Maanantaisin!

Kuinka monella alkaa jokin kuuri aina maanantaisin tai sitten huomenna? Lukeudun näihin itsekin, vaikken varsinaisia pikaihmediettejä ole harrastanut enää pitkään aikaan, niin olen aloittanut elämäntaparemontin ties kuinka monta kertaa elämäni aikana. Aina maanantaina tai sitten seuraavana päivänä, vasta näiden herkkujen jälkeen...

Eilen illalla tapasin ystäviäni hyvä ruuan merkeissä ja toki puhetta tuli myös painonpudotuksesta, ihanne vartaloista, itsensä hyväksymisestä jne. Ja itse sanoin etten voi edes kuvitella aloittavani mitään remonttia tällä hetkellä... mun on nyt pakko keskittyä muihin juttuihin ja itseni muuten kuntoon saamiseen ennenkuin voin keskittyä paino-asiaan...

Aloin sitten illalla kotona miettimään tätä asiaa hieman enemmän... ja mitä enemmän mietin että MINUN EI TARVITSE, sitä parempi olo minulle tuli. Minun ei tarvitse miettiä asiaa, minun ei tarvitse aloittaa mitään huomenna tai ensi maanantaina, vaan voin olla miettimättä koko asiaa. Ehkä tämän kautta lähtee käyntiin jokin isompi ratas, mikä johtaa moneen pienempään muutokseen. Pienistä muutoksista syntyy helposti isompi virta.

Mutta nyt minun ei TARVITSE tai minun ei PIDÄ mitään... vaan minä SAAN ja VOIN!

Tauon jälkeen...

2010 kesäkuu juuri synnäriltä tulleena: "Valtosten pääluku taitaa nyt olla tässä... Tai JOS vielä joskus niin aikasintaan vasta viiden vuoden päästä."
2015 syksy: Mie poksahdan!

Olen voinut huonosti, ollut väsynyt, epäuskoinen, onnellinen, liikunta on ollut kamalaa huonossa voinnissa, ruoka on ollut pahaa (paitsi meloni ja porkkanat)... Vasta viimeinen viikko on ollut helpompi, mutta sitä edeltävät 9-10 viikkoa meni aika pitkälti kotioloissa ja jotenkin pärjäillessä. Tällä viikolla olen yrittänyt palailla liikunnan pariin ja syödä kunnollisesti.

Identiteettikriisi on nostanut hieman päätään. Olen maailman onnellisin tästä pienestä ihmeestä, mikä meille on vielä kerran suotu... mutta olo ei ole oma. Tällä kertaa olen ollut enemmän valmis tähän koko touhuun kuin edellisillä kerroilla. Edellisetkin kaksi raskautta ovat suunniteltuja, mutta tämä viimeinen on erityisen tarkkaan harkittu ja kovasti odotettu. Viime lokakuisen keskenmenon myötä tästä raskaudesta tuli jollain tapaa erityisen tärkeä. 

Samalla kun olemme tarkkaan harkinnet asiaa, olemme punninneet kahta edellistä raskautta ja mun omaa, ei niin ihanaa oloa niiden aikana tai niiden jälkeen. Se miten mun oma olo on heittänyt näissä kahdessa edellisessä laittoi meidät todenteolla miettimään lähdetäänkö kolmatta edes yrittämään. Toki asiaan vaikutti myös mun ikä (kahden viikon päästä jo 32v.) ja sanoinkin, että nyt on sen aika mulla, jos vielä yksi halutaan. Ikä toki on myös tuonut lisää kokemusta ja jollakin tapaa kasvattanut mua ihmisenä. Lisäksi mun tukiverkko on tällä hetkellä täysin erilainen kuin edellisien raskauksien aikana... edellisiä olen odottanut ns. yksin, tällä hetkellä mun ympärillä on äitejä ja raskaanakin lähipiiristä on 5 mun lisäksi (laskinkohan edes oikein). Eli näitä raskaus ja äitiys asioita voi jakaa ihan huoletta, eikä tarvitse miettiä, että ei tuota nyt yhtään kiinnosta, kun ei itse ole samassa tilanteessa. Loppupeleissä kuitenkin tämä raskaus on hyvinkin pitkälti se asia mikä on päällimmäisenä mielessä. Ja näinhän sen kuuluukin olla... mulle kuuluu tällä hetkellä raskautta ja äitiyttä ja niin se vain menee.

Lähtökohta on siis melko erilainen... siltikin pelkään sitä heittääkö mun jaksaminen ja oleminen taas. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan luottavaisin mielin. 

Toinen asia mikä saa mut varpailleni on tämä paino... se kun on edellisien raskauksien aikana noussut aivan liikaa ja tottakai taas mietityttää mitä tästä tällä kertaa tulee. Se on tavallaan sääli, että jo 2 raskautta on mennyt niin että olen vain ja ainoastaan ahdistunut painostani enkä ole antanut itselleni lupaa nauttia raskaudesta. Nyt pyrin toisenlaiseen ajatteluun, mutta huomaan kuitenkin löytäväni itseni liian usein vaa'alta ja miettiväni painoa... eihän se nyt voi olla ainoa asia mikä tässä päässä pitäisi pyöriä. 

Mutta luottavaisin mielin ja äärettömän lämpöisin sydämin kanssa jatketaan meidän perheessä tätä kevättä. 

Vuoden 2014 viimeinen

Tänään on vuoden viimeinen päivä... pistää kummasti yhden sun toisen miettimään kulunutta vuotta.

Minulle vuosi on ollut hieman sellainen "tasaisen tappava". Emme tästä enää nuorru, valitettavasti vuodet eivät kulje takaperin ja olen sen tänä vuonna saanut kokea. Omat tekemiseni ja olemiseni ovat jättäneet jäljen mun vartaloon ja en voi sanoa olevani kovinkaan ylpeä siitä mihin kuntoon olen itseni päästänyt.

Ylpeä voin kuitenkin olla siitä, kuinka paljon olen edennyt kuluneen vuoden aikana oman mieleni kanssa. Vaikka kiloja olisi tullut lisää tai vaikka minulla olisi huonoja ja kriittisiä päiviä itseni suhteen, voin kuitenkin rehellisesti myöntää olevani sinut itseni kanssa. Olen monesti ihaillut ihmisiä, jotka koostaan huolimatta kantavat itsensä kauniisti ja muista välittämättä. Ja tähän olen pikkuhiljaa itsekin alkanut pyrkiä. Olen kuluneen vuoden aikana alkanut ymmärtämään sen, ettei ihmisiä tule arvottaa ulkoisen muodon takia... ja tämä koskee etenkin ajattelutaapa itsestäni. 

Olen myös erittäin tyytyväinen siitä, että olen oppinut arvostamaan itseäni ihmisenä. Ylpeä siitä, että pystyn katsomaan peiliin ja kertomaan itselleni, että tämä nainen tässä on äärettömän rakas ja tärkeä. Kiittämään sitä naista siitä, kuinka pitkälle hän on päässyt ja kiittää myös siitä, kuinka tämä hänen "temppelinsä" toimii tällä hetkellä.

Kulunut vuosi jää mieleeni hieman alakuloisena, mutta kuitenkin paljon rakkautta ja lämpöä sisältävänä. Tänä vuonna olen kokenut menetyksen, mitä en osannut odottaa, mutta mikä on saanut ajatukseni jollain tavalla järjestykseen ja loi mulle ymmärrystä siitä, mikä tässä elämässä onkaan tärkeää. Olen kohdannut tänä vuonna paljon uusia, aivan huikean ihania ja inspiroivia ihmisiä. Olen kokenut "vanhojen", jo pidempään matkassa kulkeneiden ihmisten kanssa hienoja hetkiä. Olen ehkä menettänyt jotain, mutta saanut kuitenkin paljon tilalle.

Loppujen lopuksi, olen kiitollinen tästäkin vuodesta, mutta odotan jo innolla mitä kaikkea saankaan kokea ensi vuoden aikana. Jännityksellä ja innolla jään odottamaan mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. 

Hyvää Uutta Vuotta myös kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! Juhlikaa rauhassa!

Joulu, Jul, Christmas!

Oon ihan vallaton jouluihminen. Alotan meidän perheen joulun valmistelut jo marraskuussa. Pikkuhiljaa kotiin kertyy jouluisia tavaroita ja koristeita, yksi kerrallaan, pikkuhiljaa. Teen joka vuosi just sen verran kun hyvältä tuntuu. Yleensä tuntuu siltä, että jouluna more is more. Rakastan laittamista... rakastan sitä joulun tunnetta ja kaiken aikaista pientä hääräämistä.

Olohuoneen ikkunassa DIY-tähdet

eteisen joulua

Mulle joulu on perheen juhla. On ihanaa saada kaikki läheisimmät ympärille ja nauttia ilosta ja riemusta. Teen kaiken enemmän kuin mielelläni. Ja mitä enemmän ihmisiä, sitä parempi on mun mielestä. Se, että mie rakastan laittaa ja tehdä, ei ole keneltäkään muulta pois. Haluaisin ajatella, että jos joku ei halua itse laittaa joulua, voi hän tulla valmiiseen pöytään ja nauttia ripauksen joulusta meidän luona. 

ulko-ovessa DIY-kranssi

Wanhan holviston joulu

Mua välillä häiritsee ihmisten stressi joulun kanssa. Mulle tämä juhla ei tuo stressiä, jos jonain vuonna jää kortit lähettämättä niin sitten jää... tai jos jonain vuotena ei rakenneta piparkakkutaloa niin sitten ei rakenneta. Useimpina vuosina kuitenkin teen kaiken ja ihan silkasta halusta. En sen takia, että minun pitäisi. Mun joulun laittamisen ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois. Jos minä haluan laittaa niin en todellakaan ajattele, että kaikkien pitäisi laittaa. Siltikin kuulen toisinaan, että kuinka jaksan höösätä tätä juhlaa näin. Varmaan siksi, etten koe höösääväni, vaan teen kaiken mitä teen silkasta ilosta ja omasta halusta.

piparkakkutalomme

Sama pätee lahjoihin. Mua ei saa millään ilveellä mukaan "ei osteta toisillemme lahjoja"-juttuihin. Mulle joulu on myös antamisen juhla. Sen lahjan tai antamisen ei tarvitse olla mitään suurta. Mie ilahdun aivan suunnattomasti jo jokaisesta joulukortista mikä postiluukusta kolahtaa. Mun ajatus antamisesta ei mene käsi kädessä kuluttamisen kanssa, koska monet minunkin antamat lahjat on itse tehtyjä tai todella, todella pienellä budjetilla hankittuja. Enkä koskaan ikinä määrittele lahjoja niiden rahallisen arvon mukaan. Pyrin toteuttamaan tätä samaa ajatusta lasteni kanssa ja viime jouluna he olivat kaikista onnellisimmat uusista yöpuvuista, ne on käytössä edelleenkin, mutta kukaan ei oikeastaan edes muista mitä leluja lapset viime jouluna saivat. Tunsin jälleen onnistuneeni äitinä. 

keittiön kaapin ovessa muistutus

Tärkeintä joulussa kuitenkin on mulle se tunne. Se, että kaikki tärkeät ihmiset ovat yhdessä ja nautitaan olosta. Syödään hyvin ja poltetaan kynttilöitä. Se sellainen tunnelmallisuus siinä kaikessa, kun vuoden tärkein juhla jälleen koittaa.

Tällä ajatuksella jouluun. Edes tällä hetkellä perhessä jylläävät sairastelut ei mun joulumieltä saa kaikkoamaan. 

Mie oon niin lomalla!

Heippa hei kaikille! Blogi on pitänyt tahattomasti hiljaiseloa hetken aikaa. Olen vaan ollut lomalla, enkä ole edes miettinyt tänne tulemista.

Viime viikko oltiin reissussa ja meinasin avata meidän reissua teille kuvien avulla, eli tässä teille! :)

Perjantaina nautittiin loman alottajais-skumpat kaksin!

Lauantaina edustettiin latohäissä

Äiti ja poika häissä

Sunnuntaina suunnistettiin Ukkohallaan näihin maisemiin

Retkeiltiin Komulankönkäälle, Suomea kauneimmillaan! (Tuli n.8km lenkki)

Nautittiin

Käveltiin Ukkohallan huipulle, kävi treenistä!

Käytiin Raatteentiellä

Heitettiin voltteja kun päästiin Kuusamon AngryBirds Activity Parkiin!

Perhepotretti

Käytiin Ranuan eläintarhassa!

Erilaisia nalleja. <3

Iltauinnilla Kalajoella

Ajettiin auringonlaskuun!

...jotta päästiin aamuksi Tampereelle aamiaiselle!

Ja viimeisenä etappina Korkeasaari!

Viikko siinä meni ja reissu oli aivan loistava! Kunnon irtiotto arkeen! 

Näiden lisäksi on vietetty hääpäivää. Ollaan oltu Tonin kanssa jo 6 vuotta naimisissa. Ihan kun oltais oltu yhdessä aina, mutta toisaalta ihan kun oltais menty naimisiin eilen! Kaikkea mahdollista on nähty ja koettu yhdessä ja jotenkin tuntuu, että vasta nyt ollaan "opittu" elämään normaalia arkea yhdessä, perheenä.

