perjantai 31. elokuuta 2012

Perjantaipuntari 31.8.2012

Mitä viikossa on tapahtunut? Paino on tippunut 100g, no WAU! Ei vais, tippunut tosiaan on vain 100g, mutta oikeastaan olen tuosta täysin tyytyväinen. Kun ottaa huomioon viime viikon 2,5kilon pudotuksen niin se kompensoi ihan kivasti tätä viikkoa. Luulin viime viikon pudotuksen olevan nesteitä ja odotin tälle viikolle plussaa... etenkin koska viikonloppuna tuli myös juhlittua ja syötyä tosiaan hieman eri tavalla kuin normaalisti. Tänään tein myös mittaukset, vaikka edellisistä on kulunut vasta 3viikkoa, mutta nyt sain nämä mittaukst taas "raiteilleen" ja "siirrettyä" joka kuun viimeiseen perjantaihin. Ihan mukavia lukemia oli kolmessa viikossakin tullut... vyötäröltä, alavatsalta ja lantiolta oli hävinnyt 1,5cm... monesta muusta paikasta oli kadonnut sentin verran.

Ilmeisesti olen nyt tehnyt oikeanlaisia muutoksia ruokavaliooni niin, että paino on taas alkanut valumaan alaspäin. Jossakin vaiheessa kun junnattiin pidemmän aikaa samoissa painoissa, niin päätin tarkastella syömisiäni vielä tarkemmin ja se kyllä kannatti. Tottakai painon tippuessa myös energiantarve pienenee, mutta toisaalta treenatessa täytyy muistaa, että saa kuitenkin riittävästi energiaa. Kuntotesteistä päätellen olen tehnyt jotain oikein, sillä paino oli tippunut, mutta samalla lihasmassa oli kasvanut. Eli on täysin mahdollista pudottaa painoa samalla kun kasvattaa lihasmassaa. Ei se mitään ydinfysiikkaa ole, mutta vaatii kyllä melkosta hienosäätöä löytää se itselle sopiva suhde kaikkien vaikuttavien asioiden välille.

Eilen en harrastanut liikuntaa ollenkaan... siivosin! Oikeasti siinä meni koko päivä! Toki tein sellaisen normaalin "pyyhitään pölyt, imuroidaan, pestään lattiat"-siivouksen, mutta sen lisäksi pesin mattoja ja sisustelin kotia syksyyn. Mattoja pestessä hiki valui aivan valtoimenaan ja parin tunnin pesemisen jälkeen oli kuin olisin tehnyt rankemmankin treenin... illalla vähän ennen yhdeksää raahauduin suihkuun ja lysähdin teekupin kanssa sohvalle kaikkeni antaneena. Hämmentävää miten yksi siivouspäivä voi muka syödä mehuja, mutta toisaalta olin huhkinut noin 10tuntia erinäisten askareiden parissa. Ihan mukava toisinaan saada tälläinen kunnon siivouspuuska, koska yhden päivän aikana voi saada yllättävän paljon aikaan. Mies oli ihan pyörällä päästään kun tuli viiden aikaan kotiin ja minä puksutin menemään ympäri kämppää kuin höyryveturi... annoin hänen vain lähteä kauppaan pois jaloista ja ottaa muutenkin illan rauhallisesti, sillä miehellä soi yöllä kello 3.30 töihin. Toivoisin, että tämä siivouspuuska iskisi muhun tänäänkin, sillä muutama kaappi kaipaisi siivousta... ;)

EDIT: Huomasin just, että mulla on mennyt pari viikkoa sitten punnituksissa joku pieleen, ja nyt painoa on pudonnut kokonaisuudessaan 19,6kg eikä 21,6kg niinkuin luulin. Mieltäni on varmaan sekoittanut se, etä tuo 21,6kiloa on pudonnut siitä pahimmasta painosta missä olen ollut esikoisen jälkeen, ei nyt tämän pikkusen kakkosen jälkeen. Vähänhän tää harmittaa ja laskee mielialaa, mut eipä tuo nyt kaukana siitä paristakympistä kuitenkaan ole...

1 kommentti:

  1. Tuohan on hienoa, voit riemuita ja juhlia 20 pudotetun kilon rikkoutumista kaksi kertaa :D

    VastaaPoista