Heikko mieli

Mitenhän minä asian kertoisin... Tuntuu kuin olisin viimeisten päivien aikana pettänyt teidät kaikki! Olen turvonnut, menkkailen parhaillaan (tää oli varmaan just se minkä kaikki halus tietää), olen menossa huomena ystävien kanssa ulos syömään, mieli on mitä kamalin kaaos koska viime päivien aikana on tullut paljon hyvää elämään (mulla on mm.työpaikka), mutta siltikin tää mun pää on aiheuttanut monta mutkaa...

Toissapäivänä söin sen Runebergintortun ja nautin siitä...
Eilen söin Marianne-Kismetin ja meinasin oksentaa...
Äsken söin kaksi palaa riisisuklaata, koska en pystynyt olemaan syömättä...

MIKSI JUST NYT???
Missä on mun vahva selkäranka ja mielettömän vankka mieli???

Halusin kertoa teille heti... tai en heti, ensin mietin etten kerro kenellekkään tästä... mutta sitten päätin, että EI! Samaan vanhaan salailuun en sorru! Mielummin tunnustan heikkoteni kuin salailen sitä ja palaan jonnekin vuosien taakse! 

Huomena syön ulkona... Ihan vain, koska on IHANA nähdä ystäviä, olkoon se ruoka täysin sivuseikka! Ja lauantaina leivon pullaa... olen luvannut lapsille... ja vaikka se särkee mun mieltä, niin en halua vuoden paskin mutsi-pystiä, joten minähän leivon! Ja koska lapset ovat lapsia ja heidän ei tule olla osallisia äidin kamppailuihin tästä asiasta! He saavat pullansa, koska äiti on luvannut ja MIKÄÄN äidin laihdutus tai siihen liittyvä asia ei heidän lapsuudestaan vie niitä harvinaisia herkkuja... koska haluan, että he oppivat hyvän tavan suhtautua ruokaan ja herkkuihin!

EN KESTÄ ITSEÄNI! En kestä sitä mitä teen itselleni... Mutta kaikista eniten en kestä sitä, että miksi tämä on NIIN iso juttu mulle! Siis olen ollut 5,5viikkoa lähes ilman mitään ylimääräisiä  ja nyt syön "muutaman" herkun ja elämä loppuu siihen! Miten se on mahdollista, että olen laihduttanut sen 27kiloa ja eilen itkin miehen kainalossa omaa huonouttani, koska halusin syödä sen Kismetin! Ja miksi tänäänkin sorruin vaikka just eilen olen itkenyt omaa huonouttani! Ja miksi kaikkien näiden saavutusten jälkeen muutama herkku tekee musta huonon ihmisen! Siis omasta mielestäni...

Sen voin siis kertoa, että ei tämä elämäntavan muutos ole aina niin helppoa, ei edes muutaman vuoden jälkeen! Vaikka minä tiedän, kuinka paljon paremmin voin ilman sokeria ja ilman mitään ylimääräistä, niin silti minäkin sorrun... koska olen ihminen! Ja joskus ihmiset tekevät sellaisia asioita, mitä eivät itsekään ymmärrä! Tai sitten niitä tekee vaan "me lihavat"...