perjantai 31. toukokuuta 2013

Vatsa ja vähän koko nainen väärinpäin!

Tää viikko on ollut olojen suhteen huonoin ihan vähään aikaan! KAIKKI treenit on jäänyt väliin ja olo on ollut sen mukainen. Treenit on jääneet väliin vatsavaivojen takia... heikompi "hermoiset" voi lopettaa lukemisen nyt! Mun vatsa on alkanut reagoimaan epäsuotuisasti taas johonkin ruokaan (?)... en ole uskaltanut lähteä juoksemaan tai salille ihan vaan siitä syystä, että lähes poikkeuksetta kun syön jotain vatsa heittää voltin, turpoaa ja vessan täytyy olla melkosen lähellä! Toki turvonnut olo ja vatsanväänteet syövät mehuja ihan muutenkin ja olo onkin ollut ihan kaamea ajoittain. Olen jo lopettanut mm. banaanin syönnin, koska huomasin sen pahentavan tilannetta, mutta en tiedä onko se kokonaan syyllinen, koska oloilut jatkuu vaikken banaania syökkään. Myös maitojuoman olen pyrkinyt pitämään minimissään... rahkaa ja luonnonjugurttia olen syönyt maltillisesti... omatekoisen myslin olen jättänyt väliin kurpitsansiemenien takia... magnesiumia olen vähentänyt yhteen tablettiin... veden juontiin olen pyrkinyt kiinnittämään entistä enemmän huomiota... eli ruokavalio on ollut aika pitkältä tämä:

;)

No ei vais, olen mie muutakin syönyt! Mutta aika perus-juttujen äärellä on menty ihan siitä syystä ettei vatsa vahingossakaan ottaisi itseensä yhtään tämän enempää! Viikonlopun minimurun 3vee synttäreille olen jo hieman leiponut, mutta pitänyt itseni kurissa maistelusta ja muusta. Tänään on toistaiseksi ollut ensimmäinen aamu tällä viikolla ilman vatsan väänteitä... eli ehkä tämä tästä pikkuhiljaa! Viel kun oikeasti "keksisin" mikä noista edellä mainituista muutoksista on se tekijä, koska jotenkin kovasti toivon, että vain yksi noista asioista on saanut vatsan reagoimaan huonosti... en ehkä tahtoisi ihan noista kaikista luopua! 

Kaiken tämän vatsataistelun keskellä paino ei kuitenkaan ole laskenut vaan pikemminkin noussut! Toki tuollainen vatsan huonovointisuus ei ehkä kovin suotuisasti vaikuta painoonkaan. Ja koska vatsa on toisinaan kuin ilmapallo niin mitä sitä voi odottaakaan painon suhteen? On tästä oireilusta tosin yksi hyväkin puoli, jos jotain positiivista tahtoo etsiä... olen oikeasti joutunut tällä viikolla hidastamaan tahtia ja tyytymään siihe, että siihen sohvalle on joutunut jäämään. Tämä taito kun tuntuu olevan multa ihan kateissa taas, kun kaiken aikaa olen menossa suuntaan jos toiseenkin! Toki tämä yksi positiivinen asia johtaa moneen huonoon asiaan... Koska en ole päässyt liikkumaan ja olo on ollut kauhea olen myös tuntenut itseni TODELLA huonoksi. Tällä viikolla peilistä on taas katsellut vastaan lihava ihminen, joka ei saa mitään aikaseksi ja itsetunto on toisinaan ollut aivan maissa. Kummasti se liikkuminen ja itsestään tällä tavoin huolehtiminen saa itsetunnonkin pysymään edes jonkinlaisissa aisoissa. Tuntuu etten ole edes kunnolla nauttinut ihanista kesäisistä ilmoista kun en ole uskaltanut juurikaan poistua kodin välittömästä läheisyydestä. 

Käytiin me lasten kanssa yhtenä päivänä kastamassa varpaita meressä... rantaan kun on matkaa se n.200metriä!
Noh, mutta se mun vatsasta... vaikka se tärkeä osa mua onkin! ;) Ainoait "treenit" mitä olen tällä viikolla toteuttanut ovat näitä mun viime lauantaina alottamiani päällä seisomis-juttuja, jotka laajeni myös käsilläseisontaan! Oon treenaillu erilaisia asentoja ja  alkanut treenaamaan sitä, että vielä jonain päivänä pystyisin olemaan kyseisissä asennoissa ilman tukea. Siihen on matkaa vielä aivan hirmusesti, mutta hiljaa hyvä tulee! 

Tiistaina käsillä

Tiistaina päällä

Tiistaina päällä jalat koukussa

Tiistaina päällä ja tasapainon etsintää varpaat seinällä

Keskiviikkona käsillä

Keskiviikkona käsillä "risti-istunnassa", mun tän hetken ehdoton lemppari asento!

Keskiviikkona päällä

Keskiviikkona päällä jalat koukussa...

Ehkä mun kroppa reagoikin tähän mun uuteen harrastukseen vatsavaivoilla! ;)


Mutta nyt, mukavaa viikonloppua muruset! Mie yritän päästä vatsavaivoista eroon ja katsoa peilistä taas sitä oikeaa minää, eikä sitä +27kg- minää!

4 kommenttia:

  1. Siellä on menny masussa kaikki nyt ihan vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun tuon siun uuden harrastuksen myötä ;) Vähän kuin huvipuistossa kaikkien kieputtimien jälkeen... No ei vaan, toivottavasti helpottaa pian :) Tuo vatsantoimintakin taitaa olla meille niin itsestäänselvyys, että senkin tajuaa vasta sitten kun se prakaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii... joo, sitä kun keippuu ja keikkuu miten sattuu ni vatsakaan ei tajua miten pin pitäis olla. ;) Mut se on niin totta, et kaiken tajuaa vasta sittn kun joku ei toimikkaan niin kun pitäis. :/

      Poista
  2. Heissan! <3 Noihin käsilläseisonta-harjoituksiin samaa harjoittelevan vinkkinä, et kannattaa varoo ettei kädet oo liian leveellä, vaan että kämmen olis suoraan olkapään alla ja sormet eteenpäin (mutta harallaan) --> vähemmän lihastyötä ja vakaampi asento. :) Ainakin tossa missä sul on mustat vaatteet, näyttää että käsien asento ois aika leveä ja sormet aukee sivuille. Nimimerkillä hyvä neuvoa kun en osaa itekään.. :D mutta ainakin noihin juttuihin acrotreeneissä kiinnitellään huomiota. :) -Maiski
    ps. mennää joskus yhessä puistoon treenaa tätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosi hyvä neuvo! Oon nyt kokeillu kapeammalla "otteella" ja toimii kyl kivasti. Eilen anoppilassa testailin nurmella, mut en mie sielä ylhäällä pysy vielä yhtään! ;)

      Ja mennään ihmeessä! :)

      Poista