Positiivista ajattelua haetaan!

Olen melkoisen positiivinen ihminen pohjimmiltani... MUTTA ihan liian usein ajattelen erinäiset asiat pessimistisesti. Ihan varmasti vain siksi, että pessimisti ei pety ja jos ei ole toivonut tai ajatellut jotain asiaa positiivisesti niin ei tipu niin korkealta. Tiedän suojelevani tällä itseäni, sitä ettei pettymys tuntuisi niin kipeältä. Jos en toivo tai haaveile paremmasta, en voi pettyä kauhean pahasti tai lopputulema voi olla ihan jopa positiivineen. Huomaan olevani hieman salaa pessimisti... siis sillälailla kotona. En minä sitä muille ihmisille halua näyttää, sillä se voisi antaa vääränlaisen kuvan minusta ja siitä mitä haluan "jakaa" ihmisille. Ja osittain varmasti myös siksi, että en ole aina ollut tälläinen, enkä tunne oloani kotoisaksi näiden ajatusten parissa.

Eilen oli herkuttoman ajanjakson toinen päivä ja mitä me tehtiin miehen kanssa? Syötiin kebabia!!! Tää on tietysti vähän kaksijakoinen juttu, että onko se periaatteessa herkku vai "vaan" ruokaa, mutta siltikään ei oltu ylpeitä itsestämme! Kun hetken aikaa molemmat manailimme "kylläpäs olen täynnä!" "olipas taas järkevää" "jaksettiinhan me JOPA päivä ilman herkkuja" jne. Niin minä tokaisin "pitäisköhän lopettaa tää tällänen ajattelu ja miettiä vaikka, että olipas hyvää ja tulinpas täyteen..." Johon mies jatkoi "joo ja miettiä vaan, että nyt tätä ei sitten tarvitse vähään aikaan syödäkkään, mutta täytyy kyllä myöntää, että tosiaan hyvää oli!" Se oli aivan kuin salamanisku taivaalta! Sitten jatkettiin juttelua ylipäänsä siitä, että asiat pitäisi nähdä positiivisemmin. Myönsin hänelle (ja nyt teillekin), että olen  viime aikoina lipsunut taas siihen samaan ikävään ajattelutapaan, jossa ruoskin itseäni kaikesta mitä teen väärin (eli siis kaiken) ja näen itseni TAAS vain huonona ihmisenä joka tekee vääriä valintoja.

Myönsin, että liian usein ajattelen, etten ole kelpo mihinkään... en osaa mitään... enkä pysty mihinkään! Tämä liittyy ihan jokapäiväiseen elämään yhtä lailla kuin esimerkiksi treenaamiseen. Mies puolestaan kertoi mitä tästä kaikesta ajattelee... hän kun ei pysty käsittämään sitä, miten voin edelleen kaiken tämän kuljetun matkan (etenkin tämän elämäntaparemontin) jälkeenkin ajatella etten muka pystyisi johonkin. Hän ei ymmärrä sitä, miten en edelleenkään uskalla olla ylpeä itsestäni ja niistä asioista joita olen saavuttanut. Hän ei ymmärrä sitä, miksi annan muiden ihmisten sanojen ja tekemisten vaikuttaa niin paljon omaan tekemiseeni ja etenkin ajatteluun. Ennen kaikkea hän ei ymmärrä sitä, miksen näe itseäni sinä minä hän minut näkee - hienona ihmisenä, mahtavana äitinä, esimerkkinä muille, rakkaana ja tärkeänä persoonana, urheilullisena nuorena naisena. Niin miksi en? Ja voin ihan suoraan myöntää teille, että siksi että pelkään! Pelkään, että musta tulee itsekäs ja nokkava... pelkään, että kadotan ympäriltäni ne vähäisimmätkin tärkeät ihmiset koska olen itsekäs... pelkään, että menetän kaiken mulle tärkeän koska ajattelen itseäni! Pelkään olla jotain sellaista mitä en ole koskaan ollut... pelkään ajatella itseäni! Pelkään sitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat, vaikka tiedän etten voikaan miellyttää kaikkia.

Mietin itsekin tätä asiaa kovasti... miksi jaksan ja haluan kannustaa ja työntää muita eteenpäin erilaisissa asioissa? Miksi kannustan muita ottamaan uusia askelia ja haasteeita vastaan? Mikä tekee minusta itsestäni niin erilaisen etten anna itselleni mahdollisuutta tai kannustusta tälläisissä asioissa? Miten olen itse muka niin erilainen etten ansaitsisi kaikkea sitä mihin monet muutkin pystyvät? Päätin siis alkaa etsiä sitä positiivista ajattelua ihan kaikkeen tässä elämässä. Ei se helppoa ole ja varmasti vielä monesti löydän itseni ajattelemasta negatiivisia ajatuksia itsestäni, mutta nyt ainakin toivottavasti tiedostan nämä heikkouteni helpommin ja osaan tarttua niihin heti. (kaikki kuvat we<3it)