Äitiys

Tänään aamulla se taas iski, äitiyden vastuu. Olen ollut äiti pian jo yhdeksän vuotta, mutta nyt uuden ihmisen vallatessa omaa aluetta osana meidän perhettä olen taas havahtunut äitiyden ihmeelliseen maailmaan. Vauva tarvitsee minua äitinä taas aivan eri tavalla kuin isommat lapset. Ei enempää tai vähempää, mutta täysin erilaista läsnäoloa.

Äitiys ei ole jokaisella hetkellä täydellisen ihanaa. Olen kahden edellisen vauvan kanssa kärsinyt jonkin tasoisesta babybluesista,  ensimmäisen kanssa syvemmästä kuin toisen kanssa. Tuppaan olemaan suorittaja ja huomaan ajautuvani helposti suorittamaan myös äitiyttä.  Vuosien myötä olen tietoisesti pyrkinyt tästä eroon, mutta nyt suorittaminen nostaa toisinaan päätään. Nyt kun tilanne on taas muuttunut ja tunnen itseni välillä täysin riittämättömäksi.

Meillä nukutaan hyvin, vauva herää noin kaksi kertaa yössä. Siksi tuntuukin pahalta sanoa olevansa väsynyt. Toki valvoin raskauden viimeiset yli 2 kuukautta, mutta tiedän, että pääsemme vauvan kanssa niinsanotusti helpolla. Väsymys kuitenkin on läsnä... se tekee minusta vielä enemmän suorittajan. Se tekee minusta vielä enemmän aikaansaamattoman mistä soimaan itseäni. Väsymys sumentaa ajatukset ja tuo mielialaa alas. Myös lisäkilot ahdistavat ja huomaan taas ajattelevani etten kehtaa lähteä ovesta ulos tämän näköisenä... ei saisi valittaa, kun on ihan itse itsensä syönyt tähän kuntoon ja siitä syystä häpeänkin itseäni.

Niin, ei saisi valittaa... äitiys on ihanaa. Meistä jokainen tekee sen tavallaan... Yksi täysimettää, toinen antaa lapselle pullon - yksi käyttää kantoliinaa, toinen vaunuja - yksi tarvitsee tukijoukkoja, toinen pärjää yksin - yksi hankkii kaiken uutena, toinen kahlaa kirpputorit - yksi on väsyneempi, toinen porskuttaa vähemmillä unilla... Silti jokainen äiti on lapselleen paras mahdollinen ja kaikille ulkopuolisille arvostelun kohde. Mielestäni ei ole yhtä tapaa olla hyvä äiti, on vain yksi oikea tapa olla juuri sinun lapsellesi hyvä äiti ja se on jokaisen oma tapa.

Tänään aamulla olisin halunnut nukkua, vauva halusi toisin. Huomaamattani kyyneleet valuivat pitkin poskiani kun haaveilin unesta ja tunsin jälleen riittämättömyyttä äitinä. Kävin vessassa pesemässä kasvoni ja kuuntelin kun pieni lapsi töhötti sängylläni. Palasin vuoteeseen ja huomasin vauvan katselevan pallovaloja ja juttelevan itsekseen. Hän käänsi katseensa minuun ja pienillä viisailla silmillään, paljon viisaammilla kuin mihin omani ikinä riittävät, näki varmasti ajatuksiini asti. Nostin hänet rinnalle, siinä paljaat ihot vasten toisiaan jatkoimme juttelua, vauva kietoutui iholleni samoin kun on kietoutunut sydämeeni. Hän viesti minulle "Äiti, yhdessä. Yhdessä me tässä kasvetaan." Ja niin minä olin taas täydellinen.

P.S. Vauva sai sunnuntaina nimekseen Vertti Onni Anders <3

Tauon jälkeen...

2010 kesäkuu juuri synnäriltä tulleena: "Valtosten pääluku taitaa nyt olla tässä... Tai JOS vielä joskus niin aikasintaan vasta viiden vuoden päästä."
2015 syksy: Mie poksahdan!

Olen voinut huonosti, ollut väsynyt, epäuskoinen, onnellinen, liikunta on ollut kamalaa huonossa voinnissa, ruoka on ollut pahaa (paitsi meloni ja porkkanat)... Vasta viimeinen viikko on ollut helpompi, mutta sitä edeltävät 9-10 viikkoa meni aika pitkälti kotioloissa ja jotenkin pärjäillessä. Tällä viikolla olen yrittänyt palailla liikunnan pariin ja syödä kunnollisesti.

Identiteettikriisi on nostanut hieman päätään. Olen maailman onnellisin tästä pienestä ihmeestä, mikä meille on vielä kerran suotu... mutta olo ei ole oma. Tällä kertaa olen ollut enemmän valmis tähän koko touhuun kuin edellisillä kerroilla. Edellisetkin kaksi raskautta ovat suunniteltuja, mutta tämä viimeinen on erityisen tarkkaan harkittu ja kovasti odotettu. Viime lokakuisen keskenmenon myötä tästä raskaudesta tuli jollain tapaa erityisen tärkeä. 

Samalla kun olemme tarkkaan harkinnet asiaa, olemme punninneet kahta edellistä raskautta ja mun omaa, ei niin ihanaa oloa niiden aikana tai niiden jälkeen. Se miten mun oma olo on heittänyt näissä kahdessa edellisessä laittoi meidät todenteolla miettimään lähdetäänkö kolmatta edes yrittämään. Toki asiaan vaikutti myös mun ikä (kahden viikon päästä jo 32v.) ja sanoinkin, että nyt on sen aika mulla, jos vielä yksi halutaan. Ikä toki on myös tuonut lisää kokemusta ja jollakin tapaa kasvattanut mua ihmisenä. Lisäksi mun tukiverkko on tällä hetkellä täysin erilainen kuin edellisien raskauksien aikana... edellisiä olen odottanut ns. yksin, tällä hetkellä mun ympärillä on äitejä ja raskaanakin lähipiiristä on 5 mun lisäksi (laskinkohan edes oikein). Eli näitä raskaus ja äitiys asioita voi jakaa ihan huoletta, eikä tarvitse miettiä, että ei tuota nyt yhtään kiinnosta, kun ei itse ole samassa tilanteessa. Loppupeleissä kuitenkin tämä raskaus on hyvinkin pitkälti se asia mikä on päällimmäisenä mielessä. Ja näinhän sen kuuluukin olla... mulle kuuluu tällä hetkellä raskautta ja äitiyttä ja niin se vain menee.

Lähtökohta on siis melko erilainen... siltikin pelkään sitä heittääkö mun jaksaminen ja oleminen taas. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan luottavaisin mielin. 

Toinen asia mikä saa mut varpailleni on tämä paino... se kun on edellisien raskauksien aikana noussut aivan liikaa ja tottakai taas mietityttää mitä tästä tällä kertaa tulee. Se on tavallaan sääli, että jo 2 raskautta on mennyt niin että olen vain ja ainoastaan ahdistunut painostani enkä ole antanut itselleni lupaa nauttia raskaudesta. Nyt pyrin toisenlaiseen ajatteluun, mutta huomaan kuitenkin löytäväni itseni liian usein vaa'alta ja miettiväni painoa... eihän se nyt voi olla ainoa asia mikä tässä päässä pitäisi pyöriä. 

Mutta luottavaisin mielin ja äärettömän lämpöisin sydämin kanssa jatketaan meidän perheessä tätä kevättä. 

Ihan huomaamatta!

Taas on sunnuntai. Viikko taputeltu päätökseen ja akut ladattu seuraavaa varten. Kulunut viikko vierähti aivan yhtä huomaamatta, kuin edeltäjänsä ja ensi viikolla alkaa jo lokakuu. En oikein osaa edes kertoa mihin tämä syksy tässä on vierähtänyt.

Samalla tavalla, aivan huomaamattani tulin liikkuneeksi tällä kuluneella viikolla noin 5 ja puoli tuntia. Ihan asiaa sen kummempia ajattelematta. Tuli tehtyä 50minuuttinen salitreeni, bodybalance, tanssitunti, huolto-tunti, tunnin zumba sekä äsken jorattu bodyjam. Kaikkien jälkeen tunsin suurta kiitollisuutta siitä, kuinka kivasti mun keho toimiikaan. Se ei todellakaan ole aina toiminut näin hyvin. Ja tänään ihan huomaamattani tajusin liikkuneeni noinkin paljon vaikken asiaan ollut sen enemmin kiinnittänyt huomiota. 

BodyBalance

Tanssitunnin jälkeen kävellen kotiin

Zumban jälkeen

Näiden lisäksi ihan huomaamattamme käytiin eilen metsässä! Mieli rauhottui, lapset kirmasivat pitkin metsää ja purkivat energiaansa sekä oppivat tunnistamaan muutaman sienen. Löydettiin paljon hienoja kärpässieniä sekä n.15litraa kangassieniä, mitä sitten lauantai-iltana ryöppäiltiin. Lisäksi mies keräili kehnäsieniä omiin herkkuihinsa. Näiden lisäksi tämän viikonlopun saldona oli melkein viisi kiloa omenasosetta pakkaseen. (Ja lauantaina meidän suunnalla oli lapsilla vielä koulupäiväkin, missä oltiin koko perheen voimin)

Näin syksyn tullen olen taas ihan huomaamattani myös löytänyt sisäisn mummoni ja villasukkia on pukannut oikein ahkeralla tahdilla.

Ja kuten otsikkokin kertoi... ihan huomaamattani olen alkanut löytää sitä tasapainoa ja rauhaa tähän meidän ja mun elämänään. Pikkuhiljaa ja rauhassa ollaan edetty ja paljon on vielä matkaa, mutta hitaasti ja varmasti mennään. Huomaan itsekin nauttivani tällä hetkellä asioista ja elämisestä, vaikka toki toiset päivät ovat parempia kuin toiset!

Mie oon niin lomalla!

Heippa hei kaikille! Blogi on pitänyt tahattomasti hiljaiseloa hetken aikaa. Olen vaan ollut lomalla, enkä ole edes miettinyt tänne tulemista.

Viime viikko oltiin reissussa ja meinasin avata meidän reissua teille kuvien avulla, eli tässä teille! :)

Perjantaina nautittiin loman alottajais-skumpat kaksin!

Lauantaina edustettiin latohäissä

Äiti ja poika häissä

Sunnuntaina suunnistettiin Ukkohallaan näihin maisemiin

Retkeiltiin Komulankönkäälle, Suomea kauneimmillaan! (Tuli n.8km lenkki)

Nautittiin

Käveltiin Ukkohallan huipulle, kävi treenistä!

Käytiin Raatteentiellä

Heitettiin voltteja kun päästiin Kuusamon AngryBirds Activity Parkiin!

Perhepotretti

Käytiin Ranuan eläintarhassa!

Erilaisia nalleja. <3

Iltauinnilla Kalajoella

Ajettiin auringonlaskuun!

...jotta päästiin aamuksi Tampereelle aamiaiselle!

Ja viimeisenä etappina Korkeasaari!

Viikko siinä meni ja reissu oli aivan loistava! Kunnon irtiotto arkeen! 

Näiden lisäksi on vietetty hääpäivää. Ollaan oltu Tonin kanssa jo 6 vuotta naimisissa. Ihan kun oltais oltu yhdessä aina, mutta toisaalta ihan kun oltais menty naimisiin eilen! Kaikkea mahdollista on nähty ja koettu yhdessä ja jotenkin tuntuu, että vasta nyt ollaan "opittu" elämään normaalia arkea yhdessä, perheenä.

Tonin loma loppui ja hän palasi eilen takaisin sorvin ääreen. Me ollaan lasten kanssa vielä pari viikkoa lomalla ja tähän mennessä ollaan tehty tasan näitä:

Oltu mustikkametsällä

Uitu, oltu rannalla ja nautittu elämästä!

Tämän rauhallisen aamun jälkeen meillä on suunnitelmissa rannalle lähtö! Muita suunnitelmia ei vielä olekkaan, eikä varmaan tulekkaan! Tänään alkaa Kotkassa Gangut Regatta ja torstaina pyörähtää käyntiin meripäivät. Kerran vuodessa tämä kaupunki herää eloon ja mie rakastan sitä! Meinaan nauttia ihmisistä ja vilinästä taas koko vuoden tarpeisiin asti!

Mutta NYT biksut päälle ja rannalle! Mukavaa viikon jatkoa ihmiset, varastoikaa mieliin ja sydämiin paljon valoa ja lämpöä! <3

Ennen arkea!

Juhannus oli ja meni. En ehtinyt blogata ruokia, joten en nytkään lupaa milloin ne tulee. En myöskään ehtinyt kokeilla muutamaa uutta reseptiä, vaikka aineet kaapissa olisivatkin olleet. Toisaalta nyt juhannuksen jälkeen pitäisi palata ruotuun, joten aihetta kokeiluille olisi. ;)

Juhannus-viikonloppuna nautittiin hieman auringosta, saunottiin, syötiin liiankin hyvin, käytiin ystävien uudella mökillä, ajeltiin ympyrää, oltiin toisilla ystävillä kylässä, hinnoiteltiin kauhea kasa kirpparille huomenna menevää tavaraa... Huoh! Ja nyt pitäisi orientoitua töihin... poijjaat jää nauttimaan lomasta (sateesta).

Tänään aamu alkoi harmaana ja sateisena. Oma olo on ihan täsmälleen samanlainen. Tukkoinen, harmaa, loman tarpeessa, piristystä ja aurinkoa vailla, selkää jomottaa, pää huutaa unta hienoisen jomotuksen takaa... Oikein MAANANTAI! Mutta tästä se viikko lähtee käyntiin... iltavuorolla, josko sade ja harmaus toisi meillekin ihmisiä. Aamupala ainakin oli raikas ja piristävä!

Tunnetila

Tästä jatketaan viikon touhuihin, toivottavasti aurinko näyttäisi meille säteitään. Mukavaa viikkoa!

Positiivista elämää ja kulunut ihana viikko!

Maanantai. Aamu. Rauhallinen hetki. Aurinko paistaa. Mun kaikilla pojilla alkaa neljän päivän päästä kesäloma. Juhannusviikko. Musta tuntuu, että tämä viikko tulee menemään aika kivassa flowssa.

Edeltävä viikkokin on ollut aika ihana. Jotenkin tuo valoisuus ja silloin tällöin pilkahteleva aurinko saa mielen virkeäksi. Olen tosin ollut jostain syystä aika stressaantunut ja luulen, että koko talven, kevään ja alkukesän kiire ja muu hässäkkä on aiheuttanut sen, että odotan enemmän kuin kuuta nousevaa neljän viikon päästä alkavaa lomaani. Toki jo tämän viikon jälken hommat hieman muuttuu kun pojat jäävät lomalle ja mies on kotona. 


Edeltävällä viikolla on: 

*nautittu kesäfiiliksestä töissä:

*vedetty ryhmäliikuntaa:

*tehty toimistohommia:

*hypoxoiduttu:

*shoppailtu (ei taas lähtenyt lapasesta ei...)

*leivottu ja sain ihania apulaisiakin hommaan... he tosin keskittyivät enemmän astioiden puhtaanapitoon... ;)

*vietetty kummitytön rippijuhlia: 

*nautittu perheestä ja voitu hyvin (lapset oli viime viikolla torstaista lauantaihin mummilla ja papalla hoidossa. Me nautittiin miehen kanssa kaksinolosta, vaikka eipä se oikein siltä tuntunut kun tehtiin töitä jne. Lauantaina oli ihana kuitenkin saada pojat kotiin temuamaan):

Kuten edellisessäkin postauksessa kirjoittelin olen tietoisesti alkanut ajattelemaan asioista positiivisemmin  ja kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että nauttisin elämästä ja sen pienistäkin asioista. Jotenkin huomaan tämän vaikuttaneen muhun jo melko lyhyessä ajassa aika paljon. Toki on hetkiä kun mikään ei vieläkään tunnu miltään ja asiat kiukuttavat, mutta ihan selkeästi omalla ajattelutavalla on vaikutusta asioihin. 

Pyrin edelleenkin hidastamaan meidän perheen elämää ja ottamaan aikaa vain meille. Pyrin tietoisesti siihen, ettei meillä taisteltaisi niin kovasti vaan nautittaisi toisten kanssa tekemisestä.  Pyrin myös siihen, että koti olisi kunnossa, jotta tänne olisi mukava tulla eikä oman kodin epäjärjestys aiheuttaisi lisää epäjärjestystä mun päässä.

Hidastaminen ja elämästä nauttiminen! Niihin pyrin ja niitä asioita haluan nyt vaalia. Aloin talven aikana taas suorittamaan asioita ja jossain kohtaa heräsin siihen ettei oikein mikään tuntunut miltään ja olin kaiken aikaa väsynyt ja kiukkuinen. Huomasin kotona tiuskivani ihan pienestäkin ja iltaisin mietin kyynelet silmissä, että miksi taas näin! Se sellainen ei ole normaalia eikä kunnon elämää!

Olen nyt alkanut keräämään elämääni positiivisia asioita ja positiivista fiilistä. Sellaisia asioita ja ihmisiä joista saan voimaa ja minkä avulla jaksan. Olen vihdoin ja viimein ymmärtänyt, että minä itse vaikutan eniten omaan elämääni ja minä itse teen ne valinnat. Minä itse päätän kuka ja mikä on mun elämässä tärkeää. Eikä mun tarvitse miellyttää kaikkia tai tehdä asioita joista muut pitää. Minä voin olla minä ja tärkeintä mulle on se, että olen itse tyytyväinen ja onnellinen. Näin mun kaikista läheisimmät eli mies ja lapset saa musta sen kaikkein parhaan vaimon ja äidin. Näin minä jaksan parhaiten ja nautin elämästä!

Mukavaa Juhannus-viikkoa ihmiset! Nauttikaa ja voikaa hyvin!