tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kolme päivän tärkeintä!

Asiaa ruuasta! Minun kannaltani ja minun näkökulmistani. Muistuttaisin taas jälleen, että se mikä sopii minulle ei välttämättä sovi sinulle! Muutamasta asiasta olen kuitenkin aivan varma, kaikille sopii aamiainen ja tasaiset ruokailuvälit. PISTE.

Aamiainen on päivän tärkein ateria, sitä ei voi kiistää kukaan. Sikäli mikäli itse et syö aamiaista suosittelen opettelemaan. Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikkien täytyy NYT alkaa heräämään tuntia aikaisemmin, jotta ehtii keitellä/haudutella puurot ja syödä ne rauhassa. Jos olet nykyään huono syömään aamuisin, pyri vaikka ottamaan tavaksi tehdä hedelmistä, marjoista, jugurtista ja/tai rahkasta smoothie esim. jo edellisenä iltana valmiiksi. Tämä helpottaa aamuja kummasti, voit hörppiä juoman tehdessäsi aamutoimia tai napata juoman mukaasi lähtiessäsi töihin tai kouluun. Smoothie on helppo hörppiä matkalla tai päästyäsi "kohteeseen". Jossain välissä varmasti tulet huomaamaan tottuneesi tähän tapaan ja kaipaavasi aamiaista, jos et sitä jostain syystä ole jonain aamuna saanut. Pienillä askelilla etenpäin, jos et ole tottunut syömään aamiaista ja se tuntuu sinusta ihan kamalalta ajatukselta.

Itsehän en liiku suuntaan enkä toiseen ellen saa aamiaista. Ja mielellään tuhtia sellaista. Sopivassa määrin hiilarita ja proteiinia, kaikkia vitamiineja ja hivenaineita yms. unohtamatta. Aamianen on päivän tärkein ateria monessakin mielessä, se mm. asettaa energiatasot koko päiväksi tietylle tasolle ja buustaa koko kehon käyntiin heti aamusta. Jos aamiaisen skippaa saattaa energiat olla ihan kateissa koko päivän. Lisäksi aamiaisen väliin jättäminen lisää nälkää myöhemmin päivällä. Aamiaisen avulla päivä lähtee käyntiin hyvin ravittuna ja se auttaa jaksamaan koko päivän sekä hallitsee ja hillitsee erilaisia himoja.

Aamiaisideoita. Vain taivas on rajana.

Heti aamiaisen jälkeen tärkeimmiksi ruuiksi nousevat mun asteikolla lounas ja päivällinen. Itse pyrin syömään terveellisesti ja paljon kasviksia. Unohtamatta kuitenkaan hyviä proteiinin lähteitä tai hiilaria. Nykypäivänä on vallalla hiilareiden vähentäminen ja ymmärrän kyllä sen. En kuitenkaan ymmärrä sellaista "en voi syödä perunaa, pastaa tai riisiä, mut jos vetäisisin välipalaksi tosta vaikka pullan"-mentaliteettia, anteeksi tämä kärjistykseni. Hyvät hiilarit kuitenkin antavat koko kropalle energiaa. Itse huomaan ainakin etten täysin ilman hiilihydraattia jaksa tehdä ja toimia kuten haluan. Toki itsekin kiinnitän huomiota hiilareiden määrään, mutta sitäkin enemmän niiden laatuun. Peruna on mielestäni ok, kuten myös banaani, unohtamatta esim. tummaa pastaa tai täysjyväriisiä.



Itse pyrin syömään kaksi kunnon ruokaa päivässä ja tätä suosittelen kyllä ihan kaikille. Pääsääntöisesti syön ihan normaalia, kunnon kotiruokaa, sen enempiä asian kanssa hifistelemättä. Toinen ateria on kyllä minullakin useasti joku salaatti tai keitto, hieman kevyempi siis. Huomaan heti omissa energiatasoissa jos olen jättänyt toisen ruuan väliin. Huomaan sen myös siinä, että alan syömään ihan mitä sattuu ja siinä kohtaa mun tekee kyllä ihan kaikkea mieli... ja senhän tietää kyllä sanomattakin mihin tämä sitten helposti johtaa. ;)


Yksi asia johon haluaisin puuttua nykypäivän nopeassa arjessa on juurikin nämä kaksi ruokaa, lounas ja päivällinen. Vaikka työ onkin tärkeä osa elämää, ei se saisi nousta ylitse lounaan. Kaikilla tulisi olla aikaa istua alas siksi hetkeksi, että saa syötyä. Ilman ruokaa ei ihminen jaksa ja elimistö menee aika nopeasti sekaisin. Päivällinen puolestaan on monessa perheessä ainakin se hetki, jolloin koko perhe voisi istua alas ja vaihtaa päivän kuulumiset. Monesti pienelläkin suunnitelmallisuudella saa tehtyä nopeastikin ruuan koko perheelle. Sama aika siihen kuluu, kun jos soittaa pizzeriaan ja tilaa sieltä ruuan, ei sekään siihen pöytään saavu 10minuutissa... tai jos menet hampurilaiselle, samassa ajassa saat kunnon atrian pöytään kun jos hyppäät autoon ja ajat sinne hampparille. Kunhan vain hieman mietit etukäteen milloin on aikaa tehdä ruokaa pidemmän kaavan mukaan ja milloin sen ruuan täytyy valmistua nopeasti. Jos ei muuten onnistu niin käyttää sunnuntaina hetken aikaa ja valmistaa suuremmat annokset ruokaa ja vaikka pakastaa ne tulevaa viikkoa varten. Ei se loppujen lopuksi paljon vaadi jos vain tahtoa löytyy. 


