keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kokonaisvaltainen paketti!

Jos ette ole vielä rivien välistä lukeneet, niin mulla on ollut pikkusen tuo motivaatio kateissa... Siihen vaikuttaa muutama sellainen asia mitä en ala täällä blogissa ruotimaan, sillä ne ovat niin henkilökohtaisia. Toki nyt asiat alkaa jo lutviutumaan ja asiat muuttumaan mukavampaan suuntaan. Siltikin motivaatiosta on jotenkin vaikea saada kiinni.

Ruokailut olen saanut pidettyä jotenkuten kasassa, paljonkaan mitään ylimääräistä ei ole tullut syötyä, mutta siltikin oma olo tuntuu aika turvonneelta. Liikuntaa olen pyrkinyt harrastamaan, mutta en nyt ihan niissä mittakaavoissa kuin mitä tahtoisin. Toki tässä kohtaa haluan keskittyä enemmän noihin muihin juttuihin ja silloin se tarkoittaa sitä, että jos oma jaksaminen ei riitä kaikkeen niin jostain täytyy pikkusen nipistää.

Maanantain aamiainen näytti tältä... koska puurohiutaleen pirulaiset olivat menneet ja loppuneet!
Kaiken tämän keskellä olen kuitenkin tahtonut kiinnittää huomiota omaan jaksamiseen ja omaan hyvinvointiin. Olenkin harrastanut paljon itseni huoltoa ja pienillä asioilla piristämistä... Näihin ovat kuuluneet mm. näyttäminen Shrekin vaimolta Fionalta sekä melkosen keväiset kynnet... tyttöjuttuja siis! ;)



Loppuviikko näyttääkin aikasen kiireiseltä leipomisineen, siivouksineen, töineen ja juhlimisineen... ylihuomenna tähän aikaan en voi enää sanoa olevani parikymppinen... mahtaakohan sekin vähän kaihertaa mieltä?!?! :DDD

Mitäs sinne teille kuuluu? Kertokaa toki piristäviä juttuja jos niitä mieleen tulee! :)


8 kommenttia:

  1. Aivan mieletön ilma ulkona. Mä alotan nyt juoksukoulun joka jäi kesken toissakeväänä kun huomasin olevani raskaana. Typerän hammasepisodini jälkeen ja hampaan pelastumisen jälkeen oln ite ainakin taas täynnä tarmoa. Ainakin omaan elämään iloa:)

    Noi kasvonaamiohommat on niin ihania, oma naama on vaan niin herkkis et juuri mitn en uskalla kokeilla. Tylsä juttu! Aamupalakuvasi näytti hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, juoksukoulu kuulostaa tosi kivalta. Itsekin olisin varmasti jonkun tollasen opetuksen tarpeessa. :)

      Joo kasvonaamiot on ihania, saan vaan aina kuulla tosi nasevia kommentteja noilta meidän pikkumiehiltä jos jotain tollasta teen. ;)

      Poista
    2. Juoksukoulun ohjeet nuistaakseni löytyy kuntoplussan nettisivuilta. Ei mulla mihinkään viralliseen ole varaa:)

      Poista
    3. Aaa, täytyykin käydä tsekkaamassa, josko niistä olisi itselleenkin hyötyä. :)

      Poista
  2. Kyllähän synttäriviikkolainen on hemmottelunsa ansainnut! :) Hyvä, että siellä on asiat jo parempaan päin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hitaasti, mutta varmasti hommat paranee... <3 Isommatkin hemmottelut tosin tulis ihan tarpeeseen, kuten esim. kampaaja, jonne en vaan tunnu ehtivän/pääsevän! ;)

      Poista
  3. jatkaan hypoxilla :-)

    hemmottelupäivä on aina hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itseensä sijottaminen (tavalla tai toisella) ei ole koskaan huono sijoitus. :)

      Poista