Mitenhän
minä asian kertoisin... Tuntuu kuin olisin viimeisten päivien aikana
pettänyt teidät kaikki! Olen turvonnut, menkkailen parhaillaan (tää oli
varmaan just se minkä kaikki halus tietää), olen menossa huomena
ystävien kanssa ulos syömään, mieli on mitä kamalin kaaos koska viime
päivien aikana on tullut paljon hyvää elämään (mulla on mm.työpaikka), mutta siltikin tää mun
pää on aiheuttanut monta mutkaa...
Toissapäivänä söin sen Runebergintortun ja nautin siitä...
Eilen söin Marianne-Kismetin ja meinasin oksentaa...
Äsken söin kaksi palaa riisisuklaata, koska en pystynyt olemaan syömättä...
MIKSI JUST NYT???
Missä on mun vahva selkäranka ja mielettömän vankka mieli???
Halusin
kertoa teille heti... tai en heti, ensin mietin etten kerro
kenellekkään tästä... mutta sitten päätin, että EI! Samaan vanhaan
salailuun en sorru! Mielummin tunnustan heikkoteni kuin salailen sitä ja
palaan jonnekin vuosien taakse!
Huomena
syön ulkona... Ihan vain, koska on IHANA nähdä ystäviä, olkoon se ruoka
täysin sivuseikka! Ja lauantaina leivon pullaa... olen luvannut
lapsille... ja vaikka se särkee mun mieltä, niin en halua vuoden paskin
mutsi-pystiä, joten minähän leivon! Ja koska lapset ovat lapsia ja
heidän ei tule olla osallisia äidin kamppailuihin tästä asiasta! He
saavat pullansa, koska äiti on luvannut ja MIKÄÄN äidin laihdutus tai siihen liittyvä asia ei heidän lapsuudestaan vie niitä harvinaisia herkkuja... koska haluan, että he oppivat hyvän tavan suhtautua ruokaan ja herkkuihin!
EN
KESTÄ ITSEÄNI! En kestä sitä mitä teen itselleni... Mutta kaikista
eniten en kestä sitä, että miksi tämä on NIIN iso juttu mulle! Siis olen
ollut 5,5viikkoa lähes ilman mitään ylimääräisiä ja nyt syön
"muutaman" herkun ja elämä loppuu siihen! Miten se on mahdollista, että
olen laihduttanut sen 27kiloa ja eilen itkin miehen kainalossa omaa
huonouttani, koska halusin syödä sen Kismetin! Ja miksi tänäänkin
sorruin vaikka just eilen olen itkenyt omaa huonouttani! Ja miksi
kaikkien näiden saavutusten jälkeen muutama herkku tekee musta huonon
ihmisen! Siis omasta mielestäni...
Sen voin siis kertoa, että ei tämä elämäntavan muutos ole aina niin helppoa, ei edes muutaman vuoden jälkeen!
Vaikka minä tiedän, kuinka paljon paremmin voin ilman sokeria ja ilman
mitään ylimääräistä, niin silti minäkin sorrun... koska olen ihminen! Ja joskus ihmiset tekevät sellaisia asioita, mitä eivät itsekään ymmärrä! Tai sitten niitä tekee vaan "me lihavat"...
Kaikille se tapatuu... aloita uudestaan!
VastaaPoistaMitten hypoxi hoitoo menee? miteen tuloksia on tullut? kävin itse kokelemassa ja kiinostaa kyllä mutt hinta.... + tiedän että jossain vaihessa kolmas lapsikin pitäi koittaa.... :-)
Uusi startti täällä käynnistynee kyllä... normaalilla sykkellä mennään taasen. Ja hypoxin tuloksia tarkemmin luvassa varmastikin ens viikonloppuna. :)
PoistaNiin juuri, aloita uudelleen sitten kun uudelleenaloittamisen aika on.
VastaaPoistaHerkuttomuutta jaksaa paljon paremmin kun välillä maistelee että kuinka pahoja ne herkut oikeastaan ovatkaan. Minä olin ollut 7 kuukautta ilman karkkia, mutta juurikin viime viikonloppuna piti laivalla ostaa salmiakkikuvioita. Ja syödä ne. Eipä ne niin erikoisia olleet, muistoissani salmiakki oli paljon parempaa. Nyt salmiakkia ei tarvitse vähään aikaan saada.
Mulle tää on siitä jännä, et kyllä ne herkut vielä taukojenkin jälkeen maistuu hyvälle! Tosin ihan älyttömän makealle, joten eihän niitä samoissa määrin pysty syömään. :)
PoistaTsemppiä, Tea! :) Sie jos kuka oot kunnon taistelija, joten ihan varmasti suunta on ylöspäin. Sie oot näyttänyt ennenkin mihin kaikkeen pystyt, eli älä anna tälle takapakille liikaa valtaa! Yritä vaikka mieluumminkin sisuuntua siitä ja puskea eteenpäin entistä tarmokkaampana.
VastaaPoistaHalaus! <3
Näin just! Kiitos kovasti kannustuksesta. Olet tärkeä! <3
PoistaHyvä Tepsu et uskalsit kirjottaa!:) Autto jo varmaan sekin. Tästä eteenpäin vaan, olis outoa ettei mitään takapakkeja tule. Toivottavasti saat paljon tukea! Ei tää sua tapa :)
VastaaPoistaJa KAIKKI epäonnistuu joskus! Tiiän ton tunteen kyl itekin ihan tasan tarkasti, eikä toi ees kuulosta mun korvaan pahalta. Oot yks mummo lumessa!!
Kiitti Heidi! <3 Mie oon joo se mummo sielä lumessa, tällä kertaa lunta vaan tuntu olevan sellanen parisen metriä... mutta kyllä tämä tästä! Olen mie sen verran paljon jo saavuttanu, et ehkei tää tosiaan mua tapa! ;)
PoistaHei tsemppistä sinne ja lujaa mieltä! Nyt vaan entisellä draivilla eteenpäin! :)
VastaaPoistaKuullaan reilun viikon päästä seuraavan kerran! Meillä pukkaa reissua... Mitenköhän pärjään ilman blogistaniaa?! ;)
Kiitos! Kyl tää tästä, kunnon draivia päälle niin menee viikotkin ihan vauhdilla eikä edes ehdi ajatella ylimäärästen syömistä! ;) Ja viikko poissa täältä, voi voi, tsemppiä siihen sulle! ;)
Poista