tiistai 1. heinäkuuta 2014

Treeniä ja ruokaa!

Niistä on mun viiminen viikko tehty!

Motivaatio salitreeniä kohtaan on palannut! Oon ollu jo turhankin pitkään poissa salitreenin parista, mutta viime viikolla päätin tarttua härkää sarvista! Oon toki tässä salilta taukoilun aikana tehnyt muuta, käynyt ryhmäliikunnoissa, ulkoillut jne jne. mutta puntille en ole itseäni saanut raahattua. Viime keskiviikkona kuitenkin päätin, että NYT on pakko napata tämäkin pallo takasin haltuun. 

Keskiviikkona aloittelin kuntopyörällä, siirryin yläkropan treenailuun (johtuen jumeista yläselässä/hartioissa/niskassa) saadakseni veren virtaamaan päähän. Tämän tehtyäni totesin, että saunayogaan mahtuisi viime hetkellä vielä yksi henkilö lisää ja sinne sitten päädyin. Saunayogaa en ole aiemmin kokeillut (vaikka olen ollut lähes 1,5vuotta töissä salilla missä sitä menee), mutta tämä kokeilu ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi kerraksi. Ihanan rauhallinen 30minuuttinen ja voi sitä hikoilun määrää! Mun aineenvaihdunta kun tunnetustikin on niin huono (jo ajatus liikunnasta pukkaa hikeä), niin voitte vaan kuvitella miten irtos saunayogassa. Suosittelen lämpimästi!

Olotila saunayogan jälkeen!
Perjantaina suorastaan yllätin itsenikin kun pamautin salille 6.40 ennen töiden aloittamista. Periaatteessa tykkäisin treenata tuossa ennen seitsemää, mutta normaalisti tämä ei ole mahdollista, ellen veisi lapsia tarhalle aina näinä aamuina klo.6.30 ja siihen mun sydän ei taivu. Nyt käytin kuitenkin tilannetta hyväksi, kun Toni on kotona kesälomalla. Ja olotila oli taas hyvä! Päivä lähti kivasti käyntiin vaikka jossain vaiheessa mietinkin, että voi kun mun toimisto olis ensimmäisessä kerroksessa ettei olis tarvinnut kiivetä rappuja yhtään ylös... oli siis tullut kyykkäiltyä! ;)

Ja siitä se sitten lähti... motivaatio ja innostus! Tänään olin taas taistelemassa rautojen kanssa ja ehkä ne muutamat uudet treenitopitkin vähän innosti tähän "uuteen nousuun". ;)



Ja sitten siihen vielä tärkeämpään eli ruokaan! Mitä meillä on syöty...




Normijuttuja ja mie kyllä NIIN nautin kun meiltä saa kaikkia ihania tuoreita marjoja ja hedelmätkin maistuu paljon paremmilta. Löysin myös uuden mahtavan treenibusterin ja muutenkin enargiaa antavan välipalan:


Heitin blenderiin 2taatelia, puolikkaan banaanin, 1tl maca-jauhetta, 2tl raakakaakaojauhetta, 2dl mantelimaitoa. Alunperin bongasin tän ohjeen Ainon blogista. Ja en tiedä taas oliko energia peräisin just tästä juomasta tai erityisesti macasta, mutta kyllä mulla ainakin nousi energiataso ihan uusiin ulottuvuuksiin kun tän heitin huiviin. Saattoi olla osasyynä myös erityisen hyvä maku! ;)



Mutta nyt uuden innon siivittelemänä lähden lepuuttamaan lihaksia ja silmäluomia, jotta saan itseni sängystä ylös 5.30 kohti kahvakuulatuntia. Ja kuulostais muuten keittiöstä kantautuvan blenderin ääni... taidan nauttia aamiaiseksi miehen tekemän, edelläkin mainitun macalla terästetyn raakakaakaosmoothien. :)

Mukavaa viikon jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti