torstai 31. tammikuuta 2013

Lihavuudesta

Minä tiedän miltä tuntuu olla lihava. Minä tiedän miltä se tuntuu, kun jalat jotuvat kantamaan yli sata kiloa massaa. Minä tiedän kuinka kamalaa se on, että ei meinaa jaksaa kantaa itseään. Minä tiedän sen syyllisyyden ja häpeän tunteen, mikä syntyy siitä kun et pysty leikkimään lasten kanssa sillä tavalla kun tahtoisit. Minä tiedän miten pahalta se kaikki tuntuu, kun tuntee tekevänsä itselleen hallaa muttei oikein osaa muuttaa sitä kaikkea paremmaksi. Miltä tuntuu kun kaiken aikaa kolottaa jonnekin. Miltä se häpeä itseään kohtaan tuntuu.

Juhannus 2010

Minä muistan sen kaiken. Lihavuus on ollut niin pitkään osa mun identiteettiäni etten oikein tiedä miten siitä luopuisi tai miten ei enää olisikaan lihava.

Tuskainen heinäkuun loppu 2010
Elokuuta 2010
Ystäväni häissä syyskuussa 2010... tää kuva ja se, että puku piti tehdä itse (koska sopivan kokoista ei löytynyt) olivat viimeinen herätykseni!!!
Joulukuussa 2010 on jo hivenen edistytty, mutta löytyyhän tuota kokoa vielä!

 Tiedän myös sen, että kaikki on muutettavissa. Nykyään tiedän sen kuinka hyvä olo voikaan olla illalla kun tuntee antaneensa kaiken ja jaksaneensa tarjota elämälle sitä mitä se haluaa. Kun tietää syöneensä hyvää ruokaa ja jälleen kerran selättäneensä oman mielensä heikkoudet. Se tunne kun huomaa pystyvänsä johonkin sellaiseen mihin ei oikeastaan ikinä uskonut pystyvänsä.

Huhtikuu 2011, minä juuri 28v. täyttäneenä
4.6.2011, mun "vauvan" 1v syntymäpäivänä otettu kuva

Kokonaiskuva kesältä 2011

Se tunne kun huomaa olevansa sinut itsensä kanssa. Jopa se hetki kun peilistä katsoo kaunis ihminen. Ei sillä ettäkö se ulkonäkö olisi koko totuus. Ennen laihduttamista ajattelin aina, että sitten hoikempana olen onnellisempi.... Miten naivi ajatus, mutta loppupeleissä kuitenkin totta. Ei sitä onnea tuonut se itse hoikkuus tai paino, vaan se koko paketti. Se, kuinka paljon parempi olla on nyt. Se kun tietää olevansa terveempi ja oikeasti kropan voivan hyvin. Se kun oma itsetunto on kohonnut niin paljon, että pystyy itsekin myöntämään olevansa hyvä ihminen ja pystyvänsä antamaan itselle positiivista palautetta. Se kun pelko lihavuuteen liittyvistä sairauksista ja kivuista on kaikonnut. Se kun koko elämä yksinkertaisesti vain tuntuu paremmalta.

Nykyisyys

Toki kaiken tämän varmasti olisi voinut saavuttaa muullakin keinolla, jos olisi joku muu kuin minä. Itselleni en kelvannut sinä yli satakiloisena ihmisenä. Omaa hyvää oloahan me kaikki toivoisimme itsellemme, eikö totta?

Älkää välittäkö harottavista hiuksista, en minäkään! Pari kuvaa sitten nähty hame tänään!

 Millä tavalla sitten lihavat ihmiset usein nähdään? Totuushan on se, että jos olet iso niin sittenhän sinä olet iso. Otetaanpa esimerkiksi minun rakas mieheni. Iso kaveri, vatsakas kieltämättä, mutta onko kukaan loppupeleissä koskaan tajunnut mitä sen koon eteen on tehty? Enkä nyt tarkoita syötyjä ruokamääriä tai sohvalla löhöttyjä tunteja, jotka ovat kasvattaneet vatsaa... Siihen vatsaan on vain paljon helpompi kiinnittää huomiota, kuin esimerkisi siihen, minkä kokoinen tuo mies on yläkropasta! Voisinkin sanoa, että aina se vatsa ei ole koko totuus... Tällä yritän tarkoittaa sitä, että joskus olisi hyvä nähdä niiden kilojen alle... on se sitten alla olevaa lihasta tai sen ihmisen ajatuksissa olevia asioita.

Näyttäiskö aika luonnottomalta tällä tytöllä tuollaiset hauikset???

16 kommenttia:

  1. Kiitos tsemppaavasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, osittain itsellenikin tämän kirjoitin! :)

      Poista
  2. Hienoa tekstiä ja täyttä asiaa. Varsinkaan tuota loppuosaa monikaan ei tajua ja just siksi olen itse yrittänyt tuoda esille blogissani esimerkkejä mm. 200-kiloisista maratoonareista ja muista todella kovakuntoisista ihmisistä. Paino on vain numeroita, ei kategoria jonka alle mahtuisi vain tietyn tyyppisiä ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Ihanan rehellinen postaus! Se, että pystyt julkaisemaan tällaisia, kertoo paljon siitä miten paljon oot prosessoinut asioita itsesi kanssa :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on näitä asioita tullut jokusen kerran mielessä pyöriteltyä. <3

      Poista
  4. Hyva postaus. Ja loistava tuo viimeinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Saatettiin ehkä muutamaan kertaan ottaa tuo kuva uusiksi, kun repeiltiin kumpanenkin... ja tuo on tosiaan paras niistä otoksista... ;)

      Poista
  5. Hyvä teksti. Juuri tätä psyykkistä puolta kerran pyysinkin. Näitä on kiva lukea, kun itse olen samoja miettinyt. Osaanko olla joskus normaalipainoinen? Tunnenko silloin itseäni? Uskallanko kadottaa kilot, jos kadotankin samalla itseäni? Koko ikäni olen laihduttanut. Miltä tuntuisi se, että kerrannkin mahtuisin, kelpaisin ja olisin se ei-lihava?! Pään kanssa työstettäviä. Onneksi on vielä aikaa työst (ja matkaa normaaliuteen)! Kiitos Tea ajatuksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämäkin kirjoitus on pitänyt tehdä jo siitä asti kun näitä pyytelit... nämä omat päänsisäiset jutut vaan ovat niin arkaluontoisia asioita, että mietin aika tarkkaan mitä niistä täällä jaan ja mitä en... :) Toki tämä puoli on niin tärkeä osa tätä mun prosessia, että näitä tulee jaettua ja haluankin jakaa eli jatkossakin näitä on kyllä tulossa.

      Luuleen, että tämä on sellainen asia mitä ainakin minun täytyy työstää vielä paljon ja monen monta vuotta, mutta olen siihen valmis, koska kaikki tämä (niin ulkoinen kuin sisäinen) muutos on tehnyt mulle NIIN hyvää! :)

      Tsemppiä sinnekin näiden asioiden kanssa. :)

      Poista