perjantai 20. marraskuuta 2015

Ihanan kamalaa!

Olen yrittänyt saada itseäni ruotuun nyt reilun viikon ajan. Päätin, että nyt tämä ei voi enää jatkua näin, edellinen postaus oli mulle se viimeinen herätys. Ruokailut on ollut yllättävänkin helppo järjestää, kun vaan on päättänyt, että nyt syön minä. Ei se joka kerta kuitenkaan ole ihan noin vaan mennyt, koska pienin perheemme jäsenistä ei ihan aina malta odottaa vaikka kuinka selittäisi, että nyt äidillä olisi nälkä. ;) Edellisviikon tiistain jälkeen olen syönyt ylimääräistä tasan viime viikonlopun dumle-mokkapalojen ja alkuviikon kaurakeksien verran. Eli edistystä siihen jokapäiväiseen mässyttelyyn. Puuro on alkanut maistumaan niin aamuisin kuin iltaisinkin aivan taivaallisen hyvälle taas, se kun raskausaikana tökki pahemman kerran. Ja joka päivä olen syönyt kaksi lämmintä ateriaakin! TapTap- olalle!



No, miten sitten liikkuminen... se onkin ollut haasteellisempaa. Kun takaraivossa edelleen kummittelee se "näytän aivan järkyttävältä ja en voi astua ovesta ulos"-ääni. Välillä se kuuluu kovempana ja välillä pystyn tämän asian sivuuttamaan ja vain lähtemään. Pyrin nyt aika tietoisesti blokkaamaan nämä ajatukset, sanon ne ehkä ääneen ja yritän sitten nähdä asian toisesta valosta. Ilman lähtemistä liikuntaa ei tule... pitäisköhän taas hankkia kotiinkin crosstrainer tai kuntopyörä... :D



Keskiviikkona minulla alkoi myös pienryhmävalmennuksen treenit. Eli 9 treenikertaa, mistä 8 on Fustraa ja yhdellä kerralla tehdään salitreeni, mistä saa sitten ohjelman millä pääsee etenemään hetkisen. Ainakin kerta viikossa on siis PAKKO lähteä salille, koska mua siellä odotellaan. Ensimmäinen treeni oli ihanan-kamala Fustra. Vatsalihakset aivan kateissa, kertyneen painon vaikeuttaessa liikuntaa aloitettiin tämä tie. Treeni kuitenkin upposi mukavasti, sen jälkeen tärisytti sopivasti ja hiki valui pitkin selkää. Torstaina kropassa ei varsinaisesti sattunut mihinkään, niinkun muistelen joskus jonkun tiukan salitreenin jälkeen tuntuneen, mutta tosiaan tiesi tehneensä. Torstain tanssitunti tuntui menevän mukavammin, kun kropasta saattoi löytää taas sen häivähdyksen keskivartalon pidosta. Vaikka tanssitunneillakin liikkuminen on kamalaa, koska huomaa itse kuinka en pysty samaan kuin ennen ja kuinka oma kroppa on aivan hakusessa. Pikkuhiljaa tästä kuitenkin etenemme. Tiukkaa salitreeniäkin (mitä lie se tämän hetkisen kunnon kanssa tarkoittaisikaan) olen alkanut ikävöimään ihan tosissaan. Kunhan nyt ensin keräilen rohkeutta... tekniikatkin taitaa olla aivan hakusessa!



Reilu vuosi tässä on vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi kunnolla päässyt liikkumaan. Lokakuussa vuosi sitten yleiskuntoni romahti, jonka seurauksena loppuvuosi 2014 otettiin rauhassa... sitten yritin palailla liikunnan pariin, kun raskauspahoinvointi vei mennessään...  ja sitten kun taas yritin palailla liikkumaan niin sainkin kieltoja liikunnasta supistelujen ja liitoskipujen ja muiden oireiden takia... nyt kuitenkin palataan pienin askelin liikkumaan. Kuntohan tässä vuodessa on kadonnut aivan täysin ja tosiaan kuten jo sanoin, niin ei nämä kertyneet kilotkaan tee asiasta yhtään helpompaa, mutta eihän se auta kuin nousta täältä ylöspäin. Toivon vain kaiken alkavan tuottaa tulosta rauhassa, oma hyvinvointi ja itsensä kunniotus edellä.



Vuoden massakauden jälkeen, tarttuisikohan se lihas paremmin??? :DDD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti