perjantai 16. marraskuuta 2012

Weekend starts here!

Perjantaissa mennään taas! Mihin nää viikot ihan tosissaan menee? Tällä viikolla ollaan oltu puolessa välissä mun 11viikkoa kestävää sokerittomuutta... toki olen juonut palautusjuomia ja syönyt proteiinipatukoita silloin tällöin. Niin ja itse tehtyä omenahilloketta söin tänään aamupalapuuron kanssa... olen siihen omenoiden sekaan säilöntävaiheessa ripauttant ihan hivenen sokeria parantaakseni sitä säilyvyyttä (ehkä noin 3rkl koko kattilalliseen omenoita). Eli ihan täysin sokeritonhan tää mun sokeriton ei ole, mutta periaatteessa kaikki YLIMÄÄRÄISET sokerit ovat olleet poissa ja täytyy kyllä sanoa, että olo paranee kaiken aikaa. Tosin en tiedä johtuuko kaikki pelkästään tästä sokerittomuudesta vai ylipäänsä siitä, että viimeisten viikkojen aikana elämä on taas näyttänyt parhaimpia puoliaan ja valanut muhun uskoa mukavasta tulevaisuudesta.

Sharon... mun ja 2veen makuun hieman liian makea, mutta vanhimmat äijät tykkäsi!


Tänään uskaltauduin sitten vaa'alle tuon edellisviikon vatsataudin jäljiltä... Tähänastiseen matalimpaan tulokseen verrattuna painoa oli tänään 1,3kiloa vähemmän!!! Kokonaisuudessaan pudotusta tällä hetkellä 23,2kiloa!!! Painohan kävi viime viikolla noin kilon alempana kuin mitä se tänään oli ja ihan ymmärrettävästä syystä. Oletin kuitenkin, että paino hiipisi tällä viikolla takaisin, mutta ihan näin ei nyt kuitenkaan käynyt. Toki painoa tuli takaisin, mutta kyllä sitä näköjään jonnekin jäikin. Olen kuitenkin syönyt kuluneella viikolla kuin hullu (siis ihan normaalia ruokaa). Kait se edellisviikon tahaton paasto on pistänyt nälän liikkeelle. Mutta toki elimistö voi olla vielä hivenen sekaisin tuollaisen "rääkin" jäljiltä, joten ensi viikon punnituksesta en odota mitään jättimenestystä, vaikka toki samoilla linjoilla jatkeetaan. Ja jos nyt näissä lukemissa pysyttäis niin 100g kun putoais niin olisin tasalukemissa ja 200g niin uusi kymmenys pääsisi pyörähtämään käyntiin! Tosin tämähän nyt on se ennen joulua-tavoite, joten vaikka tästä vielä hieman takapakkia otettaisiinkin niin peli ei tosissaankaan olisi vielä menenetty! 

Maisa ja Kaarina


Liikunnat on tällä viikolla menneet lähes niinkuin olin suunnitellutkin, yhden lenkin (sen keskiviikkoisen) jätin siis väliin, mutta muuten ollaan pysytty ruodussa! Tänään vielä salille ja huomenna suuntaan Helsinkiin. Luvassa ihana äitin vapaapäivä rakkaiden ystävien seurassa ja heidän lähtiessä juhlahumuihin suuntaa tämä auton nokan kohti kotia. Sunnuntaina olisi tarkoitus käydä vielä vetäsemässä joku core-tyyppinen treeni sekä joko sh'bam tai bodyjam... pitkästä aikaa tanssillista ryhmäliikuntaa ja ensimmäistä kertaa nykyisellä salilla tuollaista tyylisuuntaa siis!

Mukavaa viikonloppua siis ihmiset siellä toisella puolella! Ai niin, ja taidan kohta antaa Tonin kirjoittaa teille useamminkin (tai sitten luovutan blogin hänelle), koska niin mahtavaa palautetta olette hänelle (tai meille) antaneet hänen isänpäivän kirjoitukseen. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti