sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Täällä taas!

Mulle tuli tähän tämmönen melkein kahden viikon tauko kirjottelussa... aivan tahattomasti, mutta jotenkin arki on vain vienyt mennessään. Työrintamalla kuuluu uusia tuulia, kun musta tulee kokonaan respan-tyttö ja kaiken lisäksi täyspäiväinen, joten opettelua on ollut PALJON ja pää onkin käynyt varmaan 400%:sti. Lisäksi kesä ja lämpöiset kelit ovat pitäneet mut aika pitkälti poissa koneelta. Instagramia olen päivitellyt kyllä ahkerasti ja muthan löytää sieltä nimimerkillä teaval. Juhannuskin meni ja melko rauhallisissa merkeissä. Olen "repsahdellut" ja palannut ruotuun... hieman herkutellut ja vastaavasti lenkkeillyt ja liikkunut. Työmatkapyöräilykin on onnistunut muutamana päivänä ja nyt kun Tonilla alkoi loma meinaan pyrkiä käymään töissä fillarilla ihan päivittäin. Viime keskiviikkona lapset lähtivät mummilaan yökylään ja me saatiin miehen kanssa kahden kaskistä aikuisten aikaa. Olihan se ihanaa ja tuli tarpeeseen, mutta kyllä tänään on halittu ja pusuteltu, kun haettiin pojat kotiin.

Luulenpa etten kirjoita tähän tekstiä juurikaan tämän enempää, vaan annan kuvien puhua puolestaan ja niitä tuleekin nyt PAAAAAAAAAALJON!!! ;)

Vanhat, suuret vaatteet saivat lähteä, olo oli melkosen helpottunut!


Juhannuspariskunta!

Midsummer

Kokolla
Perunannostossa! ;)

Aamupuuroa

Lounsassalaattia

Paluu ruotuun ja ruokapäiväkirja

Rahka-turkkilainenjugurttiaamupala

Eilen Helsingissä ja Vapianossa namnam!

Cafe Engel ja maailman ihanimmat kakkupalat!
Uimista

Kesää

ranta ja varpaat!

Yhtenä helteisenä aamuna lenkin jälkeen...
Treffi-ilta!

Pitkä matka oman mielen kanssa takana... ja päällä EI MITÄÄN mustaa!

Tämän päivän rentoiluasua!

Tälläistä kaikkea ja vielä paljon muuta on mahtunut pariin viimiseen viikkoon. Nyt meillä totutellaan siihen, että äiti käy töissä ja isi lomailee! Kunnes elokuussa arki muuttuu täysin kun kaikki lähtevät töihin ja kerhoon ja eskariin... paljon jänniä juttuja luvassa siis tulevalle syksylle. Mutta ensin nautitaan kesästä!


Lupaan yrittää palata tännekin pikkusen useammin, on ollut jo ihan ikävä! Kertokaahan mulle teidän kuulumisia!

4 kommenttia:

  1. Hei kiva että oot taas täällä! :)
    Ihania kuvia ja erityisesti toi missä sulla on sinivalk. raitapaita, näytät superhyvältä! Hyvää kuuluu tännekin, töitä töitä. Itse yritän palata ruotuun liikuntojen kanssa. Kaipaisinkin vinkkejä erityisesti ruokailuun, jos jaksat aiheesta postailla niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Mahtavaa viikonalkua täältä Turusta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ruoka-aiheinen postaus on ollut ajatuksissa jo pidemmän aikaan, mutta en ole tässä kaiken kiireen ja kesästä nauttimisen keskellä saanut sitä vielä aikaiseksi. ;)
      Mukavaa viikon jatkoa teille. <3

      Poista
  2. Voi näytät tosi hyvältä! Tykkään ihan superisti tosta treffi-illan asusta sekä tosta missä on vaaleensiniset housut!!! <3<3 Mistä nuo housut on?! :)) Ihania vaatteita ja hyvä meininki, ihanaa kesää! Kiva kuva susta ja sun miehestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)
      Pöksyt on Vilasta, niinkun aika suuri osa mun vaatekaapista tällä hetkellä! ;)
      Mukavaa kesää sinnekin! :)

      Poista