tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vaikeuksien kautta voittoon

Eilen jäin töiden jälkeen salille tekemään alakropan sekä selän treeniä. Ja jostain syystä koneet ei käynnistyneet kunnolla, ei sitten niin millään. Tykkään tehdä kunnon alakropan treeneja ja jotenkin olen nyt alkanut saamaan myös selkään tosi hyvää tuntumaa. Eilenkin sain kyllä tuntumaa oikein kivasti, mutta jostain syystä mieli ei lähtenyt mukaan siihen touhuun ollenkaan. Treenin lopussa alkoi myös särkeä päätä. Tulin siihen tulokseen, että työpäivän aikana tehty tankkaus oli varmasti liian pieni, joten kroppa vähän pisti vastaan sitten mielen kautta. Maalaisjärjellä siis ajateltuna olisi pitänyt syödä enemmän!


Sunnuntain iltapala... proteiinipommi, vettä ja kamomillateetä.
Maanantain aamupala... kahvia ja puuroa, mikä jostain syystä näyttää aina tosi herkulliselta!!! ;) Mut hei, maku on ihan taivaallinen!

Tänään aamulla heräsin 5.35 kun puhelimen herätys alkoi laulamaan... ensin käänsin kylkeä ja aattelin, että minä minneen lenkille lähde, ihan idiootti juttu koko lenkkeily!!! Mutta mieli ei antanut periksi, joten ei muuta kun kamppeet päälle, vettä huiviin ja menoksi ja hyvä niin. Olen jälleen ylittänyt itseni ja tehnyt sen ensimmäisen aikaisen aamun kävelyn. Lenkin jälkeen mieli oli kyllä ihan ylivoimaisen hyvä. Vaikka kävelylenkki kestikin vain 32minuuttia, tunsin silti olevani voittaja ja selättäneeni vuoren sekä ainakin oman mieleni, jos en muuta.

Kello näytti tätä kun lenkki oli jo heitetty ja mies lähetetty töihin!

Oman mielen voima on kyllä ihan mieletön. Ei kannata sen antaa lannistaa vaan käyttää sitä voimavarana. Ja perkule, kyllä olen ylpeä itsestäni... Enää eilinen salitreeninkään ei tunnu niin huonolta, ehkä osittain siksi, että jalat ja selkä ovat kaikesta huolimatta sen tuntuiset, että eilen on treenattu! ;)

2 kommenttia:

  1. Go Tea! Ihan sikahyvä tuo lenkkisuoritus :) Syytäkin olla ylpeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Joo ja nyt se on suoritettu, lauantain lenkin voi sitten lähteä heittämään ilman kellon soittoa (lue: kun jompakumpa pikkumiehistä hyppää meiän sänkyyn). ;)

      Poista