keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Herkuttelua sopivasti.

Laitoin tänään facebookiin kuvan itse tekemästäni omenapiirakasta, minkä leipasin päivällä herkkuhampaan kolottaessa. Kirjoitin kuvatekstiin: "Hupsistakeikkaa... itse tehtyä omppupiirakkaa... Hyvästi kesäkunto, tervetuloa rantapallo! ;)"

Eräs ihana työkaverini kirjoitti siihen viestin: "Tai tervetuloa elämä jossa nautinnot on balancessa. Herkuttelua sopivasti ja tervetuloa hyvä kunto läpi vuoden." Ja tuo lause sai mut niin mietteliääksi. Kiitos H. kun pistit mut ajattelemaan tätä tosiasiaa... ;)

Olen koko aikuisikäni kamppaillut painoni kanssa. Koska olen koko aikuisikäni tarkkaillut syömistäni enemmän tai vähemmän. Olen jo teini-iästä asti ollut joko/tai-tyyppi, ihan kaikessa, mutta pahiten se korostuu ruuassa. Mulla on koko aikuisikäni ollut ongelmia syömisen kanssa. Teinivuosista muistan edelleenkin, kuinka kauan voin elää vedellä ja omenalla päivässä ja muistan kuinka tanssitreenit takkusi kun sattuneesta syystä en ehkä ihan täysillä jaksanut vetää. 



Tämän kauden jälkeen muistan kuinka osasin vetää kaiken kurkusta alas. Ne hetket kun kyyneleet valuen mietin pahan olon vallitessa, että olisiko nyt jo se hetki kun pitäisi työntää sormet kurkkuun. Tiedän kuinka syön suruuni ja ilooni. Tiedän sen, että jos nuorena aikuisena ostin suklaalevyn söin myös sen kerralla yhtään asiaa miettimättä ja muistan kuinka pahoin voin sen tehtyäni. 

Ja se mitä tämä kaikki aiheutti? Huono omatunto.... mieletön itsensä halveksunta... itsensä alentaminen... oman minäkuvansa hyljeksintä... itsestä välittämättömyys... ja lopulta se, että vihasin itseäni. Kaikki vain sen takia, että suhteeni ruokaan on enemmän tai vähemmän kieroitunut.

Kun lähes neljä vuotta sitten aloitin elämäntaparemonttini halusin pääasiallisesti laihtua. En edes osannut kuvitella mitä muuta se toisi tullessaan. Niin hienoa kuin tämä kaikki onkin ollut niin olen neljässä vuodessa kohdannut itseni kanssa koviakin asioita. Olen joutunut miettimään yhä uudelleen ja uudelleen suhdettani ruokaan sekä itseeni. Olen joutunut miettimään kipeitäkin asioita päästäkseni yli monesta vaikeudesta ja edelleen huomaan tekeväni töitä tämän asian kanssa.

Välillä huomaan etten vielä ole matkallani juurikaan kotikynnystä pidemmällä. Huomaan ajattelumallieni edelleen takovan sitä, kuinka kalorit ovat minulle pahasta ja kuinka ruoka on edelleen minulle mörkö. Kuinka en osaa pitää herkutteluani balanssissa vaan joudun oikeasti kamppailemaan sen kanssa. Mutta pienin askelin tässä mennään, tiedän jo nyt olevani vahvempi näiden asioiden edessä ja osaan varoa niitä pieniä harha-askelia, mitkä voisivat syöstä mut ihan ojasta allikkoon. Joskus jopa unohdan tämän mörköni ja nautin.



Ja hmm... olihan se omenapiirakka aika hyvää. :D

2 kommenttia:

  1. Näytät upealta ja oot kulkenut jo niiiiiin hienon matkan 😘 tänään on täälläkin takunnut, luin sun tekstin ja tiesin et me hoidetaan tää homma 😉

    VastaaPoista