Päivittelin eilen miehelleni, että onpas kahdeksan viikkoa mennyt nopeaan jne. ja hän sanoi, että muutoksen tosiaan huomaa mussa. Kysyin tarkempaa infoa, mutta hän ei oikein osannut tarkasti sanoa... Kertoi vain, että olen jotenkin muuttunut positiivisessa mielessä, olen itsevarmempi. Ulkoisesti olen kuulemma muttunut erityisen paljon viimisten parin kuukauden aikana... hän sanoi, että eniten se näkyy kasvoissa, sillä leuka on kaventunut ja poskipäät tulleet esiin. Itse en ollut asiaa edes sen kummemmin ajatellut... Mutta onhan näissä viikoissa kadonnut 5,9kiloa painoa... ja ihan vain esimerkkinä, että lantion leveimmästä kohdasta on hävinnyt 4cm ja vatsamakkaralta 4,5cm... Vasta miehen sanojen jälkeen ja mittojen tarkastelun jälkeen tajusin itsekin saavuttaneeni todellakin aika hienoja tuloksia parissa kuukaudessa... että ei mikään ihme, kun ne alkusyksystä ostetut farkut lähes tippuu päältä!
Siinä hän on, makkaroineen, kaksoisleukoineen ja huonossa ryhdissä... mutta kapeampana kuin koskaan! |
Eilen maisteltiin miehen kanssa sitä sokeroimatonta glögiä ja ihan ok makuista se oli. Hivenen ehkä olisi saanut olla mausteisempaa, mutta kyllä tuostakin pienoisen joulun tunnun sai itselleen kehitettyä. Toki se ettei sitä ole makeutettu sokerilla tarkoittaa sitä, että se on sitten makeutettu asesulfaami K:lla ja sukraloosilla.... Energiaa se tosin sisältää vain 16kcal/100ml eli meidän eiliset 2dl annokset ei juurikaan kokonaisenergian saantia hetkauttaneet. Niin ja ilman manteleita ja rusinoita tietenkin, eihän sitä nyt ihan rötväilemään kannata alkaa... ;)
Meikäläisellä on melkoisen samat nuo ongelmakohdat kuin siulla. Tahtoisin juurikin saada mahamakkaraisia pois, lantiolta pikkusen ja nuo selkäjenkkikset! Hus pois, pois!!! ;D
VastaaPoistaJa tuo glögi -menee testaukseen!
Mukavaa viikkoa ja parantelehan rauhassa! :)
P.S. vien tänään taustatietolomakkeen kylpylälle, kun menen pumppiin... toiv. pian saan saliohjelman! :)
Hih, ettei vaan noi kaikki olis just niitä lähestulkoon jokaisen naisen ongelma-alueita! ;)
PoistaYritän ottaa rauhassa kyllä, nyt viimestään olis jo sen aika... alkais tää sairastelu piisaamaan.
Ja onnea ton saliohjelman johdosta jo etukäteen, voin kertoa et pari ekaa kuukautta menee ihan yhdessä euforiassa tulosten kasvaessa. ;)
Sie oot kyllä saavuttanut ihan huikeita tuloksia, vau ja onnea! :) Ja tiedätkö, miun mielestä näistä siun postauksistakin huokuu tuo miehesikin huomaama itsevarmuus! :)
VastaaPoistaKiitos. Tässä on vaan tällänen ristiriita, että kun on niin pitkään ollut huono itsetnto ja ajatellut vaan muita ihmisiä, ni nyt pelkään, että musta on tulossa (huonossa mielessä) itsekäs ja itserakas bimbo kun ajattelen itseäni ja olen hivenen itsevarmempi... Mut ehkä noin ei pääse tosielämässä kuitenkaan tapahtumaan. ;)
PoistaMä taidan myös kipaista kauppaan ostamaan tuota glögiä, kun näin joulun alla oon sen suurkuluttaja.. :D
VastaaPoistaNiin minäkin normaalisti, tänä vuonna ehsin jo ajatella, että en sitä saa juoda ennen joulua yhtään... mut toi olis varmasti parempaa jos laittais sekaan "kiehahtamaan" jotain glögiin kuuluvia mausteita lisäksi... :)
PoistaHei! Hyvältä näyttää! Omalla kohdalla laihdutuksen ja treenin ongelmana oli se, että pää ei oikein kerennyt mukaan kropan vauhtiin ja vasta valokuvat todistivat että jotain on tapahtunut! Jännästi sitä on kuitenkin siellä omassa mielessään se sama vanha plösö vaikka kuinka kaverit kehuis ja ihmettelis muutosta! :D
VastaaPoistaPs. Kävin kokeilemassa fustraa ja ekan kahden liikkeen jälkeen meinas tulla oksennus :D Oisinko vähän sen tarpeessa :D
Kiitti! Mullahan on tollasta samanlaista vikaa... nyt vasta ihan parin viimisen kuun aikana olen oikeasti tajunnu kuinka paljon olen laihtunut. Se siis otti sen reilusti yli 20kiloa ennenkun sen tajusi! Ja nimenomaan niistä valokuvista. ;) Ja just tostakin syystä olen halunnut pitää tahdin sen verran rauhallisena, että pää pysyis perässä projektin etenemisessä (ja siltikään se ei sitä oikein tee).
PoistaFustra on kyl aikamoinen keksintö, mulla olis huomena taas tunti ja Huumallehan on tulossa huomena myös Topi Lösönen eli toinen Fustran kehittäjistä. :)