sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Mitä minulle kuuluu?

Tänään joudun jättämään koulun väliin ja pitämään suuni kiinni. Aamulla kun heräsin en meinannut saada suustani ääntä yhtään... Toivon tämän päivän hieman rauhoittavan tilannetta ja äänen palailevan huomiseksi työpäiväksi jo takaisin. MUTTA, koska en voi paljoa puhua, on mulla aikaa miettiä juttuja päässäni ja tuottaa niistä tekstiä... onko se sitten järkevää tekstiä, sitä en tiedä, mutta arasta aiheesta se on ainakin.

Vuosi sitten elokuussa kerroin tämän tarinani. Olin päässyt mukavaan alkuun koko elämäntapamuutoksessani ja pääni alkoi pikkuhiljaa tulemaan perässä siinä, mitä minulle oikeasti tapahtuu. Vuosi sitten elokuussa aloitin tämän blogin kirjoittamisen ja sain osittain myös sen kautta ajatuksiani järjestykseen. Ajattelin, että koska kirjoitan tätä blogia, olen jollakulle edes hieman vastuussa siitä, mitä teen. Vaikka se periaatteessa olin minä itse kenelle vastasin niin on TEILLÄ lukijoillakin iso osa tässä tarinassa. Monena toivottomana hetkenä olen saanut kannustusta ja tukea ja toisaalta hyvien hetkien edessä olen saanut jakaa kaiken tänne. 


Viime joulukuussa puolestaan kirjoitin tämän tarinan. Hieman samaa asiaa kuin elokuussakin kirjoitettu, mutta pikkuiseen tarkemmin ja enemmän itseäni avaten. Sain paljon tästä palautetta, pääasiassa positiivista... Moni ystäväni sanoi ettei ollut tiennyt näistä asioista mitään. Ja niinhän se oli, en minä niistä ollut kenellekkään kertonut. Tällöinkin tunsin, että mun oli paljon helpompi kirjoittaa siitä asiasta, kuin että olisin kertonut tästä kasvotusten.



Nyt. Missää mennään tänään? Tuo kaikki mitä olen kokenut on edelleen iso osa minua, se on mun historia, se kaikki on kasvattanut minusta tämän mikä olen tänään. Mutta mitä olen tänään. Jotenkin musta tuntuu, että olen tämän vuoden aikana vasta todellisesti tajunnut tämän kaiken. Aiemmin keskityin kuitenkin painooni, kiitos menneisyyteni. Nyt kuitenkin tajuan sen ettei mun onnellisuus johdu siitä mahdunko koon 30 vai 31 farkkuihin. En tarkoita sitä ettenkö edelleenkin haluaisi eroon näistä muutamista kiloistani, mutta en linkitä sitä enää suoranaisesti onnellisuuteen. Haluan kaiken kaikkiaan VOIDA HYVIN ja JAKSAA. Haluan haastaa itseäni ja elää onnellisena.

Todellisuudessa olen tällä hetkellä onnellisempi kuin luoja ties milloin. Olen avoimempi ja iloisempi kuin varmasti kymmeneen vuoteen. Tunnen jälleen olevani MINÄ. En häpeä kaikkia tekojani vaan uskallan toimia. En kaiken aikaa mieti mitä muut musta ajattelevat vaan uskallan puolustaa itseäni ja olla rohkeasti se mitä oikeasti olen. Mun ei tarvitse enää mennä piiloon tai olla hiljaa. Kaiken tämän lisäksi uskallan jälleen laskea ihmisiä lähelleni.



Ja mitä syömiseen tulee, en enää häpeile sitä, että syön, sillä SE on se asia mikä on saanut mut voimaan hyvin!

4 kommenttia:

  1. Näitä lukiessani huomaan usein ajattelevani että jes, sä oot taas sä, se rämäpäinen mutta naisellinen, kaikesta kiinnostunut, höpöttelevä, innostunut ja energinen pakkaus, ja vähän jopa enemmän. Ja se on musta kamalan hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näinhän se vähän taitaa olla. Eikä kyllä haittaa yhtään! :)

      Poista
  2. Ihana Tea! <3 Miusta on niin upeeta, kun pystyy vilpittömästi sanomaan olevasnsa onnellisempi kuin aikoihin :) Ja siusta se kyllä välittyy myös meille kaikille ulkopuolisille!

    Halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se toden totta on upeeta. Ja toivottavasti välittyykin, en yhtään haluaisi sitä peitelläkkään.

      Puss! <3

      Poista