hypoxia

Kun ei virallisesti tapahdu mitään niin tehdään sitten tikusta asiaa...

Meillä sairastetaan... just kun pääsin sanomasta, että ollaan oltu tämän vuoden puolella yllättävän terveinä, niin eiköhän sit pamahda. Vanhempi junnu kovassa kuumeessa... tiedättekö sen kun lapset on omasta mielestään "ihan terve oon, ei koske mihinkään ja kyllä jaksan leikkiä..." ja sit mittaat kuumeen ja mittari näyttää lähes 39astetta. MISTÄ NE SAA TON VOIMAN? Itsehän olis ihan pää irti tossa kohtaa... Noh, nuorempi junnu on ollut vielä tervenä, kunnes tänään alotti niiskutuksen... ja isäntä teke ylitöitöi... Mutta eihän tälle minkään voi, jos voisi niin ottaisin kaikki sairaudet lapsilta itselleni!

Parin päivän aikana tutuksi tullut näky...

No, mitä muuta? Oon ihmetellyt kun aina välillä mulle sanotaan, et mun aamupalat näyttää niin ihanilta... totuus tuli esiin maanantaina, kun ihanainen Milka laittoi instagramiin oman aamupuuronsa kuvan, mikä näytti aika ankealta... sit käännyin katsomaan omaa satsiani ja totesin, että se näytti VIELÄKIN ankeemmalta. Mutta maistui kanelilta ja se usein riittää mulle! ;)

Toisaalta eilen korjasin tilanteen, kun tein lapsille suklismannaa... sitä pikkusen parempaa! Lähituotettuja suurimoita, kaurajuomaa, luomuista kaakaota (ihan oikeata eikä mitään sokeroitua) ja ripaus ruokokidesokeria. Ja myönnän, että syön tätä itsekin ihan mielelläni! ;) Mutta vain harvoin...

Toisaalta aamiainen voi näyttää myös tältä:

Sunnuntain aamiainen made by my love! Banaanipannarit <3

Noh, mitäs vielä? Elämääni astui jälleen Hypoxi. Päätin, että nyt lähtee se röllykkä tuosta vyötäröltä ja ne ärsyttävät palluskat lanteilta. Toki pyrin näiden pienennykseen ruokavalion (heh, kuten edeltä voinette huomata) sekä liikunnan avulla, mutta haluan myös hieman buustata kroppaa ja Hypoxilla saan kuitenkin kohdennettua rasvanpolttoa juuri näille minun ongelma-alueille. Kävin silloin vuosi sitten tammikuussa Hypoxin 12 kerran setin ja ympärysmitasta katosi 4 viikon aikana 5-6cm/ympärysmitta... nyt mun Hypoxi on hieman erilainen ja olen jättänyt "sukelluspuvun" eli HDC:n väliin ja poljen ainoastaan "sukkulassa" eli S120-laitteessa.

Katsotaan mitä tämä seuraava kuukausi saa aikaiseksi. Toivotaan parasta ja tottakai yritetään myös sitä. Haluan saada parhaat mahdolliset tulokset myös Hypoxista, joten se vaatii toki ruokavaliossakin tarkkuutta, sekä tietenkin yleisesti muuta arkiaktiivisuutta. Mieli kuitenkin on mukana jutussa ja motivaatio korkealla, vaikka tämä lasten sairastelu tässä heti kärkeen ei maailman kivoin asia olekkaan... Mutta elämä on ja kaikki haasteet on otettava vastaan sellaisina kuin ne tulee.

Nyt makaronilaatikko lämpiämään ja lapset kainaloon... me jatketaan lämpöpatterointia!

OLOTILA!

Me and my body!

Tauti selätetty, voih, onneksi!

Tänään marssin töiden jälkeen tatuointiliikkeeseen. Edellisen kuvan otostahan on jo 3,5vuotta eli aivan liian kauan! Tänään ihoon tuli kolme uutta kuvaa lisää. Mie jotenkin aina ihmettelen ihmisiä jotka katuu jotain tatuointiaan... itse en kadu näistä seitsemästä mitään (toisaalta ymmärrän et jos on joku kaamee töherrys tms.). Jokainen kertoo oman tarinansa ja jokaisella on oma merkityksensä mun elämän polulla. Rakastan jokaista niistä. Myös tuota vatsan delfiiniä, mihin raskaudet ovat tehneet viiltoja... siinä delfiinissä jos missä korostuu mun äitiys. Mun pienet pojat ovat vieneet mun "vapautta kuvaavan delfiinin vapauden", niin kuin mun lapset ovat tehneet mulle oikeastikin. Ja en tarkoita tätä pahalla, vaan niinhän sen kuuluu mennä: kerran vapaa ja villi, nyt edes vähän huolehtivainen ja vastuuntuntoinen aikuinen, äiti niille aarteille.

Huikea aasinsilta. Tänään pojat piirrettiin ikuisesti mun harteille. Siinä minä niitä kannattelen, kuuntelen surut ja murheet, jaan ilota ja onnen hetket. Nyt he ovat aina minun vierelläni vaikkeivat sitä fyysisesti olisivatkaan.

Kolmas kuva on sellainen "just for me"... Muistutus itselle siitä kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta. Sitä katsoessani muistan kuinka paljon paremmin voin kun välitän itsestäni ja suon itselleni hyviä asioita. Sitä katsoessani muistan kuinka paha mun on joskus ollut olla ja kuinka pitkälle olen siitä hetkestä tullut. Niin pieni kuva, mutta aivan huikean iso ja tärkeä muistutus mulle: Muista rakastaa itseäsi!

How bad do you want it?

Tunnen tällä hetkellä olevani aika riittämätön... aikani ainakaan ei riitä kaikkeen! Pyrin pyörittämään mieheni kanssa arkea, rakkaat lapset ovat aloittaneet mahtavan hienosti kerho- sekä eskaritaipaleensa. Pienimmäinen mies on saanut omatoimisuutta kun ei enää mene ihan kaikissa asioissa isoveljen perässä ja isoveli puolestaan on kasvanut silmissä. Eskarilainen on alkanut saamaan oikeita ison pojan elkeitä, aika yleinen lause meillä tällä hetkellä on "äiti, älä nolaa mua". Jooh... mutta sitten tulee ne pienet hetket kun kuulen lauseita: "lukisitko meille iltasadun?" tai "äiti olet ihana, rakastan sua!" ja NE on niitä hetkiä jolloin itsekin muistaa kuinka rakasta ja tärkeää tämä kaikki on. Sillä hetkellä, vaikka omat suunnitelmat olisivat mitkä tahansa, unohtuu ne hyvin nopeasti ja pidetään huoli siitä, että lapsilla on hyvä! Muutamana iltana tässä kuluneiden parin viikon aikana olen jättänyt jumpalle menon väliin, koska olen tuntenut tarvetta jäädä kotiin. Toki tilanne muuttuu kun tästä kaikesta tulee kaikille rutiinia... nyt tämä tälläinen arki kuitenkin on meille kaukille niin uutta, että koen parhaaksi paikakseni olla kotona, kun sitä tarvitaan.

Töissä on ollut melko hektistä nyt tämän syksyn korvilla. Uusia juttuja, uusia kasvoja, uusia haasteita. Uutta syksyn ryhmäliikunta-aikataulua on suunnitteilla ja se pyörähtää käyntiin syyskuun alussa heti pidttävillä Kick Off-päivillä. Mahtavaa ja hienoa. Olen niin iloinen ja onnellinen saadessani tehdä tätä työtä... on aivan käsittämättömän hienoa työskennellä tuollaisessa ympäristössä ja niin mahtavien ihmisten kanssa. Katsokaa nyt vaikka itse:

