perjantai 9. marraskuuta 2012

Perjantai on toivoa täynnä!

Vai miten se meni? ;) Vatsaan ei ole sattunut tänään yhtään ja olen ollut pirteä kun Duracell-pupu! Onko toi nyt ihme kun on neljän yön aikana nukkunut reilun 40tuntia!?!  Pyykkiä on pesty jo vaikka millä mitoin ja kämppäkin alkaa näyttää jo inhimilliseltä... mies toki on sitä pitänyt kunnossa mun sairastellessa, mut tiedättehän te ettei se aina ole ihan sama jos yksi ihminen hoitaa kahden hommat ja että se "naisellinen kosketus" puuttuu. Tänään otan kuitenkin vielä sillai varovaisesti, mutta huomena ajattelin jo liikahtaa tanssitunnille, teen sielä sitten sen minkä tämän taudin jäljiltä jaksan. 

Kävin sitten kuitenkin tänään (salaa) puntarilla... se mitä se näytti oli uskomatonta, mutta ihan vain ja ainoastaan tän sairastelun ansiosta. Jos nyt pysyisin tässä lukemassa niin matkaa uudelle kymmenelle olisi tasan 200g. Mutta tämähän ei TOSIAANKAAN ole virallinen punnitus. Mutta loi tää muhun uskoa siitä, että toi on ihan saavutettavissa oleva tavoita. Tajusin sen, että eihän siihen tavoitteeseen ole edes pitkä matka ja valoin tällä itseeni uskoa siitä, että tulen onnistumaan. Se mitä tuo vaaka näyttää sitten viikon päästä on lähempänä sitä totuutta missä tässä liikutaan ja se myös kertoo sitten sen totuuden, kuinka pitkä matka siihen tavoitteeseen todellisuudessa on.

Tumblr_lq51vxgqcf1r1wk8mo1_500_large
We<3It

Se on muuten jännä huomata itsessään ihmeellisiä ajatuksia. Olen laihtunut nyt sen 22kiloa (ei tämän päivän vaan edellisen punnituksen mukaan) ja jälkikäteen mietin, että vaikka tämä matka on vaatinut paljon uhrauksia ja motivaatiota, niin onhan se loppupeleissä ollut aika helppoa. Ehkä just siksi, että motivaatio on ollut niin korkealla! Siltikin huomaan ajattelevani edessä olevista noin 8kilosta (jotka siis haluaisin vielä tiputtaa) ja kiinteytymisestä, että en ehkä IKINÄ tule saavuttamaan niitä. Vaikka tosiasiahan on se, että olen jo hyvinkin pitkällä tässä asiassa ja jos olen saavuttanut jo näin paljon niin eihän nuo "viimeiset" kilot voi olla niin pahoja ja kiinteytyminenhän tulee siinä sivussa hieman kuin varkain. Ja koska mun tahti on ollut tähänkin asti maltillinen niin en aio muuttaa sitä yhtään, sillä teen tätä juttua koko loppuelämäni, enkä vain tätä hetkeä.

Shecould_502d124de087c36a5a00055c_large
We<3It

Muistakaapahan jättää edelliseen postaukseen jutun aiheita ja kysymyksiä! Mun luottolukijat siellä on jo hyviä juttuja kysellytkin! Kiitos teille niistä! Mutta laittakaa nyt ihmeessä muutkin jotain tulemaan! :)


2 kommenttia:

  1. Kivanoloinen blogi sulla :)! Mielenkiinnolla jään seurailemaan kirjoituksiasi. Ja tosiaan, sitähän sanotaan että ne viimeiset muutamat kilot ovat kaikkein vaikeimmat. Joten tsemppiä, tahdonvoimalla vaan! ;)

    Kivaa viikonloppua! :)

    -Laura http://onthemoveblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Ja tervetuloa uudelleenkin. Niinhän sitä sanotaan tosiaan, mut mulla on ollut NIIIIIN hidas tahti, että toivoisin näiden viimisten lähtevän samalla tahdilla tai sitten kohta käy niin ettei ne katoa ollenkaan... ;)

      Poista