perjantai 2. marraskuuta 2012

Minä ja mun mieli


Olen jo pidempään miettinyt sitä kuinka noloa tämä lihavuus on, tai olen miettinyt sitä kyllä jo ehkä 5vuotta. Uusimmassa KG-lehdessäkin oli artikkeli "Nolot kilot", mikä kolahti aika osuvasti tähän päähän.

"Tunnen usein olevani paikan lihavin ihminen." "Ylipainoni aiheuttaa minulle toistuvasti epämiellyttävän olon." "Kaikki muut ovat hoikkia - taas ahdistaa." Nämä oli otteita lehden tekstistä, mutta luulen, että jokainen lause voisi olla kenen tahansa ylipainoisen ajatuksista. Minun ajatuksista ne on ainakin. Ei ole päivää etten miettisi sitä kuinka näiden kilojen kanssa JOUTUU pärjäämään tai kuinka ne vaikeuttavat elämää. Ei ole päivääkään ettenkö häpeäisi jotakin kohtaa itsessäni tai ainakin sitä mitä olen joskus ollut. Lehden artikkelissa mainittii, että häpeä ja syyllisyys estävät ihmisiä tekemästä sitä, mitä he todella haluavat. TOTTA!

Häpeä etenkin estää mua tekemästä tiettyjä juttuja. Bikineistä esimerkiksi en edes haaveile. Leffassa tai teatterissa haluan istua reunassa, jotten pursua penkistä yli naapurin puolelle ja vahingossakaan koske vierasta ihmistä. Tanssitunnilla oletan heti etten joitain juttuja pysty/ehdi tekemään, koska ympärysmittaa ja liikutettavaa massaa on huomattavasti enemmän kuin muilla. Vaatteiden osto on ikävää, koska tietyn kokoisia vaatteita en edes suostu enää sovittamaan, koska en haluaisi olla niin iso. Ulkona syöminen saa mut puistattelemaan, sillä eihän lihava voi syödä sellaista ruokaa. Uudelle liikuntatunnille lähteminen pelottaa ja kuvottaa, koska en tiedä jaksanko siellä kilojeni kanssa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Häpeä alkaa olemaan jo osa mua, vaikka kuinka tahtoisin ajatella toisin. Ja se tekee mut välillä ihan toimintakyvyttömäksi.

Syyllisyys voikin sitten olla toinen juttu. Lehden artikkelissakin sitä kuvattiin paremmaksi asiaksi kuin häpeää, syyllisyys kun usein ajaa ihmistä tekemään tiettyjä asioita. Itse en näkisi syyllisyyttä niinkään parempana juttuna... mulle se ainakin merkitsee sitä, että parjaan itseäni kaikesta. Taaskaan en syönyt kuten pitäisi tai taaskaan en lähtenyt salille jne. Ja mun tapauksessa se ei juurikaan auta tai hetkauta mussa muuta kuin mielialaa alaspäin. Toki syyllisyyden pitäisi hetkauttaa jotain, mutta en usko, että kaiken aikainen syylisyyskään on pidemmän päälle hyväksi. Jos siis koet omista teoista ja olemisesta syylisyyttä kaiken aikaa niin jotain on varmasti vialla.

Toki tässäkin asiassa mennään kaiken aikaa eteenpäin mun ajatuksissa. Kamalinta tästä kuitenkin tekee ehkä se, että tunnen syyllisyyttä ja häpeää siitä että syyllistän ja häpeän itseäni. Nämä kaksi asiaa ovat niin vahvasti osa minua, että en aina ymmärrä itsekään miten ympärilläni olijat jaksavat mua. KG-lehden artikkelissa oli kuitenkin kaksi lausetta, jotka erityisesti pysäytti mut ja pisti ajattelemaan: "Häpeästä pääsee kenties parhaiten eroon niin, että pyrkii parantamaan elämänlaatuaan elämän kaikilla osa-alueille. Myönteiset ihmissuhteet ja harrastukset rakentavat itsetuntoa ja lisäävät hyvinvointia." Näinhän se menee, miksi sitä on niin vaikea uskoa?



4 kommenttia:

  1. Olipas valaiseva ja tosi rohkea kirjoitus. Itse kun en sinua henkilökohtaisesti tunne, vain 'blogi-minäsi'. Minun kuvani sinusta on kyllä tosi positiivinen ja elämäniloinen! Ja niitä molempia varmasti oletkin, koska en muuten tällaista kuvaa olisi muodostanut. No siis nyt katosi ajatus ja kommentilla ei taida olla päätä eikä häntää! Halusin vain sanoa että olet minusta todella onnistuja ja mielelläni otan sinusta oppia ja haen täältä motivaatiota ja tsemppiä. Itseä ainakin motivoi sinun onnistuminen ja konkreettiset tulokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! <3 Periaatteessa olenkin positiivinen ihminen ja viimeisen parin vuoden aikana olen ihan tietoisesti työstänyt tätä päänsisäistäkin juttua. Osittain siitä syystä olen halunnut edetä painonkin kanssa rauhallisesti, jotta ajatukset itsestä muuttuisi positiivisemmiksi kilojen karistessa ja ulkonäön muuttuessa. Siltikin, jostain syvältä itsestä nämä tunteet tulee, vaikka haluaisi toisin. Osaan nyt kuitenkin jo jonkin verran hallita niitä ja osittain olen päässyt näistä "peloistani" jo eroonkin. Ja mukava kuulla, että olet saanut minusta positiivisen kuvan ja, että vielä motivoinkin jotakuta. :)

      Poista
  2. Tämä teksti pisti kyllä miettimään. En oo osannut ajatellakkaan, että ylipainoisten ihmisten mielessä pyörii tuollaisia asioita jatkuvasti.
    Mutta sun on aivan turha enään vaivata päätäsi tuollaisilla ajatuksilla, sillä oot saavuttanut jo niin paljon, että sun on aika vaan nauttia elämästä!
    Eiköhän se mielikin ala pian uskomaan, että muutosta entiseen on tapahtunut paljon! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ollu eilisen ja tän päivän jotenkin herkissä fiiliksissä ja sun kirjotuskin nosti kyyneleet silmiin. Noh, ei ole kyllä uutta mulle! ;) Mutta niinhän se on, ettei sitä varmasti monikaan ajattele mitä toisen pään sisällä voikaan liikkua. On sitten kyse ylipainoisesta tai ei.
      Ja kiitos näistä ihanista kommenteista. :)

      Poista