Aamiaisen, lounaan ja päivällisen lisäksi itse syön välipalan tai kaksi sekä iltapalan, mutta niistä lisää seuraavalla kerralla. Mitä mieltä te olette näistä kolmesta ateriasta? Samaa mieltä vai eri mieltä mun kanssa? Heräsikö kysymyksiä tai kommentoitavaa? Sana on vapaa... :)

8 kommenttia:

  1. Ihan periaatteessa samaa mieltä kanssasi näistä ruokailuasioista.

    Mutta sitä vaan jäin miettimään, kun kirjoitat että et liiku minnekään ilman aamiaista. Minä taidan liikkua aika paljonkin, sillä aamun joogaharjoitus tehdään tyhjällä vatsalla. Eli herään aamuisin klo 5 ja teen joogaharjoitukseni. Sen jälkeen puuhailen vähän muuta, ja aamiaiselle ryhdyn klo 7 jälkeen. Ja jos teen aamun harjoituksen eli sadhanan yhdessä muiden kanssa, herään klo 4 ja viiden välillä, osallistun kahden ja puolen tunnin varhaisaamun joogaharjoitukseen, palaan takaisin kotiin ja syön aamiaisen joskus klo 8-9.

    Kummasti sen aamun harjoituksen jaksaa tyhjällä vatsalla, kun siihen on tottunut. Mutta sitten heti seuraavaksi pitääkin jo saada aamiaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tässä tulee tämä maiddän ihmisten erilaisuudet esiin. Itse tosiaan en lähde edes aamulenkille ellen saa jotain vatsaani, koska tieedän että minulle tulee huono olo ilman mitään ravintoa.

      Toki tuo sinun 7-9välillä syöty ateria on aamiainen, eli sinäkään et jätä tässä kohtaa syömättä ja syö vasta päivällä ensimmäisen kerran koko päivänä. :)

      Poista
  2. Samoilla linjoilla! Itselläni on vielä piiiiikkuriikkisen opettelemista aterioiden täysipainoisuuden kanssa. Meinaan, että saatan jättää "helposti" aterialla syömättä juuri lainkaan proteiinia ja hiilareita tuppaa helposti tulemaan vähän liikaakin. Siinä on vähän opettelemista. Tässä juurikin olen taas pohdiskellut syömisasioita ja sitä, miten itse saan juuri minulle sopivaa sapuskaa! Minäkin syön pääsääntöisesti samaa kotiruokaa kuin muutkin. Makkaraa grillatessa saatan valita kuitenkin maissin ja muita herkkuja (vihanneksia/ sieniä)! :)
    Olen ollut ammatissani yhdeksän vuotta, josta täysipainoisesti työelämässä 6,5 vuotta. Kertaakaan en ole jättänyt ruokataukoa pitämättä, en ikinä. Samaa toitotan työkavereilleni, jotka eivät "ehdi" syömään. Minä revin jostain sen välillä vain viisiminuuttisen, että ehdin syödä. Yleensä kyllä ehtii syödä, ei välttämättä kuitenkaan juuri silloin kun on nälkä. :/

    P.S. Pitänyt kommentoida muihinkin kirjoituksiin, mutta kun lomalla on niin kiirus! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokailu ja syöminen ovat kyllä sellaisia asioita, että jos on mennyt jossain kohtaa pieleen niin kyllä sen takaisin raiteill saattaminen vie aikaa. Se vaatii totuttelua ja opettelua aivan kuten mikä muukin asia tahansa. Etenkin meillä aikuisilla kun tuo oppiminen on useasti poisoppimista tai päälleeoppimista niin viehän see toki aikaa. Vanhoista rutiineista kun pitää oppia pois ja saada tilalle parempia vaihtohtoja.

      Mutta ei se toki mahdotonta ole, vaatii vaan aikaa ja malttia. :)

      Poista
  3. Huiput ruokakuvat! Itse etsin aina inspistä erilaisiin perusruokiin, välillä tuntuu että on niin pahasti urautunut jonnekin makkarakeiton ja makaroonilaatikon väliin. Kiitos näistä ja ruokajuttuja lukee aina mielellään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä mustakin tuntuu aika usein tuolta! ;)

      Poista
  4. Mä muistan että lukiosta (ellei aikaisemminkin) lopetin aamupalan syömisen. En tajua miksi, ehkä se liittyi jo silloin ylipainoon... Työelämässä lopetin sitten lounaankin syömisen. Se on ihme juttu miten ihmisen kroppa tottuu tuohon ja se näläntunne lopulta häviää. Illalla tietysti mätin kaksin käsin, mutta se on asia erikseen. Ihan samalla tavalla koostan minökin ateriani mutta aamulla rahkojen sijaan jotain muuta..puuroa, ruikkaria, munaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, kroppa ja mieeli tottuu kummasti kyllä vaikka kuinka huonoon oloon. Sen oman olon huonouden tajuaa vasta siinä kohtaa kun jonain päivänä onkin pikkusen parempi olo. :)
      Yleensä minäkin syön aamuisin puuron, lähestulkoon joka arkiaamu. Viikonloppuisin saatetaan soveltaa hieman joko rahkaa tai vaikka noita banaanipannarita, kun on aikaa värkkäillä ja tehä rauhassa. :)

      Poista