Tonin loma loppui ja hän palasi eilen takaisin sorvin ääreen. Me ollaan lasten kanssa vielä pari viikkoa lomalla ja tähän mennessä ollaan tehty tasan näitä:

Oltu mustikkametsällä

Uitu, oltu rannalla ja nautittu elämästä!

Tämän rauhallisen aamun jälkeen meillä on suunnitelmissa rannalle lähtö! Muita suunnitelmia ei vielä olekkaan, eikä varmaan tulekkaan! Tänään alkaa Kotkassa Gangut Regatta ja torstaina pyörähtää käyntiin meripäivät. Kerran vuodessa tämä kaupunki herää eloon ja mie rakastan sitä! Meinaan nauttia ihmisistä ja vilinästä taas koko vuoden tarpeisiin asti!

Mutta NYT biksut päälle ja rannalle! Mukavaa viikon jatkoa ihmiset, varastoikaa mieliin ja sydämiin paljon valoa ja lämpöä! <3

Suru

Vein äsken lapset hoitoon... vanhimman ensin eskariin ja sitten lähdettiin nuorimman kanssa kävelemään kohti tarhaa. Siinä kohtaa mieleen tuli yksi tärkeä laulu ja kyyneleet alkoivat vieriä poskille.

Tänään on vuoden vaikein päivä. Viidessä vuodessa tuska on ehtinyt hellittää, mutta ikävä on kova. Olin ja olen edelleen isin tyttö, viisi vuotta sitten isä vain siirtyi katselemaan meidän kulkua pilvien päälle.

Tällä viikolla ja toki odotetusti tänään tää kaikki tuntuu jotenkin erityisen raskaalta.

Puusta tehty!

Puuhääpäivä! Tänään! Viisi vuotta sitten istuin kampaaja/meikkaajan tuolissa ja jännitin hirmuisesti. Saatoin maistaa lasillisen skumppaa, jotta "kykenin" kävelemään isäni käsipuolessa pitkin kirkon keskikäytävää. Kohti omaa rakasta miestäni. Päivä oli mahtava ja ikimuistoinen.

Mutta totuushan on se, että kaikista parasta kuitenkin on se kaikki aika tämän päivän ympärillä. Se normaali arki, missä pidämme toisiamme kädestä ja tuemme toisiamme kaikessa. Se normaali arki, jossa toisen olkapää ja läsnäolo ovat elämääkin tärkeämpiä. Viiden vuoden naimisissa olonkin jälkeen jaksetaan rakastaa ja pitää toisistamme huolta. Vaikkei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, on tähän mennessä rakkaus aina kuitenkin voittanut. Ja hyvä näin! <3

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Kuvien kera!

Tää viikko on mennyt aika hujahtamalla... ja huomenna lähden taasen pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Kaikki mahdollinen " ylimääräinen vapaa-aika" on pyritty käyttämään perheen kesken... meinaan kyllä ainakin äitille tulee taas ikävä parin päivän aikana! Mutta tässä teille sekalainen kuvakollaasi kuluneesta viikosta... enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyen.

Vappupallot!

Viiminen tanssitunti ja "Kasan" treenailua! ;)

Toukokuu alkoi herkkuaamiaisella!

Toukokuu jatkui vappumunkeilla... röyh!

Vappulook... jos ei aurinko muuten paista ni vedetään shortsit jalkaan ja keltasta ylle! :D

Välipalaa ja ihan puskista tullut allergia... kiitti kevät!

Uusi ihana pitsisomisteinen paita ja must have-neonväriset pääkallot-huivi! :DDD Paluu kasariin on tehty!

Rakas mieheni on paras mies ikinä! <3

Uusi lyhyempi hiusmalli!

Minä ja mun 6-vee.

"Pitäis lukea, mut mitä jos ottaisin sittenkin ihan pikkiriikkiset päikkärit???"

Uuden väriset räpsyttimet...

Joo, eli kuvat oli aika pitkälti tuollasia mitenkään ei liity-liikuntaan painotteisia! ;) Ehkä teen niihin kuviin paluun ensi viikolla... tai siis en ehkä vaan VARMASTI! Mutta nyt jääkiekkoa ja aamulla auton keula kohti koulua! Ai niin ja tosiaan tervetuloa TOUKOKUU!