Syksyn myötä meidän salille on myös tulleet Les Millsin uudet Grit-tunnit... Näistä kaksi saapui, eli Strenght ja Plyo (kannattaa käydä katselemassa myös YouTubessa videoita jos alkoi kiinnostamaan). Olin nähnyt molemmat tunnit käytännössä kahdesti valokuvaajan roolissa, kun vihdoin eilen pääsin itse testaamaan kyseiset tunnit. Nämä tunnithan kestävät vain puoli tuntia kumpikin, mutta silti olin lähes paniikissa kun astuin saliin. Tiesin edessä olevan kaksi NIIN rankkaa tuntia, että oksat pois. Tässäkin kohtaa tieto lisää tuskaa ja olisin varmasti jännittänyt vähemmän jos en olisi tiennyt tunneista mitään. No, tunnit oli ja meni... Kyllä ne vaan sisuunnutti niin kovasti että oksat pois! Siis kun huomaat oman kuntosi huonouden, mutta silti ajattelet kaiken aikaa sitä kuinka hyvää se tekee ja kuinka niitä tuloksia alkaa syntyä kunhan jaksaa/pystyy tunneilla käymään. Olo oli aika hakattu noiden jälkeen ja voin kertoa, että tänään koskee lähes jokaista paikkaa tässä kropassa. Siltikin treeni oli HUIKEA! Olen jo pidemmän aikaa toivonut omaan treenikalenteriini sellaisia tunteja missä itken ja hymyilen hullun hymyä samaan aikaan... niitä olotiloja kun tajuan kehittyväni ja kerta toisensa jälkeen ylittäväni itseni ja kuvitteelliset rajani. TÄTÄ LISÄÄ! 

Hämärä/epäselvä kuva... väsynyt nainen!

Niin, ja alkoihan mulla koulukin taas kesäloman jälkeen... viikko sitten istuin Helsingissä opinahjossa ja yritin sulattaa kaiken tiedon osaksi aivojani... Ei se ehkä ihan täydellisesti onnistunut, sillä tietoa yksinkertaisesti tulee PALJON. Mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa... Nyt mun pitäis löytää "harjoitusasiakas", jonka kanssa voisin tehdä osan näytöstäni. Jos SINÄ olet valmis 2,5kk ravintovalmennus-asiakassuhteeseen ja viiteen tapaamiseen tänä aikana (eli asut mielellään Kotkassa) sekä tottakai motivoitunut asiaan niin laitappahan viestiä TeaValto@gmail.com, niin minä palaan viestillä asiaan. Mitä nopeammin saan asiakkaan, sitä parempi!

Tuon viikonlopun jäljiltä pamahdin taas samantien kirjastoon ja lainasin kasan kirjoja... yksi mielenkiintoisimmista oli tämä Noora Shlingerin "Marjoja ja maskaraa"-niminen teos. Sillä tavalla "kevyesti" kirjoitettu teos raskaista ja meitä kaikkia koskevista ravintoasioista. Suosittelen lämpimästi kaikille, mutta varoitan myös, että tieto saattaa lisätä tuskaa ja voi olla, että teidän seuraava kauppareissu "pikkusen" venyy... ;) Jos asia kiinnostaa enemmänkin niin käykääpä kurkkaamassa saman kirjoittajan blogia Kemikaalicoctail.

Mutta nyt minä nappaan kainalooni Reilun kaupan Luomu valkkarin ja painelen ystävän luokse sushille... koska joskus niin vain on tehtävä! ;) Mukavaa viikonloppua sinne kaikille!

Rantaa, aurinkoa ja zumbaa!

Sunnuntaina keräilin kaiken rohkeuteni ja vetäsin sitten ne minun uudet bikinit ensimmäistä kertaa päälleni ja lähdettiin julkiselle rannalle. Toki valittiin rannaksi mahdollisimman rauhallinen paikka ja meidän lisäksi siellä olikin varmasti 15 ihmistä, joista suurin osa lapsia. Noh, tämä oli ihan tietoinen valinta, sillä myönnän ettei tämä juttu ollut mulle ihan helppo... Kait se muuttuu helpommaksi mitä useammin sitä tekee tai kun itsetunto tästä vielä kohenee ja ympärysmitta pienenee. Mutta siis nyt se ensimmäinen kerta on tehty ja hyvä niin. Olen jälleen kerran pyörtänyt lihavan ihmisen mielipiteeni ja tehnyt toisin kuin mitä olisin ikinä, koskaan uskonut.

Vesipeto nro.1

Vesipeto nro 2.

Onnellinen

Vaalea valas on juuri rantautunut... ;))))

Mie en yleensä tykkää vaan makoilla siellä rannalla, mutta sunnuntaina sekin tuntui kivalta. Vesi oli melkosen kylmää, koska yöllä oli satanut ja tuullut kovasti. Tuolloin päivälläkin tuuli jonkun verran mutta tuolla tavalla maantasossa sekään ei haitannut. Lapset nautti ja hehän viettäisivät vedessä vaikka koko päivän jos heidän antaisi. Tuosta suunnattiin vielä kaupan kautta kotiin, pitihän rantapäivä kruunata jäätelöillä. ;)

Eilen olinkin aamuvuorossa töissä ja illansuussa suuntasin vielä zumbaan! On se vaan kivaa ja sanokoon kuka mitä tahansa niin kyllä mun mielestä ne kulutetut yli 1000kaloria kertoo siitä etten minä ainakaan ole siellä tunnilla "ihan rauhassa". Kyllä minä tätä tunnin mittaista tuntia ainakin kutsuisin ihan hyväksi liikunnaksi. Ja vielä se hyvä mieli ja hymy jonka sieltä saa... minä tykkään! Olen myös alkanut miettimään, että pitäiskö oikeasti taas yrittää käydä siellä spinningissä. Olen teillekin kirjoitellut etten tykkää käydä kyseisellä tunnilla, mutta toisaalta mun mielipide pohjautuu aikaan jolloin olin <<aika paljon<< isompi ja kunto ei ollut ihan näin hyvä. Kävin silloinkin varmasti puolisen vuotta aika säännöllisesti spinningissä, mutta se vaan ei tuntunut "omalta". Nyt kuitenkin tahtoisin kokeilla. Meillä menee salilla vielä kaiken lisäksi myös niitä puolen tunnin spinnuja, joten voisi aloitella tuolla tavalla lyhyemmällä tunnilla. Saas nähdä...

Ennen zumbaa energiaa ananas-kookos-jugurttijäätelöstä! :D

Nyt täytynee lähteä hoitelemaan asioita ja iltapäivällä olisi muutama asiakas hoidettavana Hypoxissa... Tää on melkein vapaapäivä siis! Illalla meinasin suunnata lenkille... vai menisköhän pyöräilemään... tai pyörällä balanceen? Jotenkin nää mun "ongelmat" tuntuu taas aika isoille... ;))))

Mukavaa tiistaita ihmiset!

Kolme vuotta!

Tänään, tasan kolme vuotta sitten meidän perheeseen syntyi vauva. Meidän ihana Viltsu!

Tuo kuva on otettu siis tasan 3vuotta sitten, kun isoveli tapasi ensi kertaa pikkuveljen... ja äiti oli vähän väsyneen näköinen!

Pienestä miehestä kasvoi mahtava rantavahti! Meidän koko perheen rakas ja touhukas pikkuisäntä.

Mites kävi äidille? Hänkin kasvoi... henkisesti, mutta ei onneksi kooltaan... pikemminkin päinvastoin!

Tästä:

Tuli tämä:

Tuon Juniorin syntymän jälkeen se kaikki valkeni ja matka kohti terveempää ja hyvin voivaa minää alkoi. Verta, hikeä ja kyyneleitä... on niitäki mahtunut matkaan ja valehtelisin jos sanoisin, että matka on ollut kaiken aikaa helppo. Päinvastoin, mutta täysin sen arvoinen! En väitä, että vieläkään olisin niissä mitoissa missä haluaisin olla, tai etteikö nuo yhteen osuvat reidet mua häiritsisi tai vatsalla pyörivä vararengas mua ahdistaisi... mutta olen paljon terveempi kuin kolme vuotta sitten. Olen jaksavampi ja uskallan jopa väittää olevani onnellisempi. Vaikkei ne kilot määrittelisikään varsinaisesti onnea, niin minulle onni tarkoittaa mm. sitä, että jaksan olla, mennä ja tehdä... pystyn temmeltämään lasten kanssa ja jaksan kiivetä esim. tuonne kukkulalle ihailemaan maisemia... olen vapaampi toteuttamaan unelmiani!

