tiistai 1. tammikuuta 2013

1.1.2013

Onpas taas hassua kirjoittaa uuden vuoden lukua ennenkuin siihen tottuu!

Vuosi vaihtui meillä rauhallisissa merkeissä... käytiin kuudelta katsomassa ilotulituksia. Siitä ystäväpariskunta tuli meille ja paukuteltiin heidän muutamat raketit tuossa rannassa ja sitten istuttiin meillä ja herkuteltiin tortilloilla. Itse yritin pitäytyä terveellisissä vaihtoehdoissa ja tortilla saikin sisäänsä paljon kasviksia, hieman kermaviiliä sekä paistettua ja itse maustettua kanaa, NAM! Kymmenen aikaa mies heitti tämän pariskunnan seuuraavaan kohteeseen ja lähti itse kuskaamaan vanhempiensa luota vieraita kotiin. Mies ehti kotiin viisi minuuttia ennen vuoden vaihtumista... lapset olivat siinä kohtaa nukkuneet jo useamman tunnin ja minäkin köllöttelin sohvalla pienessä horroksessa. Sänkyyn kömmimme noin 5minuuttia vuoden vaihtumisen jälkeen ja uni tuli silmään kyllä samantien.

Tänään aamulla sitten herättiin pirteinä tähän päivään ja tehtiin jo muutamia suunnitelmia tulevaa vuotta varten. Nämä on vähän sellaisia uuden vuoden lupauksia, joita pyritään toteuttamaan koko vuoden läpi. Listaan päätyi mm. Tealle töitä sekä lasten kanssa yhä enemmän tekeminen ja kokeminen. Aika tuollaisia perus-juttuja, mitä me haluttaisiin tehdä ja missä voi varmasti aina parantaa. Tähän "elämäntaparemonttiin" liittyen listalle pääsi edelleen liiknnan lisääminen ja säännöllisyys sekä ruokailujen parantaminen. Erityiseen syyniin ruokailujen osalta pääsee nuo viikonloput, mitkä tuntuvat meillä tökkivän enemmän tai vähemmän. 

Minä asetin itselleni tavoitteen, että painon tulisi tippua alle 70kiloon ja lihaksia tulisi kerryttää paljon lisää. Lisäksi tosiaan lupasin lisätä liikuntaa roimasti. HeiaHeia näytti vuonna 2012 tältä:

Kävelyjen kilometrit ei näytä oikein, sillä en läheskään aina ota matkaa ylös ja koko alkuvuosi mentiin ihan vaan omien tuntemusten perusteella eikä siinä matkoja mittailtu. Tämä määrä näyttää mun omaan silmäänkin aika vähäiseltä, vaikkakin se on tasan 100 treeniä enemmän kuin vuonna 2011, eli edistystäkin on. Tämän tulevan vuoden aikana olisi kuitenkin tavoitteena saavuttaa se 300raja.

Loppujen lopuksi lupaukset tulevalle vuodelle voisi niputtaa yhteen lauseeseen: jatka samaa rataa kuin tähänkin asti, niin hyvä siitä tulee!

Tumblr_mapl7pavy31qm5hzso1_500_large
We<3It

2 kommenttia: