perjantai 26. lokakuuta 2012

Ihan kivasti menee, mutta menkööt!

Eilen kävi kuten meinasinkin ja mies jäi ylitöihin... tuli flunssaisena kotiin just sillai, että olisi kiireellä ehtinyt omiin treeneihinsä, mutta ääni käheänä ei halunnut lähteä "hakattavaksi"... joten minulle tarjoutui oivallinen tilaisuus lähteä lenkille ja yhdistin mukavan lenkin ja nopean kauppareissun toisiinsa. Kolme varttia ulkoilmaa ja olo koheni kummasti... Huomenna ajattelin jo uskaltautua lasten kanssa ulos. Vanhempi on jo kunnossa, mutta pienemmän vatsa oireilee vieläkin, liekö syynä sairastelu vai se nielaistu (?) lego... ;)

Tänään äitini tuli kaitsemaan lapsia heti yhdeksän aikaan ja minä puolestani pyyhälsin hotbodyjoogaan, pitkästä aikaa! Oli ihanaa je teki hyvää! Alkuun lämpö tosin sai mut hivenen huonovointiseksi, mutta asanoiden edetessä olo sen kun parani! Kun lähdin kotoa, paistoi aurinko... kun lähdin salilta tuuli ja tuiskusi lunta. Polkupyörällä olin liikenteessä, mutta edes vastatuuli ja kasvoille pöllyävä ensilumi ei mun mielialaa laskenut. Tänään myös irtisanouduin tältä nykyiseltä saliltani... maanantaina lähdetään kohti uusia tuulia... Tai onhan mulla irtisanomisaika tuolla, mutta kuitenkin! Olihan se aika vatsaa vääntävä hetki sanoa tahtovansa irtisanoutua, olen käynyt tuolla samalla salille kesästä 2009 ja olen tykännyt kyllä hirmuisesti. Nyt kuitenkin oli aika siirtyä eteenpäin ja ajatella meidän perhettäkin. Kummasti uusi salikin avittaa tässä, koska mun treenimahdollisuudet tosiaan lisääntyy huimasti uuden salin myötä ja tämä puolestaan edesauttaa sitä, että me ollaan miehen kanssa enemmän iltoja kotona, molemmat siis yhdessä.


Joogaan lähdössä

Laitoin äitini ottamaan musta kuvan ennen joogaan lähtöä, koska halusin esitellä teillekin mun edistystä... en kyllä tiedä saako tuosta mitään kuvaa edistymisestä, koska vertailukohtaa ei nyt ole. Jos joku muistaa niin asetin itselleni 4viikkoa sitten muutamia tavoitteita. Painon tahdoin alas 1,3kiloa ja mittoja halusin pudottaa 1-2senttiä. Tänään aamulla paino näytti sen verran, että 4viikossa on pudonnut 1,9kg ja suurin osa mitoista oli tullut alas sen 1-2cm. Muutama mitta oli pudonnut vain puolisen senttiä, mutta sekään ei lannistanut yhtään! Koska, loppujen lopuksi onnistun tavoitteissani mainiosti!

EDIT: Unohdin aiemmin kertoa, että olen BMI:n mukaan nyt virallisesti vain lievästi lihava... en enää siis merkittävästi lihava! JEI!

Nyt olen siinä pisteessä, että uskalsin asettaa itselleni uuden tavoitteen jouluun... En ole aiemmin uskaltanut sanoa ääneen tai oikeastaan edes ajatella tätä, mutta ennen joulua painon tulisi olla uudella kymmenyksellä! Joo, virallisestihan teille en ole omaa painoani kertonut, enkä kerro nytkään, vaikka varmasti sen arvaattekin.. se on vaan mulle TODELLA arka paikka, joten jätetään jotain arvailujen varaan! Nyt matkaa sinne on kuitenkin 1,5kiloa ja haluan sen katoavan seuraavan 8viikon aikana. En edelleenkään tahdo asettaa itselleni liian kovia tavoitteita, koska en halua menettää yhtäkään tähän kehoon kerättyä lihasta, vaan tahdon painon putoavan just sieltä mistä pitääkin, rasvasta!

Sokerittomuutta on takana nyt 2 päivää vajaat 3viikkoa! Viime sunnuntaina teki mieli makeaa, mutta sekin meni melko nopeasti ohi! Jos ei sokerittomuus ole muuhun auttanut niin ainakin siihin, että ruokailut on muutenkin parantuneet entisestään! Mielitekoja ylipäänsä tulee harvemmin ja kun niitä tulee osaan jo jotenkuten ylittää ne. Ainut asia mitä hirveästi kaipaisin näin "joulun alla" on glögi... eikä siis mikään alkoholillinen vaan sellainen kaupan sokeri-höttö. Se niin kuuluisi tähän joulun fiilistelyyn, mutta täytyy nyt pitäytyä näissä tärkeämmissä asioissa kuitenkin! Yksi joulun alunen ilman glögiä ei kyllä kaada mun joulua, mutta helpostikin kadottaa vyötäröltä senttejä ja parantaa näin tulevia vuosia!

"DO SOMETHING TODAY THAT YOUR FUTURE WILL THANK YOU FOR!"

6 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että näytät kyllä tossa kuvassa tosi hyvältä. Huomasin sen heti kun avasin tämän sivun! Eli edistys näkyy ainakin mun silmissä! :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä kuvakulma vaan... ;) Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Nyt opettele ottamaan kehuja vastaan, sillä olet ne ansainnut!! Todella hyvätä näytät tuossa kuvassa!!! Onnea Tea, ihan mahtavaa!!!

    T: Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl mie kovasti yritän! Osaan jo Tonillekin sanoa, kiitos, kun kehuu mua. ;) Mut ei se kehujen vastaanotto ole niin helppoa kun vois kuvitella... Ihan jo periaatteessa, koska teen tätä itselleni enkä ole alunperinkään ajatellut saavani tästä kehuja ulkopuolisilta. Vaikka toki myönnän, että kyllähän se hivelee mieltä ja itsetuntoa kun kehutaan... :)

      Poista
  4. Tosi hyvältä näyttää! Käyn täällä ihan päivittäin kurkkimassa, vaikka en aina ehdikkään kommentoida. Tää on mun hyvänmielen-blogi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kommentit kyllä lämmittää mieltä aina, ihan vaikka ne lyhyimmätkin. Tykkään kovasti olla vuorovakutuksessa lukijoiden ja muutenkin täällä kävijöiden kanssa. Ja ihana kuulla, että saan hyvää mieltä aikaiseksi. <3

      Poista