Hyvä minä! Ja paljon onnea rakas Viljami!

Megapostaus kuluneesta viikosta!

Mitäs tänne kuuluu? Viikko on vierähtänyt hurjalla vauhdilla... kirjoittelin viimeksi, että keskitytään töihin, mutta en osannutkaan odottaa kuinka tiiviisti. Mun työkaveri on ollut sairaslomalla kuluneen viikon, joten mie olen sit tehnyt ihan kunnon "tunteja", eli olen ollut aamulla töissä ja illalla töissä, kävässyt siinä välissä kotosalla leikkimässä poikien kanssa ja syömässä. (Ihan kun en söis töissäkin!) Periaatteessa en ole tehnyt töitä sen enempää tällä viikolla kun muut ihmiset normaalistikaan, mutta noiden poikien hoidon olen joutunut ulkoistamaan mummeille ja vähän muillekin... Homma olisi ollut miljoona kertaa helpompaa jos nuo muruset olisivat tarhassa, mutta selvittiin me näinkin. Ensi viikosta ei töiden osalta vielä tietoa, sillä huomena selviää taas paljon... on mahdollisuus tosin, että ensi viikkokin mennään samanlaisella haipakalla! Mutta en valita, tykkään työstäni ihan hurjasti!

Ajattelin tässä postauksessa kertoa kuvien avulla hieman siitä mitä tällä viikolla on muuten tehty. Keskiviikona olin ajatellut pääseväni salille, mutta tiistai-iltana mun vatsa kääntyi ympäri (joko jostain ruuasta tai sitten liiallisesta suoranaisesta auringosta, sillä MIKÄÄN vatsatauti ei tunnu siltä, eikä mene muutamassa tunnissa ohi niin mkavasti) ja siitä ei hyvää seurannut. Olo oli vielä keskiviikkonakin hieman heikko, joten katsoin parhaaksi jättää sen treenin väliin. Muutenkaan treeneistä ei ole kuvia, kun olen pyrkinyt pitämään ne lyhyinä ja tiiviinä, ihan ettei niihin "kuluisi liikaa aikaa". Sen verran voin kertoa, että eilen vedetty alakropan treeni oli sen verran mojova, että istumasta nouseminen ja rappujen nousu on tuntunut tänään ihan mukavalta. ;) 

Mutta nyt niitä kuvia ja niitä onkin muuten paljon!!! :D

Anoppilaan on tullut kanala!!!

Seinäkiipeilyä...

KESÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Salille MARS!

Töitä töitä! :D

Autollakin on ajeltu ympäri kyliä...

Lauantaina herkuttelin... (ja tänäänkin mustikkapiirakalla ja jädellä kummitytön nimppareilla...)

Minä ja mun pojat <3

Kohta pääsee uimaan jo!

KESÄ! Unohdinko jo hehkuttaa??? Ai niin ja löysin kaapista muutamat shortsit, mitkä ei ihan suoranaisesti tipu päältä... JEEE!

<3

Mies tuunasi sunnuntaiaamun kunniaksi mun isot farkut kulutetuiksi boyfriendeiksi!

Hämmästelin, että missäs vaiheessa mulle on tullut vyötärö!!!

Jäistä marja-vanilja-rahkasmoothieta kesäpäivänä!

Sunnuntai-illan herkut... mulle ei olekkaan omaa nimikkopulloa...

Tälläisissä merkeissä siis tämä viikko on vierähtänyt meillä! Kertoilkaa ihmeessä miten teidän elämä on kuluneella viikolla sujunut! Onko treeni kulkenut ja ruokailut pysyneet hanskassa? Vai onko ne jo ihan rutiininomaisia juttuja mitä ei edes tarvitse miettiä? Täälä ainakin tekisi mieli edelleenkin olla kaiken aikaa vain ulkona ja liikkumassa luonnossa, eikä niinkään huhkia salilla rautojen kera...

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!