maanantai 21. lokakuuta 2013

Kalattomat kalamarkkinat

Eilen, kun tosiaan se köhä päätti mun puolesta, että jään suosiolla koulusta kotiin, päätettiin kuitenkin perheen kesken jotain tehdä. Sapokassa oli meneillään kalamarkkinat, jonne suunnattiin. Se on muuten sellanen juttu, että nyt aletaan olemaan siinä lämpötilassa ulkona, että meikätyttö veti jo pitkiksiä jalkaan, että tarkeni ulkosalla. Mutta muuten ilma oli mitä kaunein ja kyllä mie taas vaan totesin sen tosiasian, kuinka ihanaa on asua just Kotkassa.


Noh, kalamarkkinat oli kyseessä, mutta tällä kertaa meille ei tarttunut yhtäkään kalaa mukaan matkaan... Mutta jotain meille tärkeällä ajatuksella kuitenkin.


Tonihan tunnetusti rakastaa kaikkea missä mainitaankin sana chili, joten hän pääsi ostoksille tämän elementin pariin...


Itse puolestani suuntasin määrätietoisesti Lähipuoti Onnin pisteelle, mistä matkaan tällä kertaa tarttui kaikkea ihanaa!



On makkaraa ja nakkia heposesta, saaristolaisleipää sekä sokeroimatonta kirsikkamehua! Makkaroista syntyi ihana ruoka uunin grillivastuksilla ja lisukkeeksi vain porkkanaa, lanttua ja kukkakaalia. Leipä on ihan kun jotain makeaa leivonnaista söisi. Ja jälkimmäinen on muuten osoittautunut tänään ihan huikean ihanaksi jutuksi... Kun nyt siis tässä viettelen aikaani kotona, ääneni ollessa karkumatkalla! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti