keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Miksi lähteminen on niin vaikeaa ja muita mietteitä!

Oletko negatiivinen? Pessimisti? Positiivinen? Elätkö elämääsi niin kuin haluat? Teetkö juuri niitä juttuja mitä tahdot? Nautitko asioista?

En oikeastaan osaa määrittää itseäni nykyisin. Haluan ajatella asioista positiivisesti ja ajatella kaikesta aina hyvää. Minusta on ihana ajatella, että koko elämä on pääasiallisesti onnellista ja positiivista. Siltikin huomaan kerta toisensa jälkeen ajattelevani tietyistä asioista negatiivisesti.

Tottakai, jokaisen elämässä on päiviä, asioita ja hetkiä, mitkä vaan ei ole ihania! Ja näin kuuluukin olla. Uskon ettei ne mahtavat ja hyvät hetket tunnu miltään jos koskaan ei ole huonoja hetkiä.

Myönnän rehellisesti olevani tällä hetkellä onnellinen. Siltikin olen parin viimeisen päivän aikana huomannut olevani erinäisistä asioista alakuloinen ja huomaan menettäväni malttini turhankin helposti. Eli mulla on kait sitten pinna kireällä. Ikävintä tietysti on se etten tällä hetkellä tiedä mistä tämä johtuu. Ja toisaalta olen taas innoissani kaikista mahdollisista projekteista mitä tässä on tuloillaan tai parhaillaan meneillään.



En tiedä miksi tuntuu niin ulkopuoliselta tai miksi se kotoa lähteminen taas tuntuu niin vaikealta. Miksi kaikki helpoimmatkin toimenpiteet saavat mut tällä hetkellä uupumaan ja pienikin ponnistelu vaatii hurjasti energiaa. Tai miksi tällä hetkellä esim. liikkumaan lähteminen tuntuu niin vaikealta? Eilenkin olin lähestulkoon valmis heittämään hanskat tiskiin, kunnes vaan vaihdoin vaatteet ja menin lasten jumpan ajaksi salille.
 
Mut mites nää mun ilmeet?

Tai miksi tällä hetkellä tuntuu, että mun kroppa ja mieli huutaa sielusta asti, että tee ja syö omenapiirakkaa, se helpottaa! Miksei se voi huutaa jotain terveellisempää!? Vaikka kyllä mun kroppa tänään aamulla kaipasi perinteistä kaurapuuroa voisilmällä sekä maidolla ja luomuna tietysti!


Ja se ristiriitaisuus omassa olossa on ehkä ikävintä! Kun yhtäaikaa tuntuu hyvältä ja siltikin pahalta ja sitten et enää oikeastaan itsekään tiedä miltä tässä nyt tuntuu! Tai se, että haluaisit mennä esim. sinne salille muttei vaan jotenkin tunnu saavan sitä aikaseksi. Ja siltikin sitten kun lähtee niin ei kaduta hetkeäkään! Oman mielen temput ja ristiriitaisuus tekevät mut kohta ihan hulluksi! ;)

Olikohan tässäkään jutussa nyt mitään järkeä?!? ;D


2 kommenttia:

  1. Voi miten tutun kuuloista. Itselläkin liian usein tuollaista ristiriita. On onnellinen olo, mutta silti jokin mättää enkä tiedä miksi ja kuinka siitä tunteesta pääsee eroon.

    Jospa se on vaan tämä siirtymä toiseen vuodenaikaan. :)

    VastaaPoista
  2. Enkä usko, että me ollaan ainoat, jotka tuntee näin. Ja voihan se ollakin, että tämä syksyn kotiin käpertyminen aiheuttaa juurikin näitä tuntemuksia. :)

    VastaaPoista